Häkkiruusut

Pimpinellaruusu 'Marzipan' nuppuilee mukavasti.

Näinä pomppivien ruohonleikkureiden aikoina olen päättänyt pitää viime kesänä hankkimani ruusut ja uudet perennat rouskuttajien varalta telkien takana. Syksyllä nimittäin kävi niin, että tämänkesäisen puutarha-apurin emo kävi siistimässä kaikki loppukesällä istuttamani Austin-ruusut viiden sentin tapeiksi. Muutenkin nämä ruusut ovat herkänpuoleisia ja sitten ne syödään heti istuttamisen jälkeen! Oli kerrasta jänön työsopimus irti, ja verkkoaita ilmestyi kiertämään istutuksia.

Syvän purppuraisen lilaa kukintaa odotan ranskanruusulta 'Merveille'.

Ruusupenkki sijaitsee mahdollisimman aurinkoisessa ja suojaisessa paikkaa (keskellä pihaa). Koko kevään jännäsin ja vahdin ruusupenkin maanpintaa etsien ensimmäisiä vihertäviä versoja. Voi riemua, kun niitä alkoi näkyä. Ensin tokeni Crown Princess Margareta, sitten Wisley 2008 ja heti perään Claire Austin. Samassa penkissä kasvavat austineiden lisäksi kaksi edesmenneen Pirjo Raution ruusua, pimpinellaruusu ’Marzipan’ ja ranskanruusu ’Merveille’.

'Marzipan' tarhakurjenmiekkojen ja rentoakankaalin seurassa.

Viime kesänä tuli retkeiltyä tavallista enemmän taimitarhoilla, ja joka reissulta löytyi mielenkiintoista myös puutarhaan tuotavaksi. Puutarhaseuran reissulla Jyväskylän seudulle oli mielessäni violetti-luonnonvalkoinen-vaaleanpunainen sävymaailma, joten ruusujen seuraksi penkkiin lopulta päätyivät tummanlila rentoakankaali, tarhakurjenmiekka ’Red Zinger’, loistokurjenmiekka ’Lady Vanessa’ ja lehtosalvia 'Schwellenburg'. Olin ajatellut violetteja vastaväriksi Margaretalle, joka on melko vahvan oranssinkeltainen. Claire Austinin ja Wisley 2008:n pareiksi sopivat vaaleanpunainen harsojaloangervo 'Straussenfeder' ja enkeliperhoangervo. Aiemmin mainitut lilasävyt sointuvat myös hyvin kermanvalkoiseen Claire Austiniin ja vaaleanpunaiseen Wisley 2008:aan. Taaempana tammen aurinkopuolen kukkapenkissä on lisää liloja, valkoisia ja punaruskeita sävyjä, ja pisara keltaistakin.

Crown Princess Margaretalla on mukavan
punertavat versot ja lehtien reunat.

Muut perennat ruusupenkissä muodostavat sekalaisen joukon ja ovat erään sortin keräilyerä, kun piti syksyllä mahduttaa pari pionia, Cherry Hill ja Marie Lemoine ns. johonkin. Pari sorttia itse kylvettyjä kukantaimia oli myös vailla sijoituspaikkaa, joten villasormustinkukkia ja valkoista sinipiikkiputkea kasvaa nyt penkin itäreunalla muodostaen vähän korkeamman läpinäkyvän reunuksen penkkiin. Täytyy palata penkin kuulumisiin uudelleen sitten, kun kasvit ovat saavuttaneet todellisen kokonsa. Ehkäpä jokusen kukankin voisin kuvata, jos ruusut innostuvat kukkimaan.

Claire Austinin seurassa valkoista sinipiikkiputkea.

Huomasin, että marsipaaniruusu on nimetty Suomen Ruususeurassa vuoden 2025 ruusuksi. Ihan ansiosta. Raution ruusut löysin Blomqvistilta Pohjanmaan kesäreissun yhteydessä. Molemmat ovat lähteneet terhakkaasti kasvuun. Marsipaaniruusu jää pieneksi, alle metrin korkuiseksi, ’Merveille’ sen sijaan saattaa kasvaa 1,5 metriin. Kaikkiaan siis viisi ruusua samassa istutuksessa, mikä pienellä alalla on ehkä liikaa. Voi olla, että aikanaan joudun siirtohommiin. Pieni epäilys talvenkestosta meikäläisessä tuiverruksessa kaihertaa takaraivossa, enkä täysin vankasti luota austineihin ilmastossamme. Istutetuista ruusuista Crown Princess Margareta, ’Marzipan’ ja ’Merveille’ ovat pensasruusuja, Claire Austin ja Wisley 2008 taas köynnöstävät. Pensaat ovat mahdollisimman kaukana toisistaan ja köynnöstävät niiden keskellä, jos se nyt jotain tilanpuutteeseen auttaa...

Wisley 2008:n versot kasvavat vauhdilla.
Alanurkassa harsojaloangervoa.

Ehkä on syytä ottaa Austinit vakavasti, ainakin ne nyt keväällä ovat lähteneet hyvin kasvuun. Prinsessassa oli eilen yksi, tänään jo neljä nuppua näkyvissä. Claire ja Wisley tuntuvat lähteneen kilpasille kasvusta. Varovainen saa olla ja varmuuden vuoksi syksyllä peitin ruusuni paksuun kuivaan tammenlehtipeittoon, joka suojasi ne hyvin talven tuiverrukselta sekä kevään kylmiltä öiltä.

 Miten sinun Austinisi voivat?

 

Raskaat työt puutarhassa

Rikkaruohoelämää-blogissa Between kertoi painavaa asiaa ergonomiasta omassa puutarhassaan. Jäin miettimään, mitä säätöjä itse olen tehnyt kroppaani säästääkseni ja helpottaakseni eri työvaiheita. En lopulta paljoakaan, vaikka pääsääntöisesti hoidan puutarhamme yksin, ruohonleikkuusta ja kaivuhommista lähtien. Toistaiseksi olen lähinnä laistanut ylivoimaisista tehtävistä, pyytänyt apua tai jakanut hommia pieniin paloihin.

Lehtoängelmä se puskee läpi vaikka minkä viidakon.

Polvien nivelrikon takia vältän raskaiden taakkojen kantamista ja siirtelyä. Kottikärryt ovat oiva apu. Sillä kulkevat multasäkit, kivet, oksat, ruukut ja työvälineet. Säännöstelen myös raskaiden kantamusten nostamista. En kuskaa viittä multasäkkiä kärryssä kerrallaan, kuten joskus aikanaan, sillä se vaatii jaloilla ponnistamista vaikka paino olisikin kottikärryssä. Saati, jos kärry jostain syystä heilahtaa, ei silloin auta kuin antaa lastin mennä kenolleen. Säkki kerrallaan, pahimpina päivinä seuraava säkki seuraavana päivänä, tai ehkä vasta viikon päästä. Pakko on ollut opetella itselleen armolliseksi, ja hyvin on niin mennyt. Kesti aikansa ottaa uskoakseen, että repimällä ja viimeiseen asti ponnistellen saa vain itsensä kipeäksi ja potee viikon. Jos antaa tovin aikaa levätä saa jaksottamalla tehtyä saman homman pienemmin kivuin.

Koska polveni ovat kankeat ja polvien koukistaminen sattuu, en pysty polviasennossa työskentelemään edes lyhyttä hetkeä. Siispä kitkeminen tapahtuu keskivartaloa taittaen pää alhaalla. Selkä ja pakaralihakset joutuvat koville jatkuvasta taivuttelusta. Mieluummin konttaisin ja ryömisin, mutta minkä voi. Onneksi minulla on pitkä selkä suhteessa jalkoihin, niin edes yletyn maahan. Ja täytyy sanoa, että kyllä sitä venyy, kun talvikankeudesta selviää.

Tuuli vei eilen terälehdet mennessään. Ennätinpä kuvata sitä ennen.

Kukkapenkkien kitkennässä ei minulla ole pitkävartisista apuvälineistä hyötyä, kun taimet kasvavat sen verran tiheässä, että on päästävä lähempää näkemään kasvien väleihin, osatakseen kaataa rikan eikä aarrettaan. Se on sitten pää puskassa meininkiä. Viljelylaatikot taas ovat sopivasti vähän korkeammalla ja niiden laidasta saa tukea, kun haluaa kurkotella pidemmälle.

Vuohenputken takia epäilyttää tehdä tähän hakepolkua,
vaikka se säästäisi ruohonleikkuulta.

Trimmeri on apuvälineistä puutarhassani käytetyin ja ylistetyin. Hankin sen alkujaan rajaojien siistimiseen. Kulmatontin molemmin puolin on ärsyttävän kaltevuuden omaavat ojat. Ruohonleikkuria joutuu vääntämään pitääkseen sen kurssin suorassa ja ojan kostea pohja takaa rehevän kasvun millisekunneissa. Trimmerillä voin hurautella kasvuston matalaksi paikallani seistä jököttäen, eikä tarvitse tasapainotella kaltevalla pinnalla. Epätasainen pinta ja ponnistelu ruohonleikkurin perässä on haastavaa polvilleni. Niinpä olen tämän kevään vedellyt trimmerillä myös varsinaisen nurmikon. Kuulostaako karmealta? Ei se siisti ole kuten ruohonleikkurilla leikattuna, mutta pääsenpä kävelemään trimmeröinnin jälkeen ja ruoho tulee ainakin joskus leikattua. Osasyynä trimmerin käyttöön on kylläkin paksu sinililjojen kasvusto, johon ruohonleikkuria on turha työntää. Varsinkin, kun olen antanut liljojen kasvaa ja kypsyttää siemenensä ennen leikkaamista. Siinä ohessa kasvaa myös vuohenputki samaan soppaan.

Jos jäi epäselväksi onko puusta eroteltu köynnöshortensia elossa,
niin tässäpä se lepää tulevaa odottaen rautapenkin päällä. 

Kiertoliikkeet ovat täyttä myrkkyä polvilleni, erityisesti haravointi ottaa koville. Ratkaisu tähän on jättää suurin osa puutarhasta haravoimatta. Nurmikolta haravoin pensaiden juurille tai kukkapenkkien suojaksi pahimmat lehtikasat. Nurmikkoa pyrin vähentämään joka kesä, sillä se on työleiri, joka ei enää sovi minun pirtaani. Onneksi puutarhaa voi ylläpitää tilanteen mukaan erilaisella hoitotasolla, ja saada siitä silti valtavaa nautintoa. Siihenkin meni aikaa, että oppi olemaan piittaamatta mitä muut pitävät riittävänä tasona. Se on aika paljon ihmiseltä, joka sielultaan on pohjalainen, ja asiat teherää just, eikä mekelee.