2015-10-11

Aurinkoista ja hyytävän kylmää



Aamulla varsinkin. Sain nokkani ulos lopulta vasta puolenpäivän jälkeen. Kävin ottamassa loistavassa auringonpaisteessa kuvia puutarhasta. Vähenemään päin ovat värit.
Jotain ilopilkkuja sentään. Oli vain niin kylmä auringosta huolimatta seisoksia kuvaamassa, etten kauaa viihtynyt. Hipsin mieluummin sisälle laittamaan ruokaa.


Huurteisella nurmella madellut oranssi jääkäärme toi pahat aavistukset mieleen. Käärmettä seuraten oli helppo löytää sen toisessa päässä kaivonkannella jököttämässä vähintään yhtä huurteinen vesipumppu. Ei ole ensimmäinen kerta, kun rikon pumpun antamalla sen jäätyä. Miehen kanssa sitten nostettiin letku kaivosta ja kieputettiin kasteluletku nippuun ja raahattiin koko hoito kellarin lämpimään.


Omenaralli jatkuu. Tyhjäsin kompostit, että saan ne täytettyä. Hullun touhua.

Ensin poistin lehtikompostin pinnalta maatumattomat lehdet tiheästi verkotetun omenakompostin päälle. Syvältä lehtikompostin uumenista kärräsin valmiit mullat rakentamani kiviympyrän kukkapenkkien jatkoksi. 

Seuraavaksi siirsin takaisin nyt tyhjään lehtikompostikehikkoon omenakompostin päälle juuri siirtämäni maatumattomat lehdet. Lisäksi kaivoin myös omenakompostin pinnalta maatumattomat risut ja lehdet lehtikompostiin. Omenakompostin uumenissa olikin oikein mehevän oloista multaa; myös sen kärräsin kevättä odottelemaan kiviympyrän reunalle. Ta-daa; omenakompostini on tyhjä täytettäväksi!


Kerroskakkua rakensin vuorotellen omenista ja viereisen lehtikompostin puoliksi maatuneista lehdistä ja risuista. Ei siinä kauaa vanhettu, kun oli omenakomposti täynnä. Loput lehdet ovat nyt paksuna kerroksena vaihteeksi omenakompostin päällä. Seuraavaksi alan kerrostaa lehtikompostia lopuilla omenilla, kunhan saan siihenkin myyriä torjuvan verkon.


Ei muuten ollut enää yhtään vilu touhutessa pihalla, suorastaan hiki tuli pintaan.


Huomaatteko, hevoskastanjassa näkyy jo lupaus ensi keväästä! 
Mukavaa alkavaa viikkoa. 

8 kommenttia:

  1. Siis edelleen mittavat hankkeet menossa - ihanaa, kun muhkeaa kompostimultaa syntyy! Onko niin, että komposti on se puutarhan sydän - vai mikä elin lienee?

    VastaaPoista
  2. Kompostien suhteen taitaa olla niin, että on jääneet aikanaan tekemättä ja kummasti kasautuvat nyt samaan rytäkkään. Tosi muhkeaa multaa sieltä tuli. Yritin muistella, mitä rikkaruohoja olen ajatuksissani kompostiin nakellut. Jämistä päätellen pääosa on ollut tammenlehtiä ja orapihlaja-aidan versoja; ja niitä omenia.
    Sydän tosiaan.

    VastaaPoista
  3. Ooh, ihana hevoskastanja! Jo kevättä näkyvillä. Voi että, tuliko teille omenia riesaksi asti? Kompostikakku kuulosti hauskalta. Minua vieläkin naurattaa kun ex-naapurin kanssa laitettiin tammen ja vaahteranlehtiä kompostiin hirveät kasat ja keväällä huomattiin, että varmaan sata kummankin puun taimea siellä vastassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenia tuli ihan hirveästi, ja pihlajamarjakoin runtelemia sellaisia. Suurin osa sadosta menee suoraan kompostiin. Ja nyt puhutaan parista kuutiosta omenia kompostissa! Osa lähti metsästäjän mukana peuroille.
      Hevoskastanja on ns. omaa tuotantoa. Jokin vuosi sitten laitoin puistosta keräämiäni siemeniä itämään, ja keväällä oli iloinen yllätys kompostin kupeessa. Siitä riitti jaettavaksi sukulaisille ja kavereille.

      Poista
  4. Onneksi nyt on ollut hieman lämpöisempää. Ei olisi kiva, että talvi iskisi jo nyt kimppuun. Tai ehkä se jollekin passaa, mutta minä olen enempi lämmön ystävä :)
    Voi, miten lohduttavaa, että kevään merkkejä on jo näkyvissä. Hevoskastanja on upea puu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voisin antaa marraskuun kokonaan pois, ja talven siihen asti, että tulee kunnon pakkaslunta.
      Hevoskastanja kasvaa yllättävän nopeasti sitten kun pääsee vauhtiin. Keväällä on kiva seurata sen silmujen kehittymistä lehdiksi.

      Poista
  5. Viikonloppuna touhatessa aurinko lämmitti mukavasti puutarhuria;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kyllä valo tähän vuodenaikaan on todella tarpeen.

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!