Olet minulle tuki ja turva.
Kannattelet minua ja lepään varassasi rentona.
Kurotan aurinkoon,
mittani riittää uuteen otteeseen nipin napin.
Tartun hanakasti sinuun,
kietoudun ympärillesi,
keinun varmalla otteella.
Ilman sinua matelisin maassa.
Ilman sinua en kukassa kukoistaisi.
Nojaan varteesi sateen vihmoessa,
tukeudun tuulella vasten suojaasi.
Uskon kasvuni sinun varaasi,
Luotan ja uskallan.
Yhdessä olemme hyvä pari.
Ja se laiskimus, joka eväsi kunnon tuet,
saa muutaman kuvan sittenkin.
Hih... kyllä kasvit keinot keksii.
VastaaPoistaJoo, ei me välttämättömiä olla. Tietysti joskus on eduksi osallistua, jos ei tyydy luonnon omaan tyyliin.
VastaaPoistaYhdessä homma hoituu!
VastaaPoistaKiva, kun on olkapää mihin nojata :)
Niinpä. Pätee kasveilla, mutta myös ihmisillä, kun molemmat tukevat toisiaan.
VastaaPoistaKasvien tukeminen on niin tylsää, että jää aina viime tippaan. Onneksi kasveilla on omat konstinsa selvitä siitäkin :)
VastaaPoistaOlin jopa varautunut: ostin raudoitusverkkoa ja harjaterästä, mutta jotenkin ne vielä makaa maassa keskeneräisinä. Ajatus oli kyllä...
VastaaPoistaMullakin luonnolliset tuet suosiossa, puut/pensaat ovat hyviä kavereita köynnöksille;)
VastaaPoistaSe on yllättävän kaunista. Usein sitä vaan pystyttää orjallisesti tuet, vaikkei tarvitsisikaan. Kiva kokeilla joskus näinkin.
VastaaPoistaIhana tarina. Tukien puute täälläkin aina vaivana...puihin kiipeilevät kun en saa aikaiseksi ajoissa. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono juttu.
VastaaPoistaKasvit kyllä tyytyy siihen, mitä on tarjolla. Pakkokin. Kummasti ne hakee tukea toisistaan, yllättävän hyvin sopivat yhteen ja vieläpä selviävät. On multa parikin kertaa laonnut pionipenkki, kun olen ollut liian myöhään tukea tarjoamassa.
VastaaPoistaHuomasin vasta nyt kommenttisi.