2025-06-15

Kukassa tänään

Kuvasin aamulla kahden päivän tauon jälkeen puutarhaa, ja yllätyin miten moni nuppu olikin kehittynyt jo täyteen kukkaan. Niin vauhdilla, vaan onhan jo kohta juhannus ja kesä hehkeimmillään. Juhannus onkin eräänlainen vedenjakaja alku- ja loppukesälle, sillä kasvuvauhti tasaantuu (onneksi) ja kasvit ikään kuin ottavat rauhallisemmin ja kypsemmin elonsa juhannuksesta eteenpäin.

Käsillä on ruusujen aika, on akileijojen aika ja kurjenmiekkojen aika, ja on unikoiden aika, ja vuorikaunokkien, ja mirrinminttujen, ja syreenien ja lumipalloheisien, ja … On lämmintä ja on kesä! Miten paljon voi tästä vuodenajasta nauttia.


Marsipaaniruusu sitten avasi ensimmäisen kukkansa tällä tontilla. Pieni taimi vielä, mutta versoissa paljon nuppuja aukeamaan. Teresanruusu myös availi kesän ensimmäistä nuppuaan, samoin juhannusruusu. Yleensä juhannusruusu ehtii ennen teresaa, mutta tänä vuonna se oli kaadetun omenapuun oksakasojen välissä hädin tuskin välttäen linttaantumisen. Ei rakoon päivä paistanut, joten tänä vuonna kukitaan sitten yhdessä.



Erona muutamaan edelliseen kesään, tänä vuonna on saatu vettä sopivin annoksin ja väliajoin. Huomennakin on vuorostaan luvassa sadetta. Kosteus näkyy kasvien hyvinvoinnissa, mutta myös korkeudessa. Eipä ole ennen raparperin kukinto ollut niin korkea, etten sen latvaan yletä, tai vaaleanpunaiset akileijat rintaan asti, tai telliman kukinnot kainaloon. Vehmaudesta kumminkin pidän kunhan pysyvät lakoamatta pystyssä.



Sinistä väriä puutarhaani tuo tällä hetkellä runsaana kukkivat mirrinmintut ja tänään myös kukinnan aloittanut vuorikaunokki. Mirrinminttu on selvästi nauttinut saamastaan vesisateesta ja on nyt vehmaampi kuin koskaan ennen. Tämän kesän superyllätys oli tontin länsireunalla syreenirivistössä kasvava 'Charles Joly' -syreeni. On ehkä vaikea uskoa, mutta todellakin kadotin kokonaisen syreenipensaan pihasyreenin juurivesojen ja vähän isompienkin syreenien joukkoon useamman vuoden ajaksi. Ennen kukintaa ne näyttävät mielestäni kaikki samalta. Mutta viimein löytyi ja voi miten ihanat kukinnot siinä on. Kannatti odottaa.


Kosteudesta on nauttinut erityisen paljon tänä kesänä lumipalloheisi. Siinä on somia valkoisia palloja enemmän kuin ennen. Lumipalloheidellä on myös lehdistö pääsääntöisesti vielä tallella, vaikka huomasin sillä jo alkavaa lehtien reikiintymistä. Eikä ihme, sillä lehtien alla luurasi toukkien armeija. Taitaa olla seuraava tehtäväni puutarhassa päästä niistä eroon.


Mainittakoon vielä erikseen akileijat. Ne saavat kasvaa meillä itse valitsemillaan paikoilla. Niitä löytyykin milloin mistäkin. Tämä yksilö sinnittelee omenapuun ja köynnöshortensian luomassa varjossa ilmeisen tyytyväisenä. On asustanut siinä vuositolkulla, vaikka paikka on pimeän puoleinen, mutta ehkä juuri siksi sille riittää kosteutta. Ilman varjostusta aurinko pääsisikin porottamaan kaunottaren niskaan lähes koko päivän.


Tätä on odotettu. Viime kesänä istutetut tarhakurjenmiekat alkoivat kukkia eilen. Olen ihastellut ’Red Zinger’ -iiriksen terälehtien värejä aamulla ja illalla, aurinkoa vasten ja varjossa sekä ottanut kuvia edestä ja takaa. Täytyykin kuvata, sillä kukinta hellepäivänä menee nopeasti ohi. Onneksi näkyy olevan varsissa uusia kukkia luvassa.


Ettei värivoimaa puuttuisi, niin onhan idänunikot jälleen vallanneet pari penkkiä ihan kuin vahingossa ja huomaamattani. Rakastan niitä ja vihaan niitä. Yksi siellä ja täällä on ihan ok, mutta kun ne lisääntyvät, siementävät ja jakaantuvat niin, että ei perässä pysy, on tuota voimaa ja väriä välillä ihan pelottavan paljon. Mutta kuuluvat vakiona kesääni.



Mitä sinulla kukkii tänään?

 

 

 

20 kommenttia:

  1. Kukkia ja korkeutta tosiaan löytyy. Juhannusruusukin täällä juuri aloitti, ensimmäiset kukat ovat auki. Idänunikoita vielä odotellaan avautuvaksi, niitä poksahteleekin sitten siellä täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin hienoa aikaa vuodessa, kasvu runsasta ja kesä aluillaan. Unikot todella ilmaantuvat itsekseen, yhtäkkiä niitä onkin penkki täynnä.

      Poista
  2. Kesä tai oikeastaan koko kasvukausi on minusta parasta aikaa koko vuodessa. Nautin valtavasti siitä, että elämä laajenee ulos. Että ovet ja ikkunat ovat auki ja puutarhassa saa käyskennellä ihan vain ihastelemassa. Tänä vuonna kaikki on rehevää, korkeaakin.
    'Red Zinger' -iris on upean värinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vietän paljon enemmän aikaa ulkona kesällä kuin talvikuukausina. En osaa iloita lumesta tai pimeydestä tai kylmistä ilmoista. Tapaan ihmisiäkin enemmän kesäisin, tosin ehkä siksi, että silloin on kesäloma ja siten kuukausi vapaata aikaa.

      Poista
  3. Ihania kuvia. Upea tuo syreeni Charles Joly. Kerran jo luulin sen ostaneeni, paljastuikin noin 3 vuoden jälkeen Moskovan kaunottareksi. Toki en ole siitä pahoillaan, mutta Charles puuttuu yhä, ja syreenin mentäviä paikkoja on rajatusti. Teillä on voinut sataa enemmän kuin meillä. Kovasti teillä on kasvit kasvaneet pituutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaalean vihreää! Pensaiden kanssa on odottaminen. Meilläkin on tilaa rajatusti, mutta olen viimeaikoina poistanut jokusen marjapensaan ylimääräisenä pois. Siitä sainkin tilan ruusupenkille. Charles Joly tuli meille paikkataimena syreenirivistöön, kun vanhoja täytyi korvata. Vettä on tullut sopivan tasaisesti, ja pitkään satamalla. Maa on ehtinyt kastua hyvin.

      Poista
  4. Ihanat kuvat. Tänään on ollut todella lämmin ja helteinen päivä. mittari kohosi varjossa jopa +28 asteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunuvuokko! Sunnuntai meni minulta kuvatessa ja puutarhassa haahuillessa. Sen verran oli kuuma, ettei mitään isompaa viitsinyt ottaa tehdäkseen.

      Poista
  5. Beautiful and captivating photos. Warm greetings from Montreal, Canada ❤️ 🇨🇦

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Linda! It is nice you visited my blog. You are warmly welcome again. Best regards!

      Poista
  6. Suloinen marsipaaniruusu💗Tarhakurjenmiekan väri on aikas huikea, en ihmettele ihasteluasi! Ja idänunikko, vau! Kaikkea ihanaa on sinulla kukassa, nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä nyt on vahvoja värejä puutarhassa, puuttuu enää siniset siperiankurjenmiekat ja keltaiset päivänliljat. Nekin aloittavat lähipäivinä kukinnan. Nautin!

      Poista
  7. Nyt voi tarhuri herkutella upeilla väreillä, tuoksuilla, kauneudella - sade on tullut lempeästi ja kohtuullista lämpöäkin ollut, joka on edesauttanut komeaan kasvustoon! Upeaa kukintaa pihassasi, ihastuttava tarhakurjenmiekan voimakas sävy ja iloisen rempseä unikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että on ollut ihan mukavat säät koko alkukesän, ei kuivia kausia tai näivettävää hellettä. Kasvu on parhaimmillaan ja paljon kukkivaa tulossa. Toivotaan, että saamme nauttia näistä pitkään. Tällä hetkellä väriä ainakin löytyy, ja vahvana.

      Poista
  8. Ompa kauniita kukkia. Minun muutamat ruusuni eivät kuki. Kauriit ja rusakot jättivät ne leikkaamatta enkä minä koskaan leikkaa niitä tarpeeksi. Vanhat uskolliset kukat sentään aloittavat kukintaa: akilleat, päivänliljat ja kurjenmiekat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maija! No, jospa ruususi kukkivat ensi vuonna, tai ehkä tekevät nuppuja hieman myöhemmin nyt kesällä. Meilläkin vasta ekat kukassa, ja nyt taas viileys hieman hillitsee nuppujen avautumista. Vanhoista uskollisista meillä koostuu suurin osa kukinnasta, kuvan kurjenmiekat ovat viime kesän hankinta.

      Poista
  9. Ihania kuvia, tulee niin kesäinen tunnelma. Hyvä, että teille on tullut vettä sopivin annoksin. Meillä ei millään meinaa sataa. Viime yöksi ennustettu sade taisi jäädä pelkäksi kosteaksi henkäykseksi.
    Minullakin pitäisi kasvaa tuota Charles Jolya, mutta olen nyt epäillyt sen aitoutta. Alennuspensaista toinen voisi olla tuota, mutta toinen vaikuttaa kukinnaltaan hyvin paljon pihasyreeniltä. Pitää seurata. Kuvasi tuosta jalosyreenistä on niin kaunis. Hyvää juhannisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi! Kesäfiilis minulla onkin. En yhtään ole talvi-ihminen, ja nautin suunnattomasti kesän valoisista ja lämpöisistä (viileistäkin) päivistä. Charles Joly oli ihan pakahduttavan hieno yllätys. Muitakin yllätyksiä maa on tuottanut alkukesästä, kun on saanut kunnolla vettä. Toivotaan, että edes toinen syreenisi olisi oikeaa lajiketta.
      Sinulle myös, hyvää juhannusviikkoa!

      Poista
  10. Rakastan näitä oransseja perinteisiä idänunikoita. meillä eivät lisäännyt siemenestä mutta pienikin juuripala jos siirtyy mullan mukana niin uusi kasvusto on valmis. 'Red Zinger' on minunkin suosikkini, se on kauniin punainen.

    VastaaPoista
  11. Kylläpä siellä kukkii runsaasti kaikenlaista. 'Charles Joly' on jännittävän värinen. 'Red Zingeriä' ihastelin minäkin, siinä on huikean vahvat värit. Iloista juhannusta!

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!