Syksy – Autumn – 秋天

Syksy etenee vääjäämättä. On olo kuin Vilijonkalla kolossaan. Sisällä kyhjöttäessä on lämmin, mutta koko ajan tietää, että sieltä se tulee – vie värit puutarhasta, tuivertaa lehdet puista ja jättää jälkeensä valkean peiton. Niin jäässä, niin kuollutta, niin hiljaista ja niin kaunista uudella tavalla.

Syksy ei kykene viemään kaikkea. Päällepäin näyttää kovin elottomalta. Jää sipulit maahan, (ellei myyrä talvipimeällä nakerra nälkäänsä), jää silmut puihin ja pensaisiin, jää kasvuvoima juuristoon.

Syksy on tasapainoilua luopumisen ja uuteen uskomisen välillä. Erityisesti puutarhassa syksystä tulee vedenjakaja menneeseen kesään ja siihen tulevaan, jota hädin tuskin osaa vielä odottaa. Uuteen kesään ei voi rynnätä päätä pahkaa, vaan edellinen kesä on ensin ajatuksissa kerrattava, ruodittava ja mutusteltava. 

Huomaan, että aivoni tarvitsevat käsittelytauon. Kevät ja kesä ovat jatkuvasti täynnä uusia elämyksiä (vaikka pieniäkin), uutta touhuttavaa, uutta suunniteltavaa, kylvettävää, rakennettavaa, kaivettavaa, istutettavaa,... Syysväsy tulee sekin vääjäämättä ja viimeisiä puutarhatöitä ei millään saa aikaiseksi. Ajatukset kääntyvät muihin talvisempiin askareisiin.

Paas kattoen, koska ensimmäinen puutarha-ajatus kääntää aivot taas kevääseen.

Mukavaa syksyistä viikkoa!