2018-04-13

Miten irrottaa köynnöshortensia omenapuusta?




Kieltävät istuttamasta köynnöshortensiaa suoraan kosketukseen talon rappauksen kanssa. Siinä kun lähtee maali rappauksineen, mikäli hortensian haluaa irti.

Olen nyt käänteisen ongelman edessä: pitäisi poistaa omenapuun runko, johon köynnöshortensia on kietoutunut liki 20 ikävuotensa ajan. Toimenpiteen jälkeen omenapuu olisi siisti ja köynnöksen iso haara edelleen elossa. Pitäisikö luovuttaa suosiolla?


Ihan pikkuisen vain kävin kokeilemassa onneani. Nuoret sivuhaarat lähtevät irti helposti, mutta varsinaiset rungot; ei änähdystäkään. Ei pienintäkään toivoa saada sitä irti ilman aseita. Vähintään puukko tarvitaan.

Jo ottaessani kuvia omenapuun runkoon liimautuneista oksista ajatukset sinkoilevat epätoivon, epäuskon ja hiljalleen kasvavan raivon välimaastossa. Miksei se voi kiivetä ihan kevyesti ja rennosti? Ilmiselvästi tämä on ikuista rakkautta tosiotteella. Ihan rauhallisesti nyt, kiipimäjuuri kerrallaan.


Netistä ei apua irronnut. Oli ohjeita istuttamiseen, leikkaukseenkin, mutta ei irrottamiseen. Mieleen hiipii johdonmukainen ajatus: älä irrota. Ei kukaan muukaan ole irrottanut... paitsi sen rappauksen kanssa tai pieninä oksanpätkinä.

Leikkaaminenkin on netin mukaan melkein no-no-no. Leikattava ennen nesteiden virtaamisen alkua (siis nyt), ei päärunkoja, oksiakin leikataan mahdollisimman vähän ja mahdollisimman harvoin. Oksatappeja tulisi välttää.


Onko helpompi vuolla omenapuu luikeroiden sisältä!? Katkoa omenapuun oksia sieltä mistä pystyy ja ujuttaa ne ulos vyyhdestä.  Kasvattaako köynnös uudet kiipimäjuuret, jos revin sen irti? Onko lopulta väliä, vaikka omenapuun runko kasvaa poikki nurmikon 5 m vaakasuoraan navan korkeudella? Taatusti on.


Jos ja kun saan köynnöshortensian ehjänä irti omenapuusta, suostuuko se koskaan enää kiipeämään? Ja mihin kiivetä? Tuskin ohjaan sitä uudelleen omenapuun suuntaan. Jätänkö haaran kulkemaan maata myöten ja vaikka pitkin kiviympyrän reunaa... vai erillistä pylvästäkö laitan tarjolle? No, sitä voi miettiä sitten, kun köynnös on alhaalla.

8 kommenttia:

  1. Talomme päädyssä kasvaa vanha k.hortensia, jonka yksi haara romahti puolivälistä muutama vuosi sitten. Koska monta vanhaa oksaa haarasta murtui, niitä piti leikata. Vanhemmat oksat eivät ole tehneet uusia tartuntakärhiä. Uudet oksat ovat vähitellen kasvaneet ja voimistuneet siten, että ne kannattelevat vanhempaa osaa. Alas tulleesta osasta jäi jäljet tiiliseinään. Itse tiili tai saumat eivät ole vaurioituneet, mutta tartuntakärhien/-juurien jälkiä ei saa seinästä millään pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnöshortensiasi on varmasti kaunis tiiliseinää vasten, jäljet peittyvät taas aikanaan.
      Täytyypä ottaa sitominen avuksi, kunnes nuoremmat versot jaksavat kannatella irrotettuja haaroja.

      Poista
  2. Onnea köynnöksen irroittamiseen omenapuusta. Näyttää hankalalta haasteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, onnea tarvitaan. Jatkan juttua, kun saan homman johonkin malliin.

      Poista
  3. Ensiksi heräsi kysymys, miksi omenapuun runko pitää poistaa? Jos omenapuu on 'entinen', miksi se ei voi jäädä köynnöshortensian tueksi? Vai onko tarkoitus säästää omenapuu, saada köynnöshortensia irti siitä ja kasvamaan toisaalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhassa puussa on kolme isoa runkoa, joista yksi on vanhemmiten taipunut liki vaakasuoraan. Se tukkii kulkureitin, joten ainakin osittain joudun sen poistamaan. Muut kaksi haaraa jätän ennalleen.

      Poista
  4. Minulle tuli mieleen, saisiko tuota omenapuun haaraa tuettua suoraan jotenkin. Sitten ei tarvitsisi katsella vaakasuoraa ja kulkua tukkivaa haaraa, mutta hortensia saisi jatkaa kasvuaan rauhassa.
    Toinen vaihtoehto voisi olla, että haaraan katkaisisi pois loppupuusta köynnöshortensiaa vahingoittamatta (jos mahdollista). Sitten karsisi haarasta enimmät oksat ja tukisi sen jotenkin pystyyn hortensian tukipylvääksi.
    En tiedä, onnistuuko, mutta tuollaista tuli mieleen. :)

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!