2023-05-06

Kevät ja iiris-itku

Pienikin kevään edistyminen on tänä keväänä ollut suuri asia. Miten helposti unohtaa parin viikon lämpöisen jakson ennen takatalvea tai jää huomaamatta lämpöiset päivät jääkylmien aamujen jälkeen. Yöt ovat niin kylmiä, että kasvimökistä ei ole taimien turvaksi, sisällä taimipöytä notkuu, mutta kyllä taimeni jo kaipaisivat kunnon ulkoilmaa. Puutarha kumminkin puskee eteenpäin, vaikka sitten sen kuuran ja lumipeitteen alla.


Toukokuu on jo pitkällä, tulppaanit ja narsissit nupulla ja pionit työntävät lehteä. Vasta nyt alan ne huomata. Kevään odotus on ollut pitkä, ehkä liian pitkä. Koskaan ei ole kevät edennyt näin pitkälle, etten olisi siitä osannut riemuita, hihkua ilosta jokaista kukkasipulin piippoa tai vihreää pilkotusta.

Mutta ei puutarha minun hihkuntaani kaipaa, siellä se porskuttaa vääjäämättä eteenpäin, ja kun viimein tarkenen pistää nenäni ulos, olenkin tupsahtanut keskelle mitä ihaninta kevättä. Omenapuissa on jo isot silmut. Niistä näkee, että kukkia on tulossa paljon. Sama kirsikka- ja päärynäpuissa. Suorastaan toivon, että silmut eivät enää kasvaisi, eivät aukeaisi ihan vielä, sillä yöt ovat niille liian kylmiä.


Surullinen talvikylvöprojektini on saanut onnellisempia vivahteita, sillä kyllä purkeista vielä kaiken hukuttamisen ja pakastamisen jälkeen nousee elämää. Ainakin vähän, hyvin heiveröisiä kurkkauksia, mutta silti. Viljelylaatikon nurkasta löytyi kaksi vihreää tupasta ruohosipulia. Ovat viime kesän kylvöksiä, ja näköjään selvinneet talvesta hyvin havukatteen alla. Pillisipulikin on hengissä, tai kiinansipuli. En tiedä kumpaa se on.


Tänä kesänä on usean kukkapenkin uudistamisen aika. Niitä olen mielessäni pyöritellyt, osaan varten jo kylvänyt kukkiakin. Talon edessä olevaan penkkiin aurinko porottaa aamusta myöhään iltapäivään. Ajattelin, että tässä voisi viimein olla hyvä paikka tarhakurjenmiekoille, parrakkaille kaunokaisille. Niinpä eksyin netissä videoon iiriksistä, ja itku tuli. Miten voi olla jotain niin kaunista?

 

14 kommenttia:

  1. Tosi kylmää nyt on, toivottavasti nuput pysyvät visusti supussa vielä tämän yön. Sääennusteessa luvattiin lupaavasti lämpenevää! Vilkaisin videota, mikä ihana puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tulisi pitkä lämmin jakso. Juuri sellainen, joka riittäisi kukinta-, itämis- ja taimivaiheen yli. Sataakin saisi sopivasti. Sellainen puutarhurin unelmakevät.
      Videon kukkien väriyhdistelmät osuivat niin napakasti johonkin herkkyysnappiin, etten voinut olla tunteilematta. =)

      Poista
  2. Viimeistää ensi viikon puolivälissä pitäisi lämmitä - todella toivon näin. Ihanat scillat ja pullistuvat kukkasilmut. Minäkin toivon, etteivät hedelmäpuut avaisi kukkiaan liian kylmään vaiheeseen, silloin ei oikein liiku edes pölyttäjät.
    Hyvä, että kylvöissäsi on kasvua! Ja kiitos videon jakamisesta, mikä kukkien paljous!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pölyttäjiä onkin näkynyt näillä keleillä hyvin vähän. Ei energia riitä lentämiseen. Niidenkin kannalta olisi jo aika lämmetä. Ihmeellistä on, miten kasvit kumminkin osaavat melko hyvin ajoittaa kasvunsa säiden mukaan. Vai liekö se enemmän niin päin, että säät säätelevät kasvua? Toivotaan herkille parasta säätä!
      Niin olen tyytyväinen kylvösten pieniin pilkahduksiin. Ei niitä monessa purkissa ole, mutta viikossa oli ilmestynyt useampaan, joten pientä toivoa on, että myös muihin purkkeihin jotain itäisi kunhan saavat lisää lämpöä.
      Sattumalta löysin videon tähän Schreiner's Iris Gardenin näytetarhaan. Kivasti olivat löytäneet myös samaan aikaan iiristen kanssa kukkivia muita kasveja.

      Poista
  3. Toivottavasti pääset pian normaaliin kevään intoon lämpenevien kelien ja vauhdittuvan kasvun myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. Kovin on kohmeisesti tämä kevät lähtenyt, mutta pienin erin kevätilo tarttuu.

      Poista
  4. Ihan pelästyin otsikon iris-itkua, mutta onneksi olikin ilon ja kauneuden synnyttämää itkua.
    Kolea kevät laittaa puutarhaihmisen kärsivällisyyden koetukselle. Koko ajan saa olla sydän syrjällään, miten kasvit ovat selvinneet talvesta ja jos ovat, selviävätkö näistä pakkasöistä. Onneksemme vaikeudet unohtuvat nopeasti positiivisten yllätysten koittaessa.
    Olen kylvänyt ruohosipulia niin kasvimaalle kuin kukkapenkkeihinkin. Se talvehtii hyvin ja voin jo hakea satoa kasvimaalle nousseista tuppaista. Ilokseni myös kasvilavassa asuva kiinansipuli on jo herännyt.
    Lupaus lämpimämmästä on annettu. Mennään sitä kohti iloisilla odotuksilla. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos puutarha tuottaa iloa, tuo se myös välillä huolta kasvien selviämisestä. Aina on kumminkin jääty plussan puolelle pienissä ja suuremmissakin murheissa. Pieni onnistuminen tuntuu korvaavan monin verroin huolestumiset ja huolehtimiset.
      Kukkapenkki voisikin olla hyvä paikka ruohosipulille, ei varaisi viljelylaatikkoni yhtä ruutua ja tilaa jäisi jollekin muulle herkulle. Kesää kohti! Kiitos samoin sinulle aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  5. Voi jestas, mitä kukkaloistoa siinä videossa oli! Melkein pääsi itku minultakin. Ihana on myös tuo oman puutarhasi scillakasvusto.
    Olipa kiva kuulla, että edes jotain talvikylvöistä on jo itänyt. Minulla on vielä noin kahdeksan purkkia, missä ei näy yhtään tainta. Ehkä osa siemenistä ei ollut itämiskykyisiä tai sitten vaatisi toisen kylmäkäsittelyn itääkseen. Voisihan ne vielä kyllä kaivaa pariksi viikoksi lumihankeen. Liiterin takana on vielä sen verran kinosta, että siellä saisi kylmäkäsiteltyä lyhyesti purkin jos toisenkin, vaikka lämpimämpää on (onneksi) jo tulossa.
    Aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kauneus saa herkistymään. Ihan pienikin riittää, mutta videon puutarhassa oli kauneutta suorastaan vyörymällä.
      Yritän nyt itäneistä huolehtia kunnolla, että saisn niistä aikanaan kunnon taimia. Ainakin esikoita näkyy itäneen, loistosalviaa ja punapietaryrttiä. Minulla oli jokunen purkki myös sisäkylvöissä, ja kun ei mitään tapahtunut laitoin ne jääkaappiin hetkeksi. Yhden jo otin sieltä pois, ja nyt sitten odotellaan.
      Aurinkoista ja puuhakasta viikko sinulle!

      Poista
  6. Iirikset ovat ihania. Partaisille sopii paahteinen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on jotain hyvin herkkää, ja toisaalta ronskia ilottelua. Väreissä on huikea määrä vaihtoehtoja, ja ne sävyt! Miten hyvin sointuvatkaan yhteen. Kyllä, sillä paikkaa on paahdetta luvassa.

      Poista
  7. Onpa kyllä upeita iriksiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli. Uskomattoman moninainen erilaisine väriyhdistelmineen ja jopa kasvutapoineen.

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!