2023-04-01

Harlow Carr – Puron solinaa


Olen himmannut tätä päivitystä, jos vaikka osuisi talvisia kelejä kiusaksemme kevään kynnyksellä. Taitaa olla aika... Harlow Carrin vierailun neljäs postaus on siis käsillä. Aikaisemmat postaukseni vierailusta löydät näistä linkeistä:

Puutarhasuunnittelun juhlaa

Värien sinfoniaa

Heinien huojuntaa



Geoffrey Smith toimi pitkään puutarhurina tässä Pohjois-Yorkshiressa sijaitsevassa RHS:n puutarhassa. Hän kirjoitti myös useisiin puutarhalehtiin, ja tuli kuuluisaksi pyrkimyksistään löytää menestyviä kasveja Englannin pohjoisosiin. Harlow Carrissa on puronvarsi, jota hän on ollut suunnittelemassa ja istuttamassa. Nyttemmin alue on omistettu hänen nimiinsä. Erityistä puron varrella on siellä kasvavat huikean väriset esikot. Ohessa linkki videoon, kohdasta 2.44 eteenpäin löydät purolle, mikäli et halua alkua katsoa.


 

Vierailimme puutarhassa heinäkuun loppupuolella, joten loistava kukinta jäi meiltä esikoiden osalta näkemättä. Silti kasvustoista löytyi sieltä täältä ripauksia oranssin, keltaisen ja pinkin väriyhdistelmistä, kuin kaikuna parhaimmasta kukinnasta. Heinähelteiden jäljiltä puro solisi syvässä uomassaan hyvin hiljaisena, mutta selvästi sen suomalla kosteudella oli osuutensa lähistön kasvien rehevyyteen.




Gunnerat valtavine lehtineen olivat suorastaan jättiläisiä. Tavalliset kotkansiipisaniaiset ja alvejuuret näyttäytyivät sen rinnalla maanpeitekasveina. Puronvarsi oli tähän aikaan kesää hyvin rehevä, kasvustoltaan runsas ja suorastaan täyteläinen.






 

Välillä puro kulkee jyrkän rinteen pohjalla, välillä polut seuraavat sitä molemmin puolin. Toisinaan rinnalla kulkee runsaita perennaistutuksia tai suorastaan perennapeltoja. Jyrkiltä kivikkoisilta rinteiltä voi löytää monia puiden ja pensaiden värejä ja muotoja. Osittain puron matkaa vartioivat isot metsän puut. Hyvin vaihteleva reitti, ja suunnittelijoilleen se on varmasti ollut haasteellinen, mutta myös onnistuneena hyvin palkitseva.







 

Vieläkin on Harlow Carr -kuvia varastossa. Ehkä joku päivä, aikojen päästä, käväistään joko tropiikissa tai keittiöpuutarhassa.


 

Mukavaa viikonloppua. Äänestäkääpä viisaasti!

 

10 kommenttia:

  1. Meheviä näkymiä! Niin runsasta ja vihreää, välissä upeita punalehtisiä ihastuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikin kosteus solan pohjalla tuntui riittävän rehevyyteen.

      Poista
  2. On kyllä kaunista. Muotojen ja erityisesti vihreän eri sävyjen runsautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella paljon oli (tälläkin nurkalla puutarhaa) ihailtavaa ja kuvattavaa.

      Poista
  3. Huikeita kuvia kiitos .Meilläkin mökillä on kiva puro mikä erottaa yhden naapurin tontin meidän tontista . Mitään istutuksia emme ole sen reunaan tehty .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nila! Tästä saatkin hyvän syyn hankkia ainakin keväistä rentukkaa, ja ehkä esikoitakin! Tuskinpa naapurikaan pahastuu, jos istutukset eivät ojaa tuki.

      Poista
  4. Ihanan rehevää ja värikästä. Postauksen loppupuolella oli muutama kuva, missä oli minusta erityisen hienoa värien käyttöä, kun punalehtiset puut/pensaat taustalla korostivat edessä olevien kasvien värejä. Yllättävän värikästä saa aikaiseksi pelkillä lehtiväreilläkin.
    Puro tuo usein aivan oman lisänsä puutarhaan ja sen varrella kasvillisuus on erityisen runsasta. Tasainen kosteus takaa hyvät olot kasveille.
    Aurinkoista huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit mielistyä samoihin punaisiin päivänliljoihin kuin minäkin. Yksittäin ne eivät näyttäneet miltään, mutta taustan punaisia lehviä seuranaan tulivat hienosti esiin muun kasvuston seasta. Puronvarsi todella oli kuin runsaudensarvi.
      Aurinkoisia päiviä sinullekin!

      Poista
  5. Tosi kaunista katseltavaa. Näihin kuviin tulen palaamaan vielä uudelleenkin. ❤️

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!