Kesällä taisin löytää tryffeliä. Laajensin tammen alle kukkapenkkiä paikkaan, joka on ollut epämääräinen joutomaan ja kukkapenkin sekoitus pari vuosikymmentä. Paikalla on kasvanut perusperennoja, jokunen ruskolilja, puolikas penkki rohtopähkämöä ja loppupää penkkiä enenevässä määrin vuohenputkea. Oli aika kääntää maa ja putsata se kasvualustaksi uusille taimilleni.
Pienessä painaumassa oleva paikka on ollut kätevä kohta haravoida paksut kasat tammenlehtiä maatumaan. Tätä on tehty vuodesta toiseen ja maa onkin tuolla kohtaa nyt erityisen muhevaa. Pikaisella silmäyksellä vilkaisin ekan pyöreän pavun lecasoraksi, mutta kun niitä löytyi enemmän, alkoi mietityttää miten ihmeessä lecasoraa on voinut eksyä tänne. Sitten löydösten koko alkoi kasvaa ja ne eivät olleet kivikovia, vaan antoivat hieman myöden niitä puristaessa. Mukuloista suurin oli viisisenttinen ja haisi etovasti ihan bensalle. Voisivatko nämä todella olla tryffeliä?
Tryffeliäpä tietenkin, kuinkas muuten, netistä löytyvistä kuvista ja kuvauksista päätellen maasienet ovat pohjantryffeliä. Nyt tarvittaisiin yksi koulutettu Lagotto romagnolo nuuhkimaan paikkoja, josko tryffeliä löytyy muualtakin puutarhasta kuin ison tammen alta kukkapenkistä. Koiraa tarvitaan vain osoittamaan paikka, ei todellakaan avuksi kukkapenkkien kaivamiseen. Ja toki pitäisi löytyä joku ihan oikea asiantuntija löydöt tunnistamaan.
Maistaa en uskaltanut, mutta halkaisin pallukoista yhden, valokuvasin löydökset ja lopulta hautasin kaikki takaisin löytöpaikkaansa. Päätavoitteena oli kumminkin saada kasvualusta valmisteltua ja taimet istutettua. Jälkikäteen tuli mieleen, että olisi kannattanut halkaista pallukka vaakasuunnassa, niin mahdollinen marmorikuvio olisi ehkä paremmin tullut esiin. Jos marmorikuviota tuossa edes oli. Ensi kesänä täytyy etsiä tryffeleitä lisää ja tarkastella uudemman kerran. Liekö näissä pienissä pavuissa miljoonan alku? Olishan se päheetä, jos puutarhaharrastus kustantaisi itse itsensä, tai edes rahtusen siitä.
Koska nykyisin jätän liki kaikki kaatuneet ja kaadetut oksat ja rungot maatumaan, on puutarhassa alkanut löytyä sienien lisäksi erilaisia lahottajia. Ne ovat yllättävän kauniita ja joskus kameran linssiin osuu kuvia käävistä. Kuten tämä ehkä rusokääpä (tai jokin muu), joka kasvaa pihakeinumme lautojen välissä. Kääk, keinumme on lahoamassa! Ihmekö tuo, kun on taivasalla kesät talvet.
Kasvimökin päätyyn on vähitellen kasautunut pino syreeninrunkoja ajatuksella, että siinä pinossa kuivuvat ja käytän ne sitten aitaan tai köynnöstueksi tai kukkapenkkien reunaan tai... ja siinä lahoavat nekin. Kaunista on tämä ehkä silkkivyökääpä (tai aivan jokin muu), joka on kuin rypäs rimpsuhelmaisia hamosia hienoine väriraitoineen.
Ei niin pahaa näistä lahopinokasoista, ettei jotain todella hyvääkin. Viidentoista vuoden tauon jälkeen meille ilmestyi taas siiliä. Juurikin tuon rimpsuhelmapinon alla nuuhkuttivat isosiili ja pikkusiili. Toivon, että ne löysivät pinon kätköistä hyvän pesäpaikan ja ilostuttavat meitä taas ensi kesänä. Ainakin minulla on nyt pätevä syy olla ryhtymättä siivouspuuhaan ja antaa lahopuupinon maatua omia aikojaan.
Vielä yksi kummallisuus kesän aikana. Tällä tuskin on mitään tekemistä lahoamisen, sienien, tryffelien tai kääpien jatkoksi. Kunhan ihmetytti. Viime keväänä muiden tavallisten kevättähtien seurassa kukki yksi samanvärinen, mutta erikokoisin ja ikään kuin tiivistetymmin kukin oleva yksilö. Mikä lie mutantti? Vai sekaan eksynyt eri lajike? Tavallinen kevättähti jälkimmäisessä kuvassa verrokiksi.
Kiva, kun on nelipäiväinen työviikko edessä. Kevät kutkuttaa ajatuksissa ja laajenevat pälvet houkuttavat ulos.
