Kätkössä

Siellä ne uinuvat rapsakoiden tammenlehtien alla. Viikko sitten kumpareen päällä oli vielä jokunen katkennut syreenin oksakin estämässä tammenlehtiä lentämästä tuulen mukaan. Minun uusi pionipenkkini puolivarjon paikalla kasvimökin kupeessa ja syreeniaidan viileydessä nukkuu talviunta.

Oravalla on käpy jäässä: yöpakkaset pitävät maan kohmeessa, enkä vielä uskalla poistaa pakkassuojaa, vaikka tiedän pionien olevan kestäviä kasveja. Kukkapenkki kuuluu osana syreeninaluspenkkiä, vain kapea hoitopolku erottaa ne toisistaan. Syksyllä kaivoin polusta ylös lahonneet puukiekot ja heittelin jokusen kiven nurmikolle jatkoa odottamaan. Turha yrittää poimia kiviä syrjemmälle, niin olivat jäätyneet maahan etteivät änähtäneetkään.

Puolenpäivän aikaan omenapuu piirtää osittaisen varjon penkkiin. Ellei tämä olisi vanha kukkapenkki, jossa Festiva Maxima -pioni on menestynyt jo 20 vuotta, en ehkä olisi uskaltanut istuttaa pioneja näin varjoiseen. Aamupäivän auringon lämmitys ja keskipäivän lyhyt paiste näköjään riittävät. Uskalsin jopa jakaa Maximan kahteen taimeen.

Ennen istuttamista oli vanha kasvillisuus siirrettävä tai hävitettävä. Jälkimmäisiin kuuluu lehtoängelmä, josta kyllä pidän, mutta jokin raja senkin leviämisellä. Korkeana kasvina se peitti muita taakseen ja tukahdutti heikommat. Onneksi vuorikaunokki ja pioni eivät olleet heikkoja. Vuorikaunokille kävi ehkä köpelösti. Otin siitä muutamia juurakoita hetkeksi karviaisen alle varjoon, ja löysin ne tammikuussa, kun kävin ihmettelemässä lumetonta puutarhaa.

Ruskoliljoja onnesti paremmin (?). Nostin ne lappeelleen muovilaatikkoon ja ajattelin istuttaa hieman myöhemmin. Myöhemmin oli lokakuussa, kun sadevesi oli puoliksi täyttänyt lootan ja kukkavarret olivat liettyneet veteen. Sipulit olivat ihme kyllä kovan tuntuisia ja tuhansien anteeksipyyntöjen saattelemana ne saivat paikan lajitoveriensa viereen tammen toiselle puolen. Anteeksi, anteeksi, vieläkin.

Tellima oli syreenien alta kurottanut siemeniä rapisevia kukkavanojaan hoitopolun yli, ja siirsin niitä ähäkutti-takaisin laikkupaikkoihin syreenien alle. Kompostista sain lisävoimaa ja mehevyyttä jo melko kuluneen oloiseen multaan, loput ostosäkeistä. Ja tietysti yksi jätesäkillinen täyttyi rikkaruohoista ja epämääräisistä kasviruippanoista vuorostaan kompostia ravitsemaan.

Kukkapenkkiin olin varannut kolme pionia ja vanhan Maximan. Sen jakaminenkin oli jännittävää puuhaa. Hauras juurakko oli yllättävän iso, mutta viimein sain sen ähellettyä suurin piirtein ehjänä maasta. Tästä tulee valkoisten pionien penkki: vasemmalla takana Madame de Verneville, edessä keskellä Shirley Temple, takana oikealla pilkistää Jalkavaimo nousee kylvystä ja ihan oikealle jäävät kaksi Festiva Maximaa. Pionit ostin Pihapiiri-messuilta ja ne on kasvatettu Pionien koti -puutarhalla.

Pionien eteen istutin kaksi japaninjaloangervoa (Red Charm) ja yhden Fanal-tarhajaloangervon pionien keskelle. Reunamille löytyi syreenien alta raitakuunliljan tupas jaettavaksi. Siitä tulikin monta pientä tainta, jotka toivottavasti vahvistuvat yhtenäiseksi kasvustoksi ja kotilot jättävät ne rauhaan. Asiasta kymmenenteen: oli muuten kotilokasvattamo ihan omasta takaa, kun revin syreenin latvaan kiivenneen alppikärhön alas ja puolittain alas revitty köynnös jäi osittain maahan makaamaan sadeviikoksi. Kotiloita ihan kuhisemalla. Taisi olla niiden herkkuruokaa.

Istutukseni kruunaa kaksi japaninporrassaniaista, jotka ovat lajiketta Pictum, mikäli googlaukseen on uskominen. Hieman punertavat lehtiruodit ja lilanhopeisina väikkyvät lehdet veivät puutarhaliikkeessä jalat alta. Niiden takia kukkapenkkiä varsinaisesti suojasin, että varmasti selviävät talvesta. Silloin vielä uskoin, että luntakin tulee. Keväästä tulee jännittävä, ja odottavan aika on taas pitkä. Vielä ei mitään jääkohmeesta noussut, kun varovasti yritin kurkkia.

Mitä uutta sinä odotat tänä keväänä?

Päivitys 26.4.2020: jostain syystä valokuvien linkit olivat menneet rikki.

Kevätterveisiä! Tänään alkaa lomautusviikko, ja aion käyttää sen puutarhan kevättouhuihin.