Idänsinililja, Scilla siberica

Sininen matto vai sininen vyöry, lampi, noro, pilke, loiske, liplatus, tulva tai hyöky? Uhka vai mahdollisuus?

On sinililjan aika.

Tasaista laajaa sinistä mattoa kudon. Itse vaikutan kudelmaan joskus tahallani, joskus huomaamattani. Sinililjan sipulit tekevät kyllä ahkeraa työtä, ovat hanakoita valtaamaan uutta tilaa jälkikasvulleen. Ne kasvavat siellä, mihin pahin kuuman kesän porotus ei osu, valitsevat mieluummin pensaiden aluset ja pihani kosteammat notkelmat. Ne kasvavat siellä, mihin muurahaiset niiden siemeniä kuljettavat tai sadevirrat vierittävät. Persoja ne ovat myös ravinteille. Miten mehevää lehteä sinilijat työntävätkään kukkapenkkeihin päästyään ja miten isoiksi siellä sipulit kasvavat, kun minä taas tarjoan taistelua nurmikon ja vuohenputken seassa. Kasvatapa siinä pienokaisesi!

Varjossa ja sateessa ollaan vielä nupullaan.

Kadunvarressa poistin orapihlaja-aidan juurelta vuohenputkia parahiksi sinililjojen kypsyvien siementen aikaan. Ajattelin saavani tiiviin maton aikanaan jaettavaksi pitkin puutarhaa. No, tuli tavallista reilumpi kaatosade, vesi valui virtanaan pitkin katuojaa. Kului jokunen vuosi ja ojanpohja alkoi kukkia sinisenään. Väärä suunta, ihan päinvastainen!

Mukava alamäki herukoista eteenpäin.

Sinimaton pitäisi polveilla tontin laidasta toiseen, hieman mutkitellen, mutta laajana virtana. Näin olen kaavaillut, mutta ohjaus on hakusessa. Itse tallon maan tiiviiksi kulkureiteilläni, välillä teen kukkapenkin keskelle virtaa, toisinaan en malta katsoa kuihtuvia lakoavia kasvustoja ja odottaa riittävästi siementen kypsymistä ennen leikkaamista. Virtani on nyt satunnaisina lämpäreinä muurahaisten poluilla, noro siellä puro täällä. Vaan jos ne viivotinsuoraan yrittäisin pakottaa kulkemaan ja toivoisin niiden kukkivan yhtä aikaa auringossa ja varjossa, kuivassa ja kosteassa, ylä- ja alamäessä, niin olisihan se liikaa vaadittu. Soljukoon, eläköön ja kasvakoon minun sininen kevätpuroni siellä missä luontevimmin elämä sujuu.

Rajat kateissa

Kukkapenkki tai kivinen polku ei niiden leviämistä estä. Uudet penkit täyttyvät pian keväisin ohuen ohuista sipulinlehdistä, vahvistuvat muutamassa vuodessa kukkiviksi sipuleiksi ja sen jälkeen alkaa valloitus. Tulva kohtaa kukkapenkkiä ja sitten on vain päätettävä nauttiiko sinisestä kajosta vai mieluummin mullan sävystä. Täytyy päättää, menenkö tallaamaan ja kanttaamaan rajaa nurmikon ja kukkapenkin väliin, kun oikeastaan kaikki kaunis sillä hetkellä on uuden kukkapenkin reunan ulko-, ei sisäpuolella. No, onpa sinililjaa kivipolullakin tammen alla. Poimin polulta pienen kimpun maljakkoon joka kevät, että eivät juuri siihen kohtaan enempää siementäisi.

Polku vasemmalla, oletan.

Jos elän vielä toisen neljännesvuosisadan tällä tontilla sinistä mattoa kutoen, ehkä vastakkainen tonttiraja tulee saavutettua. Jo nyt ovat sinililjoista urheimmat soturit ylittäneet reilusti tontin keskivaiheen. Ne saisivat kyllä sivuuttaa viljelyslaatikkoni. Onneksi eivät osaa kiivetä laatikon laidan yli, elleivät liittoudu muurahaisten kanssa safkaa-sulle-tilaa-mulle-periaatteella. Laatikoiden ohitse voisivat soljua, ja siitä tontin laitaa kohti itää. Kun saan ison omenapuuni kaadatettua pois tieltä, oi miten soma reitti siitä rakentuisikaan…2050?

Pikkujasmikekin herää kevääseen.

 

Perennojen kylväminen

Kylvin perennojen siemeniä, pitkästä aikaa vähän enemmän. Viime kesän kesäkukkakylvöt olivat kyllä ihania sen mitä onnistuivat, mutta syksyllä jäin kaipaamaan kestävämpiä, pitkäikäisempiä taimia. Kaikille kevään kylvöilleni en ole vielä istutuspaikkaa kaavaillut, joten nyt jo aavistelen pienen purkkimeren putkahtavan syksyä kohti mentäessä, varsinkin kun kylvökseni tuntuvat kohtalaisesti onnistuvan. Olen kylvänyt pitkin kevättä ja päästellyt pieniä ilon huudahduksia aamuna jos toisena. Hei, se ja se on itänyt!

Pikkusormustinkukka kylväytyy itsestään muiden
sormustinkukkien tapaan. Kylvin sitä n. 20 vuotta sitten.

Vaan ei idä kaikki siemenet samaa vauhtia. Melkein voi sanoa, että jos siemenpussissa lukee kehotus siirtää kylvöt neljän viikon odottelun jälkeen jääkaappiin ellei itämistä ole tapahtunut, voi olla varma ettei siinä ajassa tapahdu mitään. Paitsi ettei meidän jääkaappiin multapurkkeja siirretä, ei mahdu enkä oikeastaan haluakaan. Siinäpä pulma.

On se, kun siementen idättäjää alkaa huolettaa kevään liian nopea lämpeneminen. Ulos ei enää voi hankeen upottaa vaikka lunta sataa nytkin, ulkona varjossa on jo ylihuomenna liian lämmintä ja kasvimökissä lämpötila seilaa laidasta laitaan. Sitten juontui mieleen, että onhan minulla saunan eteinen ja siinä ikkuna. Talven kylmillään olleen saunan betonilattia pitää varmasti tilan sopivan viileänä vielä pitkään. Aurinkokaan ei pääse paistamaan ikkunaan kuin varhain aamulla.

Loistava pörriäiskavi sinipallo-ohdake on luotettava kukkija. 

Vartomaan siirrettävissä kylvöissä on se vaara, että unohtuvat sen siliän tien. Kellariin on turha viedä, sieltä löytyisivät kuivuneina paakkuina ehkä ensi keväänä. Saunan eteisessä käyn joka tapauksessa laittamassa sähköt vesipumppuun, kun tarvitsen vettä kasvimökkiin tai täytän vesitynnyrit lämpenemään. Muutenkin tulee liikuttua sillä akselilla paljon enemmän. Haravat sun muut kun on seinän takana puuhuoneessa.

Kylvä kerran päivänkakkaraa ja sitä on sen jälkeen joka kesä.

Viileään saunan eteiseen lähtevät siis mustakonnanmarja, kevätesikko ja etelänkiurunkannus. Niitä olen vartonut nyt kolme viikkoa. Vielä viikon odotan ja sitten kiikutan astiat saunaan. Itse kerätyistä siemenistä valkoinen iiris, ’Kermesina’-iiris ja tienvarresta löydetty ruusunätkelmä voisivat mennä saunan eteiseen samoin tein sisältä tilaa viemästä. Nätkelmien kanssa samaan aikaan ja samoin muovipussitettuihin purkkeihin kylvetyt tuoreet ’Bijou Mix’-tuoksuherneen siemenet lähtivät kasvuun muutamassa päivässä. Taitaa ruusunätkelmä olla jo toissavuotista siemensatoa, mutta kokeillaan nyt vielä kylmän kautta, josko lähtisi. Kunhan päästään yöpakkasista, lähtevät itäneet tuoksuherneet säistä riippuen joko kasvimökkiin tai ulos.

Viime kesän mansikkablondi, samettiruusu 'Strawberry Blonde'

Tähän mennessä itäneet ja koulintaa odottavat:

leijonankita ’Black Prince’, kesäkukkien tummaakin tummempi sametti!
sikuri, kannattaako paalujuurista koulia?
lapinvuokko, voi Luoja mikä lilliputti! Voiko ollenkaan koulia?
täpläpunalatvio, ohutta ja korkeaa jo pienenä
täpläpipo, viimein minullakin ’Mystica’!
mukulapaloyrtti, yrittänyttä ei laiteta
kangasvuokko, hip-huraa!
tarhakylmänkukka, hip-hip-huraa!
punaluppio, viimeinkin
kiiltoluppio, että tämäkin!
jättiverbena, viimein tätäkin pitkään ihastelemaani
isorikko, oma siemen, ziljoona vihreää minipistettä keikkuu ohuiden lankojen päässä
amerikanvuokko, muinaisen siemenkirjeen jäännös, neljä iti!
palavarakkaus, oma siemen, vaaleanpunainen
kesäpäivänhattu ’Gloriosa Daisy’, viime kesän kelta-oranssi ihastus, vähempikin olisi riittänyt

 

Itse kylvetty sininata 'St. Ola'-kurjenpolven kanssa

Sitten on vielä vuosikausia vanhoja siemeniä, joiden itävyyttä pitää testata. Siemenhyllystä tarttuu ties mitä auringonkukkaa ja muuta ex tempore, jotka ei koskaan päädy multaan asti. Akileijatestin jo tein todella muinaisista keräilysiemenistä, pari iti, ja muut testissä olleet vielä odottavat kasvimökissä ”kaiken varalta”. Parempi vaan heittää kaikki pois ja onnistua loistavasti uusilla siemenillä? No, tuntuu jokainen idun pilkahdus olevan suuri ilo. Lumen sulamista odotellessa onkin hyvä kartuttaa koulimisella kesän purkkiarmeijaa. 

 

 

Kevättä täälläkin

Talvilomalla on aikaa, ja totuttuun tapaan lomalle osuu kevään kylmimmät aamut. Olen näitä talvilomia venyttänyt milloin mihinkin kohtaan kalenteria, vaan kummasti lämpö karkaa edelliselle tai seuraavalle viikolle. Mitäs tuosta, kevätmielellä voi puuhastella sisälläkin. Ja johan hieman ehdin aloittaa parilla edeltävällä erityisen lämpimällä viikolla puutarhan puolella.

Paljon on tekemistä, sillä syksyllä hanskat tippuivat niille sijoilleen ilmojen viimein kylmettyä. Huomaan, että pitkä lämmin syksy ei auttanut ennakoimaan. Verkkoja virittelin vasta sitten, kun elämäni ensimmäiset Austinit oli maisteltu. Tai vasta nyt keväällä huomaan istutettavaksi tarkoitetut kevätvuohenjuuret ja koreanonnenpensaan yhä purkeissaan istutuspaikan vieressä. Liekö keltaisen värin sovittaminen puutarhaani viivästyttänyt päätöstä paikasta? Summassa paikalle istutetut ja syksyllä pitkään kukkineet keltaoranssit kesäpäivänhatut loistivat kohdassa suorastaan oudokkeina, saaden tukea väriinsä vain kuunliljojen jo kellastuneista lehdistä.

Myöhemmin ymmärsin keltaisen ujuttautuneen alueelle aikoja sitten.  Maassa on luikerrellut suikeroalpia jo alkujaankin, taustalla kiemurtelee hennon keltaisin kukin tuoksuköynnöskuusama, ja hieman kauempana paikan edessä kukkii hetken keltakukin muuten niin tummahipiäinen ripsialpi ’Firecracker’.

Mutta tekemisiin. Nurmikolta olen saanut enimmät tammenlehdet haravoitua kuivilta paikoilta lehtikompostiin. Varjossa ja alavammilla kohtaa maanpinta on vielä liian kostea raaputettavaksi. Kukkapenkit ovat tammenlehtien peitossa, ja saavat ollakin. Kevään myötä rapsakat lehdet on helppo murskata. Siitä olen iloinen, että kevät kuivatti sinililjojen kasvupaikat nurmikolla ennätysaikaisin, niin ne eivät ehtineet puskea piippojaan lehtimassan läpi, kuten useina keväinä käy.

Pari kukkapenkkiä olen ennättänyt silputa talventörröttäjistä, mutta vielä on runsaasti ruokoa ja kortta pystyssä ja kenossa. Kaiken kaikkiaan siivottoman näköinen yleisilme, mutta penkki kerrallaan ne siistiytyvät. Jokunen krookus on ehtinyt raottaa kukkanuppujaan, sinililjat ja talventähdet odottavat lämpöä.

 

Talven ainoa kunnon nuoskalumi katkaisi ison oksan talon komeimmasta omenapuusta, jonka vaakaan kasvavia keskeltä osittain jo onttoja oksia olen huolestuneena silmäillyt. Kuormaa lisäsi oksan ympärille tiiviisti kieppunut köynnöshortensia, jonka kasvustoon nuoskalumen oli hyvä kerääntyä. Likusterisyreeniä hamuavan oksan olin aikonut muutenkin joko poistaa tai lyhentää kevään tullen, mutta nyt lähti pari muutakin oksaa samassa rytinässä. Aukkoa tuli näkymään, ja aukon tukkeet lojuvat nyt kiviympyrällä odottamassa seuraavia ajatuksia. Mitä sinä tekisit kahdella 4-5 metrisellä pätkällä köynnöshortensiaa, joka kaiken rytinän ja hivuttamisen jälkeen elää ja kukkuu? Omenapuun oksa katkesi minua rinnan korkeudelta ja hortensia on kieppunut jäljelle jääneen tyngän ympärille muodostaen jonkin sortin lähtöpisteen köynnöskaarelle. Silti supertukevaa köynnöstukea olisi haaveissa.

 

Oli siinä homma hivuttaa. Kapealla oksasahalla hinkkasin lyhyitä oksanpätkiä omenapuusta sitä mukaa kun keksin mistä suunnasta köynnöstä vioittamatta pääsen sahaamaan. Vinkkinä sinulle, joka lähdet samaan hullun hommaan: kuivalla säällä köynnöksen kiipimäjuuria ei mikään irrota. Odotin siis sopivaa hetkeä sateen jälkeen, ja silti oli sormivoimat koetuksella. Vaikka kiipimäjuuret ovat rungossa kiinni kuin sementti, on itse varsi erittäin hauras, joten sopivaa otetta voimankäytössä saa hetken hakea. Toinen lonkeroista retkottaa nyt osittain alle raijatun penkin päällä, loppupää maata vasten. Toinen kiehkura suunnistaa kohti orapihlaja-aitaa.

Rautapenkki on siis vallattu ja kahvihetket siinä saan hetkeksi unohtaa. Könyän toiseksi parhaimmalle paikalle rappusille kupposeni hörppimään ja kevättä silmäilemään.

Mitäpä kuuluu teille muille kylmän viikon sankareille?