Jotain minusta -haaste

Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista laittoi minulle haasteen aikoja päiviä sitten.

Itsestä onkin vaikea kertoa ja moni uusi haaste on ehtinyt virrassa vieriä ennen kuin pääsin tähän vastaamaan. Haaste on ilmeisesti kiertänyt jo jonkin tovin, koska ihan alkuperäistä haastajaa en enää löytänyt. Kuviksi valikoitui perennoja, joita harvemmin olen esitellyt.

Kirjomaksaruoho, takana matala kääpiöneilikka, edessä jokunen ketoneilikan nuppu.

Asun: Vanhassa 50-luvun omakotitalossa hiljaisen pikkukaupungin torin tuntumassa.

Innostun: Monistakin asioista, toisista palavasti, toisista laimeammin. Puutarha, lasityöt, kiinan opiskelu ja sukututkimus ovat olleet elämässäni palavan innostumisen aiheita, neulominen kuuluu toisaalta kausi-, toisaalta kestoinnostuksiin. Liikunnasta innostun hetkittäin, penkkiurheilusta en tippaakaan. Lukeminen on aina ollut intohimo, nyttemmin kirjojen kuuntelu vie paljon aikaani. Minussa elää jonkin sortin esteetikko, ja saatan "pikkuisen" innostua miettimään kivien värejä ja muotoja, asettelemaan kukantaimia useampaan vaihtoehtoon ennen kuin mielestäni täydellinen asetelma on hahmottunut.

Harmaamalvikki on kova siementämään, ja sitä on kaikkialla...

Ihailen: Ihmisiä, jotka jaksavat olla aina myönteisiä ja perusiloisia. Heidän lähellään on hyvä olla. Ihailen myös aikaansaavia ihmisiä, sellaisia jotka uutterasti pikkuhiljaa nakertavat ja saavat ihmeitä aikaan.

Ilostun: Pienet hetket, joskus mitättömät asiat tuovat iloa. Ilostumiseeni ei tarvita suuria eleitä, tunteita tai yllätyksiä ja kukkakimppuja. Usein hymy tuo ilon.

Loppusyksyn punahattu kirpakassa säässä.

Luonnettani kuvaa: Seesteisyys ja rauhallisuus ovat kai useimmin mainitut ominaisuudet minua kuvattaessa. Ja oikeassa ovat.

Haluan ympärilleni: Nautin illan hiljaisuudesta työpäivän hälinän jälkeen. Kaipaan sopivassa määrin läheisten seuraa ja hiljaisuutta.

Tarhakellokärhö Rooguchi on todellinen ilo, kaunis ja kukkii pitkään.

Haaveilen: Matkustamisesta, pitkistä ja lämpöisistä kesistä. Puutarhaan haaveilen suuria muutoksia; se tosin jää usein suunnitteluun ja ideointiin. Niistä joku haave toteutuu, toinen ei. Enemmän haaveilu on kauneuden nälkää, joka ei ota laantuakseen, vaan mieli hakee aina uusia ratkaisuja.

Rusopäiväliljani ovat hieman oikukkaita, enkä ymmärrä mitä teen väärin.

En luopuisi: Usein asiat vain tapahtuvat, ja ne on hyväksyttävä riippumatta omasta tahdosta. Mutta tärkeistä asioista, läheisistä, ystävyydestä, rakkaudesta, en luopuisi. Enkä ihan hevillä puutarhastakaan, sillä se on minulle hyvin tärkeä. 

Sinisten iisoppien joukkoon kasvoi myös vaaleanpunaisena kukkivia taimia.
Kyllä, kiitos!

Olette ehtineet postausteni välillä julkaista upeita kirjoituksia ja ajatuksia puutarhasta. Ystävänpäivää varten olin varannut alla olevan kuvan. Sen myötä toivotan jälkijunassa hyvää ystävänpäivää, sitä todella tarkoittaen. Olette vähän vahingossa ystäviä, kuten tuo sydän on piirtynyt omenan kylkeen. Sellaisia ystäviä, joista suurinta osaa en ole koskaan tavannut, mutta meillä on silti yhteisiä mielenkiintoisia juttuja jaettavaksi, ja usein mietin mitä kullekin kuuluu, miten menee jne.

Kotimaisen omenantuottajan terveiset?

En jatka haastetta haastamalla ketään erityisesti, mutta poimi nuo otsikot ja kerro jotain itsestäsi, jos tämä haaste ei vielä ole tiellesi osunut.

Varsankelloa kylvin vuosia sitten ja se on osoittautunut oman tiensä kulkijaksi.
Kasvaa missä lystää ja kulkee minne haluaa.