2016-07-31

Puutarhaelon KesäkukkaLOVE




Ensin mietin, ettei minulla ole kesäkukkia, kun ne jäi tänä vuonna vakiolaatikoihin laittamatta. Molemmissa portaikoissa on kukkalaatikko, joista toisessa kukoistaa ylhäisesti ja yksin siihen itsestään kylväytynyt orvokki, toisessa niin ikään itsekseen kylväytyneet keltamaitikka ja horsma.


Kiviympyräni koristeeksi ostin kaksi isohkoa ruukkua ja muutaman pelargonin. Taimikylvöksistä sain ruukkuihin sopivasti hajuhernettä reunalle ja kumpaankin ruukkuun keskelle latva-artisokan.


Rankkasateet olivat koitua kesäkukkieni kohtaloksi, kunnes tajusin poistaa ruukkujen aluslautaset. Nyt lämpöä saaneina hajuherneet alkavat viimein herätä eloon. Ensimmäiset nuput ovat auenneet ja laitoin tuet versoille, vaikka ensimmäinen ajatus oli jättää ne rennosti kasvamaan putouksen lailla alas ja sieltä kurottamaan jälleen ylös.


Pelargonit tykkäävät enemmän auringonpaahteesta kuin jatkuvasta vedentulosta. Tänä vuonna pari valkoista, vaaleanpunainen ja tummanpunainen pelargoni ilahduttavat. Melkeinpä joka vuosi jokin pelakuu eksyy puutarhaani.


Latva-artisokka ei tässä istutuksessa yhtään pidä olostaan. Ilmeisesti multa on sille liian kosteaa ja taitaa tykätä kyttyrää kilpailijoistakin. Kirva-armeija ja niiden mettä innokkaasti imevät muurahaiset eivät näköjään artisokan oloa paranna. Pidän kovasti latva-artisokan hopeanharmahtavista lehdistä, vaikkei  korkealle kohoavasta kukinnosta ole tietoakaan. No, ajatus oli loistava. Ensi kesänä taas uudelleen tai uusin ideoin.




Oikein hyvä postausaihe Kukkalan Sannalta. Hänellä olikin vaikka mitä ihanaa kasvamassa. Mukavasti kertyy ajatuksia ensi kesän varalle.


Hyvää alkavaa elokuuta, kesän täysintä ja kypsintä kuukautta!

6 kommenttia:

  1. Onpa herkkä kesäruukku ja kiviympyrääkin näkyy. Näitä kesäkukkapostauksia lukiessa on tosiaankin kirkastunut se, että ruukuissa voi kasvattaa ihan mitä tahansa ja ne ovat hämmästyttävän hienoja, kun lähemmin tarkastelee. Antoisaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkukkia on niin monenlaisia, että variaatiot ovat lukemattomat. Sitten kun vielä sekoittaa sakkiin monivuotiset ja viljelyskasvit, saa vaikka mitä.
      Kiviympyrä on loistanut poissaolollaan postauksissani. Mielessä se pyörii, ja ympyrän jatko on parhaillaan työn alla.
      Mukavaa elokuuta myös sinulle!

      Poista
  2. Ihana on juu kerätä ideoita seuraavaa kesää varten! Mahtavia istutuksia kaikki keksineet laittaa ruukkuihin! Itse olen myös niin perinteisen Pelargonin ystävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargoni sopii monen erilaisen kasvin kanssa ja se itsekin on niin moninainen väreineen ja muotoineen.

      Poista
  3. Niin kaunis tuo mukulakivetys ruukkuineen ja istutuksineen. Tuo Kukkalan sannan haaste on kyllä ollut niin kiva =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jori! Kesäkukissa on se kiva puoli, ettei tarvi olla niin vakavissaan, ja joka vuosi saa tehdä uuden, tai monta uutta jos niin päättää.
      Tosi monipuolista otetta ja näkemystä kesäkukista jo nyt kertyneissä postauksissa.

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!