Ei voi olla totta, että on jo kesäkuu. Siltä se nyt kumminkin näyttää, ja sitä mieltä on myös puutarha.
![]() |
Voiko purppuraomenapuu kukkia enää enempää? |
Profusion jälleen pistää parastaan. Tänä vuonna sen olemuksessa on havaittavissa pienoista oksien painumista vähitellen sateenvarjon muotoon. Siitä pitäisi kehittyä ajan oloon sivuiltaan ja oksankärjistään hieman alaspäin suuntautuva, siis leveä ja matalahko. Keskeltä suoraan ylös kasvaneet oksat alkavat taipua, eikä pystyjä oksia enää kehity yhtä hanakasti kuin sen nuoruusvaiheessa.
![]() |
Mahtuisiko lemmikkeihin yhtään kukkaa lisää? |
Pitkä viileä kevät on ollut lemmikin juhlaa. Sateen jälkeen se on ottanut kaiken ilon irti ja jakanut somaa hempeää sineään niin kukkapenkkeihin, poluille kuin nurmikolle. Hentoinen lemmikki on rehevöidyttyään jopa alkanut jyrätä vieressä kasvavia muita kevätkukkijoita.
![]() |
Voiko pidempään olla elossa kuin Elegant Lady -tulppaanit? |
Varmaankin. Nämä yksilöt ovat kasvaneet samalla paikalla siitä lähtien kuin perustin kiviluiskan kiviympyrän laitamille. Käytännössä siis syksystä 2016. Nämä ovat myöhään kukkivia tulppaaneja, ja vaikka joka vuosi katson niiden kapoisia nuppuja ajatellen, että ovatpa ne laihan oloisia, avautuvat kukat kumminkin ihan normaalikokoisina ja aina yhtä hienostuneina. Pieni punaisen häivähdys vaaleankeltaisessa kyljessä.
![]() |
Tänään oli jokin jäärä jäänyt Ladyn syliin vangiksi. |
![]() |
Voisiko joku pestä kasvimökin lasit? |
Voisi varmaan, mutta en nyt viitsi. Tämä homma olisi pitänyt tehdä ennen kuin täytin mökin kasveilla, taimipurkeilla, mullalla, tukikepeillä, harsoilla, kastelukannulla, juu-neim-it! Yläpristillä odottavat kasvupaikkaa vasemmalta euroopanalppitähti, sädepäivänhattu ja valkoiset tummatulikukat. Kasvupaikkaakin olisi pitänyt ehtiä kitkeä, perustaa, lannoittaa. No, ainakin mietitty on, eli suurin piirtein tiedän minne ne ovat suuntaamassa.
![]() |
Voisiko omenapuita pyytää pitämään tauon kukinnassa tänä vuonna? |
No ei voi. Taas on kolme isoa omenapuuta (Valkea Kuulas, Antonovka ja Punakaneli) ihan vaahtopäinä, pari puuta sentään elävät vähän hillitymmin. Grenman ei kuki ollenkaan ja perheomenapuu vain muutamalla kukalla. Niin, ja Bergiushan juuri kaadettiin. Siinä oli ihan tautisen paljon nuppuja. Lämpökään ei ole alle kymmenen asteen, eikä navakka tuuli ole estämässä pölytystä. Pihalla touhutessani vain tasainen humina kuuluu pääni yläpuolella, kun pörriäiset suorittavat omaa tehtäväänsä. Väistämätön on edessä: Saadaan jälleen omenaa, ellei ihan maailmanloppu tule.
Mikäs sen mukavampaa?
Onpa siellä upeaa kukintaa! Ihanat kukkapuut, tulppaanit, lemmikit, kaikki. Kesässä ollaan jo, toisaalta oli kyllä ihanan pitkä kevät kerrankin.
VastaaPoistaKesä alkaa olla kukkeimmillaan. Tästä juhannukseen on kukinnan suhteen yhtä juhlaa. Toivottavasti ei tule navakkaa tuulta, piiskaavaa sadetta tai paahtavaa hellettä, niin kestää kukinta tuoreena ja hemaisevana. Meillä kevättä odoteltiin pitkään, oli niin kylmiä öitä, että kasvu ei päässyt edistymään. Sitten yhtäkkiä toukokuussa oli kaikki kevätkukat auki.
PoistaViime kesän valtava omenasato lähenteli jo maailmanlopun tunnelmia, kun aina vain tuli lisää ja lisää hedelmiä. Tänä vuonna samanlaista ilmiötä ei ole tulossa. Valkeakuulas ei kuki ollenkaan ja muut kolme puuta vähemmän nekin. Eikä pörriäiset surise kovinkaan ahkerasti lämmöstä huolimatta. Varmaan navakalla tuulella on vaikutuksensa.
VastaaPoistaKyllä on ylenpalttista kukintaa sinun koristeomenassasi ja lemmikeissä. Elegant Ladyn kukat ovat nimensä mukaisesti elegantteja.
Ehtii ne ikkunat pestä joskus myöhemminkin. Kesä tulla tupsahti ja toi kaivatun sateen tullessaan.
Leppoisia kesäpäiviä sinulle!
Minua hieman huolettaa, että tulee lähes samanlainen omenavuosi kuin viime vuonna. Eipä siinä muuten, omenat on ihania ja syön ja säilön niitä hullun lailla. Määrät vaan oli viime vuonna sellaisissa lukemisissa, että oli aikamoinen savotta kerätä ne pihalta.
PoistaElegant Lady on niin tyypillisen oloinen tulppaani ja silti siinä on oma viehättävyytensä.
PoistaPesemättömät lasit saattavat jopa suojata kasveta ylettömältä paahteelta ja auringon porotukselta. Ehkä syksyllä sitten.
Kiitos, samoin sinulle hyvää kesää!
Outs, mikä määrä kukkia! Ladykki kukoostaa.
VastaaPoistaKovin on ylenpalttinen tämä purppuraomenapuu. Se on lähes aina yhtä runsaassa kukassa. Sinänsä ihan hyvä valinta, kun satuin sen ottamaan mukaani. Nyttemmin en ole lajiketta myynnissä nähnytkään. Nämä ladyt on liki läpinäkyvässä hamosessaan oikein hehkeitä.
PoistaOih, miten ihanasti kukkivat omput. Meillä viime vuoden kukinta oli niin yltiöpäinen ja sato samoin, että nyt tarhaomenapuut näyttävät kukkivan aika paljon vähemmän.
VastaaPoistaLemmikit ovat suloisia ja oli kiva kuulla noin monta vuotta kukkineista tulppaaneista, hienoa!
Meillä jostain syystä vanhat konkarit ovat ryhtyneet tuottamaan satoa vuosittain. Olen yrittänyt niitä vuosittain leikata, jotta uusiutuvat. Luulen, että lämpimillä kesilläkin on asiaan jotain tekemistä. Runsas kukinta kelpaa aina, ihan tavallinen omenamäärä riittäisi. Toivotaan, että tänä kesänä tulee terveitä omenia.
PoistaLemmikit ovat todella loistaneet tänä keväänä. Olen niistä innoissani, kun värjäävät pihani vuorostaan vaaleanhempeällä sinellä.
Elegant Lady on kyllä nimensä veroinen, hillitty ja hienostunut! Ja onpa ollut uskollinen tulppu. Omppopuut ja lemmikit ovat päättäneet kukkia muidenkin puolesta😄
VastaaPoistaEpäilen, että Ladyt ovat saaneet kiviluiskassa sopivan kuivan talvehtimispaikan. Luiska viettää sen verran, että vesi ei voi siihen jäädä lillimään. Tosin minulla on pitkään ollut ajatuksissa, että ladyt pitäisi istuttaa uudelleen, tai ainakin lannoittaa. Siitäkin on monta vuotta.
PoistaOnpa kaunis tuo Elegant Lady, hyvin hienostunut! Komeaa kukintaa kerta kaikkiaan! Meillä omppopuut kukkivat hyvin vaihtelevasti, joissakin on enemmän kukkia ja toisissa taas ei ja pölyttäjien määrää en ole seuraillut ollenkaan, nyt on ollut aika viileääkin - saa nähdä kuinka omenasadon käy. Mukavaa kesäkuuta sinulle!
VastaaPoistaNämä Ladyt ovat suosikkejani ja tuntuvat viihtyvän paikallaan hyvin. Meilläkin pari puuta pitävät taukoa, mutta vanhat romiskot näyttää nuorisolle, miten kukitaan joka vuosi. Toivottavasti tulee omenaa, toivottavasti sitä ei tule ihan mahdottomasti.
PoistaKiitos, mukavaa kesää myös sinulle!
Onpa upea kukinta koristeomenapuissa. Minulla taitaa olla tuota samaa 'Elegant Lady' tulppaania, istutettu vuosia, vuosia sitten. Kukkii uskollisesti joka vuosi ja taisi nyt säästyä tulppaanien hometaudilta.
VastaaPoistaElegant Lady on kyllä ollut luotettava. Niiden viereen istutin samaan aikaan Purple Flag -tulppaania, ja siitä on jäljellä kokonaista yksi tulppaani. Kaunis kukka siinäkin. Talonvieren tulppaanipenkkiä siivotessa löysin yhden epäilyttävän näköisen tulppaaninlehden. Poistin sen heti kaiken varalta.
PoistaMuistatko/tiedätkö muuten taimitorilta ostamieni arovuokkojen lajikenimeä? Yritin etsiä netistä, mutta heti ei osunut silmiin ihan vastaavaa.
Upea purppuraomenapuu! Sillä on hieno väri, syvä ja hehkeä. Ihania ovat myös nuo tulppaanit. Pitää laittaa lajike muistiin. Pitkäikäisyys on todella hyvä ominaisuus kukkasipuleissa.
VastaaPoistaJännä, että omenapuusi eivät pidä kukinnasta välivuotta. Useinhan huippusatovuotta seuraa välivuosi. No mutta jos pidät omenoista, niin hyvähän se silloin on.
Kiitos Minna! Nopeasti oli upea purppuraväri lentänyt terälehtien mukana taivaan tuuliin. Tuli se tuulinen päivä, joka putsasi kaikki kukkapuiden jo kukat. Mutta ainahan se on ylenpalttinen ja lyhyt.
PoistaYritän pitää vanhat omenapuuni nuorina, leikkomalla niitä vuosittain. Se pitää myös satoisuuden tasaisena. Näkyy siellä olevan raakileita taas, mutta onneksi ei ole tulossa yhtä runsasta satoa kuin viime vuonna. Omenat on hyviä, ja niitä pitää olla paljon, mutta liika on liikaa. =)