Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaamalvikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaamalvikki. Näytä kaikki tekstit

2020-02-23

Jotain minusta -haaste


Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista laittoi minulle haasteen aikoja päiviä sitten.

Itsestä onkin vaikea kertoa ja moni uusi haaste on ehtinyt virrassa vieriä ennen kuin pääsin tähän vastaamaan. Haaste on ilmeisesti kiertänyt jo jonkin tovin, koska ihan alkuperäistä haastajaa en enää löytänyt. Kuviksi valikoitui perennoja, joita harvemmin olen esitellyt.


Kirjomaksaruoho, takana matala kääpiöneilikka, edessä jokunen ketoneilikan nuppu.

Asun: Vanhassa 50-luvun omakotitalossa hiljaisen pikkukaupungin torin tuntumassa.

Innostun: Monistakin asioista, toisista palavasti, toisista laimeammin. Puutarha, lasityöt, kiinan opiskelu ja sukututkimus ovat olleet elämässäni palavan innostumisen aiheita, neulominen kuuluu toisaalta kausi-, toisaalta kestoinnostuksiin. Liikunnasta innostun hetkittäin, penkkiurheilusta en tippaakaan. Lukeminen on aina ollut intohimo, nyttemmin kirjojen kuuntelu vie paljon aikaani. Minussa elää jonkin sortin esteetikko, ja saatan "pikkuisen" innostua miettimään kivien värejä ja muotoja, asettelemaan kukantaimia useampaan vaihtoehtoon ennen kuin mielestäni täydellinen asetelma on hahmottunut.

Harmaamalvikki on kova siementämään, ja sitä on kaikkialla...

Ihailen: Ihmisiä, jotka jaksavat olla aina myönteisiä ja perusiloisia. Heidän lähellään on hyvä olla. Ihailen myös aikaansaavia ihmisiä, sellaisia jotka uutterasti pikkuhiljaa nakertavat ja saavat ihmeitä aikaan.

Ilostun: Pienet hetket, joskus mitättömät asiat tuovat iloa. Ilostumiseeni ei tarvita suuria eleitä, tunteita tai yllätyksiä ja kukkakimppuja. Usein hymy tuo ilon.

Loppusyksyn punahattu kirpakassa säässä.

Luonnettani kuvaa: Seesteisyys ja rauhallisuus ovat kai useimmin mainitut ominaisuudet minua kuvattaessa. Ja oikeassa ovat.

Haluan ympärilleni: Nautin illan hiljaisuudesta työpäivän hälinän jälkeen. Kaipaan sopivassa määrin läheisten seuraa ja hiljaisuutta.

Tarhakellokärhö Rooguchi on todellinen ilo, kaunis ja kukkii pitkään.

Haaveilen: Matkustamisesta, pitkistä ja lämpöisistä kesistä. Puutarhaan haaveilen suuria muutoksia; se tosin jää usein suunnitteluun ja ideointiin. Niistä joku haave toteutuu, toinen ei. Enemmän haaveilu on kauneuden nälkää, joka ei ota laantuakseen, vaan mieli hakee aina uusia ratkaisuja.

Rusopäiväliljani ovat hieman oikukkaita, enkä ymmärrä mitä teen väärin.

En luopuisi: Usein asiat vain tapahtuvat, ja ne on hyväksyttävä riippumatta omasta tahdosta. Mutta tärkeistä asioista, läheisistä, ystävyydestä, rakkaudesta, en luopuisi. Enkä ihan hevillä puutarhastakaan, sillä se on minulle hyvin tärkeä. 

Sinisten iisoppien joukkoon kasvoi myös vaaleanpunaisena kukkivia taimia.
Kyllä, kiitos!

Olette ehtineet postausteni välillä julkaista upeita kirjoituksia ja ajatuksia puutarhasta. Ystävänpäivää varten olin varannut alla olevan kuvan. Sen myötä toivotan jälkijunassa hyvää ystävänpäivää, sitä todella tarkoittaen. Olette vähän vahingossa ystäviä, kuten tuo sydän on piirtynyt omenan kylkeen. Sellaisia ystäviä, joista suurinta osaa en ole koskaan tavannut, mutta meillä on silti yhteisiä mielenkiintoisia juttuja jaettavaksi, ja usein mietin mitä kullekin kuuluu, miten menee jne.

Kotimaisen omenantuottajan terveiset?

En jatka haastetta haastamalla ketään erityisesti, mutta poimi nuo otsikot ja kerro jotain itsestäsi, jos tämä haaste ei vielä ole tiellesi osunut.

Varsankelloa kylvin vuosia sitten ja se on osoittautunut oman tiensä kulkijaksi.
Kasvaa missä lystää ja kulkee minne haluaa.






2015-01-24

Siemenvarasto – Seed storage – 种子贮物



 
Siemeniä onkin kaksi laatikkoa!
I’ve got two boxes of seeds! 我有两个种子包

Kuka näitä siemeniä on ostanut?
Who has bought these seeds? 谁买了这些种子?

Ai, minulla on tätäkin vielä!
Oh, I still have this too! 还有这个!

Hyvä, nyt ei tarvitse erikseen tilata kangasajuruohoa.
Good, now I don’t have to order Thymus serpyllum. 现在我不需要订购Thymus serpyllum


Jokohan tänä vuonna onnistuisin hajuherneen kasvatuksessa?
Am I lucky this year with sweet peas? 我今年好命更香豌豆(Lathyrus odoratus)

Miksi ihmeessä olen ostanut asterilajitelman?
Why on earth I’ve bought an assortment of Aster? 为什么我买了Aster杂七杂八?

Kerrankin kosmoskukkaa!
For once I’ve got cosmos! 我有Cosmos bipinnatus


Jotain rapisee vielä ritarinkannusten pussissa.
There is still something rustling in the seed bag of Delphinium. 我还有种子在Delphinium包里面。

Ilmankos ei itäminen onnistunut, kun on siemenet vielä pussissa.
So that’s why seeds did not sprout; they are still in the bag. 怪不得种子不苗了他们还在包。

Mitä ovat nuo pienen pienet siemenet laatikon pohjalla?
What are these tiny seeds in the bottom of the box? 这些小种子在匣子里面是什么?


PAR. ENN. BAST FORE: 11/2012. Vieläkö lähtee?
BEST BEFORE: 11/2012. Will it sprout anymore? 保质期:11/2012。还苗吗?

Onkohan viisi vuotta sitten kerätyissä siemenissä enää eloa?
Are these seeds, picked up five years ago, still alive? 这些五年前采了种子还有生吗?

Olen näköjään kylvänyt valko- ja sinivuokon siemenet; mutta mihin?
It seems, I’ve sown wood anemone and common hepatica seeds; but where? 我看 我播种了Anemone nemorosa Hepatica nobilis不过哪里

Hyvä, että olen jättänyt tyhjät pussit etiketteineen talteen. Kirjanpitoa se on tuokin!
Good, I’ve saved empty packages with tags. Some kind of bookkeeping!   我储了空种包跟名签。这是某种的簿记


Vuosikertatilliä ja kolmenlaista basilikaa, sokeriherneitä...
Vintage dill seeds and three kinds of basil, sugar peas… 老莳萝种子,三个有别的甜豆。。。

Kuukausimansikka ei tästä pihasta heti lopu, jos nuo ovat itäneet.
If all these have sprout, here will be no lack of Fragaria vesca var semperflorens in this garden. 如果这些种子苗了,不乏在这个花园Fragaria vesca var semperflorens植物。

Jokohan tänä vuonna löytyisi härkäpavuille paikka?
Maybe this year I find a place for broad bean plants. 可能今年我找到地方到蚕豆植物。
  
Voin tilata uusia tomaatinsiemeniä: käytin kaikki siemenet loppuun viime vuonna!
I can order new tomato seeds: I used all seeds last year! 我可以订购新西红柿种子:前年我用了都种子







Tervetuloa blogini lukijaksi, Pinuski!