Kolmas sininen aalto

Sininen ei ole ehdoton lempivärini, sitä vain on vähitellen kertynyt kasvivalikoimiini. Ehkä siksi, että se on helposti yhdistettävissä muihin väreihin ja antaa raikkaan oloisen tunnelman. Erityisesti alkukesällä puutarhani kukkii sinisenä. Kerroin jo sinililjojen matoista ja lemmikkien utupilvistä. Ensimmäisen aallon sinimatot ovat kirkkaita taivaansinisiä, toisen aallon utusini taas hempeää ja hentoa vaaleansinistä. Kolmas kukka-aalto on sadekuurojen ja ukkosen sini, vahva ja voimakas, hieman punertava, jopa lila tai violetti.

Tässä vaiheessa kesää kukkivat siniset kukkani ovat perusperennoja, varmoja tuttuja, joita kuvaan joka kevät. Tuntuu, että toistan itseäni tallaamalla samat reitit vuosittain, mutta silti jokainen puutarhakierros on omanlaisensa elämys. Kasvukauteen lähtö on vuosittain erilainen. Ehkä kasvi on saanut uusia kumppaneita seurakseen, ehkä kumppani on kadonnut tai yltynyt päällekäyväksi saatuaan kerrankin keväällä riittävästi sadevettä. Tänä vuonna ne ovat saaneet enemmän vettä kuin useana edellisenä.

Siperiankurjenmiekat tulivat talon oston myötä ja hyvin ne ovat puutarhassa levinneet, taantuneet, kohentuneet ja levinneet jälleen. Välillä olen niitä jakanut, vaihtanut toiseen paikkaan, pääsääntöisesti kasvattanut auringon penkeissä, mutta selviävät ne puolivarjossakin. Erittäin vahva ja terve perenna, josta pidän todella paljon. Viime kesänä ostin pari valkokukkaisen siperiankurjenmiekan taimea. Niissäkin jo tuntuu kukkavana lehtien lomassa, vaikka vielä ei mitään lehtien välistä pilkota.

Lehtosinilatva on ollut oman tiensä kulkija puutarhassani. Tarjoamani kukkapenkit eivät ole sille kelvanneet, vaan se on hakeutunut mieluummin puolivarjoisiin painanteisiin, joissa on hieman enemmän kosteutta. Aikani siirtelin karkulaisia takaisin penkkiin, mutta vähitellen oli uskottava, että ne viihtyvät paremmin itse valitsemissaan paikoissa. Kasvavat nyt aitaorapihlajan seassa kadunvarressa. Minkäs teet. Vuosi sitten kasvatin valkokukkaisia lehtosinilatvoja ja tänä keväänä olen istuttanut niiden taimia kosteampiin paikkoihin.

Siemenkasvatti mirrinminttu on vuosien takaa. Sinnikkäästi se on pitänyt paikkansa talon länsiseinustan kukkapenkissä, vaikka hellekesinä viettävä ja aurinkoon antava paikka on hyvin paahteinen. Se aloittaa kukinnan aikaisin ja erityisesti tänä kesänä siitä on kasvanut vehmas ilmestys. Pörriäisten suosikkina mirrinminttu on paljon kuvattu kohde puutarhassa. Länsiseinustalla kasvaa myös jokunen itse kylvetty sininadan taimi, isoja nekin tänä vuonna. Pidän niiden heilimöivistä rennoista tähkistä. Tähkän väri ei ole yhtään sininen, mutta korret antavat mukavan sinivihreän utuisen vivahteen muiden kasvien lomaan.

Kurjenpolvia minulla on useita erilaisia. Tällä hetkellä runsaimmassa kukassa on nyppykurjenpolvi, jonka istutin kiviympyrän vieressä olevaan kapeaan luiskaan. Ennen alue oli kapea soiro nurmikkoa pionien ja käytävän välissä. Poistin nurmen ja istutin erilaisia kurjenpolvia, pari kärhöä, tarha- ja ketoneilikkaa ja nyttemmin hävinnyttä sammalleimua. Nyppykurjenpolvi tekee melko hanakasti siementaimia, mutta moneen paikkaan sopeutuvana niitä on ollut helppo istuttaa aukkokohtiin. Siirto kannattaa tehdä nuorena taimena, sillä juurakko kaivautuu todella syvälle. Erityisesti kiviluiskan kivikkoisessa maassa sitä on isompana hankala saada ylös. Nyppykurjenpolven kukassa näen ukkosen ja sähkönsinistä.

Vähintään yhtä leviävä, ja lopullisesti katoamaan kieltäytyvä perenna on vuorikaunokki. Pariinkin otteeseen olen kuvitellut sen hävittäneeni, mutta niin vain nousee aikaisin keväällä sinivihreä lehdistö ja melko pian aukeavat ruiskukansiniset isot kukat. Kukissa on melonin makea hedelmätuoksu. Se houkuttelee runsaasti kimalaisia vierailulle. Pidän valtavasti tästäkin valloittajasta, sillä se on varma ja näyttävä kukkija ja sopii monen muun perennan pariksi. Jos perennan leikkaa alas kukinnon kuihduttua, kasvattaa se melko pian siistin vehmaan lehdistön.