Kukkii, kukkii

Claire Austin

Sateiden jälkeen alkoi pitkään vartoneiden nuppujen avautuminen ryminällä. Päivittäin löydän uusia kukkijoita ja surullista kyllä, helteet verottavat kukinnan kestoa. Täytyy siis olla kerkeä kuvaamaan, kun huomaa uuden nupun auenneen.

Crown Princess Margareta

Eniten tänä kesänä olen odottanut Austin-ruusuja kukkivaksi. Kaksi kukkii ja kolmas avautui eilen. Crown Princess Margareta aloitti ensimmäisenä ja avasi kukkansa aivan ruusupensaan tyveen. Pensaalla on näköjään tapa kukkia ensin alhaalta, sitten keskivaiheilta ja viimeisenä on avautumattomia nuppuja korkeiden, sateen venyttämien versojen latvoissa. Nuppuja kehittyy paljon versoa kohti ja täytyy muistaa poistaa jo terälehtensä varistaneet kukat, niin saan nuppuja vielä lisää tuoksuteltavaksi. Onkohan normaali tapa kasvaa vai johtuuko sateista, että osa Austin-ruusujeni versoista on hujahtanut todella korkeiksi? Kannattaisiko syksyllä yrittää taivuttaa versoja, jotta jäisivät lumen suojaan? Tuskin pakkasta kestävät II-vyöhykkeellä.

Wisley 2008

Toinen kukkaan puhjennut Austin-ruusu oli Wisley 2008. Melko klassisen näköinen, lämpöisen vaaleanpunakukkainen ruusu, jolla on tiiviisti asettuneena runsas määrä terälehtiä. Kukka on avautuneena iso kooltaan. Ja viimein kolmantena Claire Austin aukesi hohtavan puhtaanvalkoisin terälehdin, vaikka nupuissa on hillittyä keltaista vivahdetta. Ihanaa tuoksua näillä ruusuilla riittää ja keskenään kunkin tuoksuu eri tavalla.

Paul's Scarlet Climber

Yllättäjä tänä kesänä on lauhasta talvesta selvinnyt Paul’s Scarlet -köynnösruusu, joka ensinnäkin ei palelluttanut viime kesän versojaan ja jossa nyt on useita nuppuja kunkin verson latvassa. Muutaman päivän tämä on kukkinut täysillä puolivarjon kasvupaikallaan. Väri on melko vahvan punainen ja mukava piristys muuten taustan tasaiseen tuijien vihreyteen.

Rosa gallica 'Auli'

Odotettu ruusukukinta on myös viime vuoden kesällä hankkimani ranskanruusu ’Auli’. Ruusu kasvaa ja kukoistaa vielä taimiruukussaan, koska en edelleenkään ole varma sen istutuspaikasta. Loistavaa kumminkin on, että se nyt kukkii, niin näen kunnolla sen kasvutapaa ja olemusta, sekä kukintojen väriä ennen istuttamista. Purkkiruusuksi 6-7 kukkaa on mielestäni oikein hyvä ponnistus. Kukkien väri on mukavan lämpöinen ruusunpuna, ja tuoksu on puhtaasti ranskanruusumainen. Nupuissa näkyi jännittävää viininpunaista ja valkoista, ei yhtään vaaleanpunaista. Kasvutavaltaan ’Auli’ on aika topakan oloinen ruusu.

Se ruusuista. Yhtä odotettu oli ’Mont Rose’ -tarhanietospensaan kukinta. Ostin pensaan pari kesää sitten ja nyt se tuntuu kunnolla lähteneen kasvuun. Tämä kukki aivan pensaan juurelta, joten puolivarjon jyrkässä valon vaihtelussa kuva on nyt mitä on. Kauniita kukkaterttuja kumminkin tekee. Kesän pidemmät versot huitelevat korkeuksissa, ja pikkuisen sinne tänne sojottaen. Jo ostettaessa hieman epäsuhtainen pensas ei ole kummoinen muodoltaan, joten tutustun sen leikkaamiseen ja jossain vaiheessa yritän sitä vähän kohentaa.  Saattaapi tehdä nuput jo edellisen kesän versoihin.

Kiinanpioni 'Yang fei chu yu'

Pionien kukinta tuli ja meni. Suloisia ja hurmaavia olivat. Kaikkia kuvasin, mutta nyt tuntuu jo muinaiselta julkaista kuvia, vaikka oikeasti pionit olivat kukassa reilu viikko sitten ja ’Festiva Maxima’ juhlii edelleen. Tapahtui niin paljon puutarhassa, ja muutenkin elämässä. Kukkapenkin totaalisti valloittaneet nokkoset sentään ennätin nykkiä pois ennen kuin lempipionini ’Ewelina’ alkoi kukkia.

Kiinanpioni 'Ewelina'

Varsinaisen pionipenkin pionit kukkivat tänä vuonna vaimeammin. Viikolla vähän jo karsin niitä varjostavaa omenapuuta. Nyt on alueella kulkeminen helpompaa ja näkymätkin avartuivat ja valoa tuli lisää. Jokin vaivasi kellertävän valkoista pionia ’Shirley Temple’. Keväällä ei näkynyt yhtään versoa, mutta ne alkoivat kasvaa kesäkuun lopulla, joten ihan kuollut se ei ole. Sitä lukuun ottamatta muut kukkivat, mutta vähemmillä ja pienemmillä kukilla kuin normaalisti. Uudet pionit ’Karl Rosenfeld’, ’Sarah Bernhardt’, ’Cherry Hill’ ja ’Marie Lemoine’ kasvattavat vielä juurakkoaan. Ehkä ne loistavat ensi vuonna.

Sormustinkukka ei ole koskaan oikein kunnolla viihtynyt puutarhassani. No, nyt on 2-metrinen jättiläisedustaja parkkeerannut itsensä tammenaluspenkin päähän. Pikkuhiljaa kukkivat kellot ovat työntyneet korkeuksiin ja niska kenossa saan tähytä kukinnon latvaa tammen oksien seasta. Sivuversoissakin on jo nuppuja. Vaikka on jättiläinen, olen päättänyt antaa sen siementää. Jospa viimein saisin niitä vähän enemmän puutarhaani kaunistamaan.

Korkeita ovat myös uuden ruusupenkin ja saniaispenkin vuosi sitten kylvämäni villasormustinkukat. Hetken epäilin saaneeni vääriä siemeniä, kun kukat lehtihangoissa pysyivät pitkään olemattoman pieninä. Vähitellen ne kasvoivat ja nyt kukkien nielussa näkyy hienot verkkokuviot. Ryhmänä nämä sormustinkukat näyttävät hienoilta ja sopivat uusien ruusujeni väreihin oikein hyvin. Saniaispenkissä ne taas muodostavat taustaa varsinaisille istutuksille.

Isoäidin sahramililjatkin ehtivät kukkia hetkessä. Jokusen kuvan nappasin viime hetkillä. Ne kukkivat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla sitten siirron tammenaluspenkkiin turvaan vuohenputken valtaamasta isonportin penkistä. Vähitellen vahvistuvat ja voimistuvat. Tarkkasilmäinen huomaa kuvassa liljojen lomassa amerikanjalkalehden, joka on uusi hankintani viime kesältä. Sen kasvua on ollut mukava seurata, uusi kasvi kun on.

Ketoneilikka on päättänyt tyytyä kasvamaan puoli metriä alempana kuin mihin sen alun perin istutin. No, siinä saa kasvaa. Välillä trimmeri sitä hieman kutittelee, kun nurmipolkua siistin heinästä ja valkoapilasta. Kosteutta taitaa riittää tässä kohtaa paremmin, tai sitten sadevesi on vierittänyt siemenet muurinkoloista alas. Siinä kumminkin tuntuu viihtyvän. Mukavan tymäkkä väri. Muurin päällä majailee peittokurjenpolvi 'Cambridge' ja kivien välissä on valkomaksaruohoa.

Polun toisella puolella on talonvierustan aurinkopenkki, jonka kunnostin parissa pätkässä. Tämä osa istutettiin noin kaksi-kolme kesää sitten, alkupää vuotta aiemmin. Palaan penkkiin tarkemmin toisella kertaa, mutta nyt näytän kumminkin etelänruusuruohon ihanan tummanpunaiset kukat. Niitä on taipuneena penkin reunoille ja myös korkealla yllä varsien päässä keinumassa. Voi, miten näistä pidän. Taimi on yksi ainoa keskellä penkkiä, ja se on kukkinut todella pitkään. Hieman on väri ristiriidassa verikurjenpolven kanssa, mutta itsehän halusin tähän villiä luontopenkkiä. Sitä sitten sain.

Puutarhani ensimmäinen valkoinen siperiankurjenpolvi.

Lisäksi kukkii tähkätädyke, neilikka- ja mustialanruusu, ukonkellot, palavarakkaus, ekat syysleimut, rusopäivänlilja, mäkimeirami,… Lopetan tähän, sillä eihän tämä pääty hyvin, jos kaiken samaan viestiin listaan. Postausta olen nakertanut pätkissä jo useana päivänä. Orapihlaja-aita odottaa leikkausta. Olen sen kanssa kuukauden myöhässä, mutta nyt on aikaa ja tänään on himpun viileämpi päivä. 

Nautitaan kesästä, kun se on!

 

 

Tupsahdin kesäkuuhun

Ei voi olla totta, että on jo kesäkuu. Siltä se nyt kumminkin näyttää, ja sitä mieltä on myös puutarha.

Voiko purppuraomenapuu kukkia enää enempää?

Profusion jälleen pistää parastaan. Tänä vuonna sen olemuksessa on havaittavissa pienoista oksien painumista vähitellen sateenvarjon muotoon. Siitä pitäisi kehittyä ajan oloon sivuiltaan ja oksankärjistään hieman alaspäin suuntautuva, siis leveä ja matalahko. Keskeltä suoraan ylös kasvaneet oksat alkavat taipua, eikä pystyjä oksia enää kehity yhtä hanakasti kuin sen nuoruusvaiheessa.

Mahtuisiko lemmikkeihin yhtään kukkaa lisää?

Pitkä viileä kevät on ollut lemmikin juhlaa. Sateen jälkeen se on ottanut kaiken ilon irti ja jakanut somaa hempeää sineään niin kukkapenkkeihin, poluille kuin nurmikolle. Hentoinen lemmikki on rehevöidyttyään jopa alkanut jyrätä vieressä kasvavia muita kevätkukkijoita.

Voiko pidempään olla elossa kuin Elegant Lady -tulppaanit?

Varmaankin. Nämä yksilöt ovat kasvaneet samalla paikalla siitä lähtien kuin perustin kiviluiskan kiviympyrän laitamille. Käytännössä siis syksystä 2016. Nämä ovat myöhään kukkivia tulppaaneja, ja vaikka joka vuosi katson niiden kapoisia nuppuja ajatellen, että ovatpa ne laihan oloisia, avautuvat kukat kumminkin ihan normaalikokoisina ja aina yhtä hienostuneina. Pieni punaisen häivähdys vaaleankeltaisessa kyljessä.

Tänään oli jokin jäärä jäänyt Ladyn syliin vangiksi.

Voisiko joku pestä kasvimökin lasit?

Voisi varmaan, mutta en nyt viitsi. Tämä homma olisi pitänyt tehdä ennen kuin täytin mökin kasveilla, taimipurkeilla, mullalla, tukikepeillä, harsoilla, kastelukannulla, juu-neim-it! Yläpristillä odottavat kasvupaikkaa vasemmalta euroopanalppitähti, sädepäivänhattu ja valkoiset tummatulikukat. Kasvupaikkaakin olisi pitänyt ehtiä kitkeä, perustaa, lannoittaa. No, ainakin mietitty on, eli suurin piirtein tiedän minne ne ovat suuntaamassa.

Voisiko omenapuita pyytää pitämään tauon kukinnassa tänä vuonna?

No ei voi. Taas on kolme isoa omenapuuta (Valkea Kuulas, Antonovka ja Punakaneli) ihan vaahtopäinä, pari puuta sentään elävät vähän hillitymmin. Grenman ei kuki ollenkaan ja perheomenapuu vain muutamalla kukalla. Niin, ja Bergiushan juuri kaadettiin. Siinä oli ihan tautisen paljon nuppuja. Lämpökään ei ole alle kymmenen asteen, eikä navakka tuuli ole estämässä pölytystä. Pihalla touhutessani vain tasainen humina kuuluu pääni yläpuolella, kun pörriäiset suorittavat omaa tehtäväänsä. Väistämätön on edessä: Saadaan jälleen omenaa, ellei ihan maailmanloppu tule.

Mikäs sen mukavampaa?

 

Pikainen päivitys puutarhasta

Hölkkä on muuttunut juoksuksi, suorastaan kirimiseksi. Ennätänkö itse vai ehtiikö voikukka ja vuohenputki ensin? Puutarhassa tapahtuu joka ikinen päivä aina vaan uutta. Kasvu on suorastaan räjähtänyt käyntiin, vauhdittajana yhden päivän kunnollinen vesisade. Määrää en tiedä, vesimittari rikkoutui viime kesänä ja uutta en ole huomannut hankkia. Ensimmäinen raparperipaistoskin on jo syöty.

Trimmeri on laulanut, silppuri on laulanut ja välillä saha soinut. Piha kaiken kaikkiaan on kuin temmellyskenttä, paljon on asioita keskeneräisenä. Mutta onhan tässä koko kesä edessä, eikä kaikkea tarvitse heti saada valmiiksi. Totta puhuen olen trimmeriä laulattanut osassa puutarhaa, seuraavana päivänä toisessa kohtaa, pakko jakaa osiksi hommia, vaikken isolla tontilla huseeraakaan.

Äitienpäivää edeltävänä lauantaina puutarhani suurin omenapuu Bergius kaadettiin. Kiitos poikani, rajalla oleva puu kaatui ilman vaurioita sen paremmin naapureille kuin itsellekään. Kiitos miniäni, isojen oksien osuminen sopiviin väleihin kapeaan tilaan onnistui ja oksien kerääminen kasoihin auttoi minua paljon. Nyt on tilaa tässä kohtaa yllättävän paljon. Jatkaako viljelyksiä alueelle vai istuttaako uutta puuta tai pensasta? Hautukoon alue rauhassa.

Kukkapuut antavat parastaan. Kuvassa Varjomorellin oksia taivaansinessä. Näky on aina yhtä henkeäsalpaavan ihana. Tänä kesänä ihanuutta varjostaa tieto, että puu on hiljalleen kuolemassa. Tai ainakin se kituu. Etevänä emäntänä olen onnistunut istuttamaan taimen juuret jotenkin solmuun niin, että yksi juurista ikään kuin kuristaa puunrunkoa. Kituminen näkyy yhä uusina oksina, jotka ovat rutikuivia ja elottomia.

Välillä päätän tehdä jotain kivaa, kierrellä ja ihmetellä, löytää uusia taimia kasvamassa ja ennen kaikkea tarkkailla edelliskesän istutusten kasvuun lähtöä. Tähän mennessä kaikki istutukseni ovat elossa, vaikka aiemmin pelkäsin vähälumisen talven olleen osalle taimista kuolemaksi. Miten riemuissani olen sinikämmenen kukinnasta! Se on toissavuoden taimi, joka vahvisti viime kesän lehtiään ja juuristoaan. Noihin viimekesäisiin palaan erikseen uudelleen. 

Uusia taimia ihaillessa pakkaa unohtumaan, mitä kaikkea muuta keväistä puutarhassa kasvaa. Vanhat tutut kesäpikkusydän ja lemmikit valtaavat alaa ja sulostuttavat näkymiä omalla hennolla tavallaan. Sinnikäs yksittäinen kalliokielo puskee niistä läpi vakiopaikallaan. Muut kalliokielot olen aikanaan keskittänyt varjopuutarhan puolelle. Näyttää tämä viihtyvän vähän aurinkoisemmassakin paikkaa tammenalusen valoisammalla puolen.

Omenankukat aloittavat kukintaa. Toissapäiväinen kuva on jo auttamattoman vanha. Onneksi ei ole tiedossa hellekautta, niin saan nauttia avautuvista kukista ja niiden vienosta tuoksusta pitkään. Saunan seinää vasten nojaa pystyssä mattojenpesulauta. Koskahan siihen puuhaan ehtisi? Nyt on tärkeämpää kuvata, kierrellä, katsella, kuunnella ja haistella, nauttia alkavan kesän tuoreudesta täysin rinnoin.

 

 

Kuusi kuvaa kesästä -haaste

 

Kesän kuusi kuvaa valikoituivat alkaen alkukesästä. Pitkälle en päässyt, sillä jo toukokuulta olisi tullut useampi kuva. Kesäkuun loppupuolella oli jo jarrutettava, koska kuuden kuvan sarja oli auttamattomasti täysi.

Sinililjat ehdottomasti kuuluvat meillä alkavaan kesään. Vuosi toisensa jälkeen ne kukkivat yhä runsaammin ja vähitellen myös laajemmalla alalla. Sininen nurmikko ei ole ihan paha juttu. Vaikka nurmikon leikkaamista täytyy venyttää todella pitkälle, jotta scillan siemenet ehtivät kehittyä, on sinisen meren leviäminen edelleen tavoitteeni. Taivaansinisen värin lisäksi sinililjat suovat viehkon liljojen tuoksun, yksittäin hentona, joukkona jo melko huumaavan vahvan. Ilmankos kimalaiset ovat näistä hurmoksissa.

Toissasyksynä istutin pitkästä aikaa uusia tulppaaneja talon länsipuolen penkkiin. Niille on siinä lämmin, suorastaan paahteinen paikka. Viime kesänä ihan piinaavan paahteinen. Pitkään odottelin kylmän kevään hellittävän, ja kun kesä alkoi, oli helteessä pian tulppaanit nähty, vaikka eri aikaan puhkeaviakin olin haalinut. Taustalla kukkii mirrinminttu ja päivänkakkarat kurkottelevat jo nuppujaan.

Seuraavana vuoroon ehtivät idänunikot hehkuvine väreineen, ja heti perään kukkii keltapäivänliljat. Unikoiden kukinta oli supernopea, samoin päivänliljatkin olivat hetkessä kukkansa kukkineet. Helle vaikutti niihinkin. Unikot kylvin joskus parikymmentä vuotta sitten ja yhä edelleen ne nousevat hehkumaan yhtä runsaina. Keltapäivänliljat ovat tontin alkuperäisiä lajikkeita, jakamisen myötä runsastuneet nekin.

Päivänkakkaroita rakastan. Niissä on jotain syvää ikuisen kesän tuntua; loma alkamassa, paljon aikaa luvassa, lämpöä ja hellettä, ei huolen häivää... Täydellisiä kesän kukkijoita. Helppoja, kukkivat runsaasti ja ovat olemukseltaan pirtsakoita, ja vielä kauniitakin. Näitä ei kevätkylmät tapa, eikä kastelun unohtaminenkaan haittaa. Niiden seuraan on tässä kietoutunut isorikko, joka myös on erittäin kestävä kuivan paikan ja paahteen kasvi.

Ainakin 15 vuotta on kulunut edellisten mukulakukkien kasvattamisesta. Osuin keväällä hyvään tarjoukseen ja tulin hankkineeksi daalioita, miekkaliljoja ja hollantilaisia iiriksiä. Paria liljaakin tulin ostaneeksi ja istuttaneeksi ne aivan liian aikaisin. Toinen liljoista kukki jo sisällä ruukussa, kun kesän tulo pitkittyi. Toinen taas tyytyi kasvattamaan pitkät varret, muttei kukkinut. Daaliat sen sijaan kukkivat, ja ovat nyt Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista saamieni seikkaperäisten ohjeiden mukaisesti säilötty kellariin kevättä odottamaan. Miekkaliljoista kukki vain pari, hollantilaisista ei yksikään. Laitoin ne silti myös kellarisäilytykseen, sillä ainahan kannattaa kokeilla.

Kesän kypsyessä valtaavat erilaiset kurjenpolvet sinellään puutarhaani. Pidän niiden rehevistä pallomaisista kasvustoista, jotka ovat kauniita kukinnan jälkeenkin. Monien lehdet punehtuvat upeisiin väreihin syksyn lähestyessä. Kesällä on mukava seurata kukkien hiljaista keinuntaa tuulessa ja mehiläisten vierailuja kukissa. Turkinkurjenpolven kukat ovat aluksi tumman sinivioletit ja haalistuvat sitten vähitellen sinertäviksi.

Juhannuksen tietämillä lehtoängelmät puhkeavat kukkaan ja saavat kultakuoriaiset liikkeelle. Moni muukin hyönteinen on tykästynyt tarpomaan höttöisessä pilviharsossa. Taimia ilmestyy sinne tänne pitkin tonttia, sillä ängelmät siementävät melko runsaasti. Enimpiä taimia kitken keväisin. Väreinä löytyy alkuperäinen vaaleanpunainen, mutta joukkoon on kehittynyt valkoisia, ja viime kesänä pari vaaleankeltaista. Vaaleanpunainenkin on välillä violettiin vivahtava, valaistuksesta riippuen. Mietin, onkohan valkoisen ja vaaleankeltaisen kohdalla kyse samoista kasveista, jotka vain hieman muuttuvat eri sävyisiksi kukinnan vanhetessa. Täytyy ottaa ensi kesänä tarkempaan tarkkailuun.

Siinä oli alkupäätä kesästäni. Tosi kiva oli palata kuviin jo nyt, talven päälle varmasti tulee useampaan otteeseen vielä selailtua kuvasaldoa. Kiitos Marjukalle Tutkimusmetsän puutarha -blogiin kutsusta hauskaan haasteeseen, ja toinen kiitos Pirjolle Tuplasti terapiaa -blogiin perinteen ylläpitämisestä. En haasta ketään henkilökohtaisesti, mutta nappaa alta itsellesi haaste ja pidä vielä hetki kesää luonasi!

Haasteen säännöt:
julkaise kuusi kuva kuluneelta kesältä
aihe on täysin vapaa
haasta muita vastaamaan

Haasteen voi napata myös vapaasti
ja nämä säännöthän on myös rikottavaksi tarkoitettu ;).

 

   

 

Päivänkakkaroita ja päivänpaistetta

 

Iloista ja rentoa juhannusta! 

Ruusut kukassa

 

Pitäisi se aikajarru jo viimein keksiä. Pitkän talven on ruusujen kukinnasta haaveillut, ja kun ekat kukat sitten avautuvat, toivoo ettei vielä olisi niiden aika.

Istutin Louise Bugnet -tarhakurtturuusun pari kesää sitten, ikään kuin siemeneksi myöhemmin karttuvaan ruusutarhaan. Louise kukki jo viime kesänä muutamalla kukalla, ja nyt on pensaassa useita nuppuja odottamassa avautumistaan. Valkoisena kukkivan ruusun terälehdissä säilyy viininpunaisen nupun häivähdys. Eka nuuhkaisu juuri avautuneen kukan ruusuntuoksua on yksi kesän huippuhetkiä.

Saman jalostajan Theresa Bugnet eli teresanruusu on kasvanut meillä jo useamman vuoden. Sen istutin kivimuurin taakse kadunvarteen näköalaa peittämään. Kasvultaan se on aika korkea ja rento-oksainen. Eka kukka aukesi jo toissapäivänä aivan pensaan latvaan, pari oksaa alempaa nappasin tämän juuri avautumassa olevan kukinnon kuvaan. Teresa on siitä mukava ruusu, että ihanasti tuoksuvia kukkia muodostuu säännöllisesti pitkin kesää.

Omenankukat tuli ja meni, muutamassa päivässä oli kukinta ohi. Ekat pioninkukat aukesivat viime viikolla, ja nyt niissä on jo siemenkodat aluillaan ja sivunuput kukassa. Kirsikkapuissa on jo luumarjoja, koristeomenapuussakin pieniä omenarusinan alkuja odottamassa kypsymistään.

Valkoinen syreeni hehkuu parhaimmillaan, lila jo lopettelee, ja niiden täyteläinen tuoksu leijailee pitkin puutarhaa. Varjopuutarhan reunamilla vahvimmin tuoksuvat vanhanajan narsissit ja ne haistaa jo kaukaa, pistävän voimakas imelä tuoksu suorastaan tunkee sieraimiin. Toivon niiden pian kasvattavan lisää sipuleita jaettavaksi. Varjoissa viihtyy myös tummakurjenpolvi, jonka viime kesänä jaetuissa taimissa jokaisessa on kukkia.

 

Nuori, kolmivuotias alppiruusukin kukki kolmella kukinnolla, vaikka sitä taannoin uumoilin pelkäksi lehtienkasvattajaksi. Kukinto vaalenee vähitellen liki valkoiseksi ja kellanvihreät tiplat jäävät sen terälehtiin näkyviin. Hyvin matala- ja hidaskasvuisena se saa hissukseen varttua varjossa kartiomarjakuusen suojissa.

Helteet selvästi veivät valkovarjohiipan kukinnan reilussa viikossa, vaikka nämäkin taimet sijaitsevat varjopuutarhan puolella. Piti niitä kuvata enemmänkin, mutta kukinnot ehtivät kadota nopeammin kuin oletin. Kauniit heleät lehdet ovat kumminkin jäljellä ja ne antavat mukavasti maanpeittoa.

Hetken eläjiä ovat erityisesti idänunikot. Nuppu suorastaan poksahtaa auki, upean loistava kukka hetken heiluu tuulessa ja seuraavana päivänä siitä on jäljellä punaiset terälehdet maassa. Tämä muuten kuuluu sarjaan "kukkapenkin valloittaja". Vähitellen juurakot laajenevat, ja kasvustolla on kyky peittää pienemmät alleen. Tässä penkissä olen sallinut sille vapauden, muualta se on viimeistään kukinnan jälkeen napsittu pois. Syksyiset siemenkodat ovat kauniit ja käyvät hyvin kuivakukiksi ja koristeluun.

Idänunikko häviää kisassa kumminkin keltapäivänliljalle, joka toisena perinneperennana hyvin pitää puolensa tilan suhteen. Väriyhdistelmä on aika tyrmäävä, mutta vain viikon, parin kestävä ilotulitus hiipuu unikon punan laannuttua. Räiskynnän kestää, alkukesän huumassa se menee siinä sivussa muiden ilojen joukossa.

Ukkolaukat ovat vähitellen saaneet kokoa palloihinsa. Ne puhkesivat pieninä intensiivisen värisinä palloina ja ovat laajentumisen myötä haalistuneet väriltään. Kuulunee asiaan. Ukkolaukkoja on tänä kesänä vähemmän kukassa kuin yleensä. Taitaa yksinkertaisesti johtua viime kesänä antamatta jääneistä ravinteista. Laukan seuraan on ilmaantunut pieni keltainen kukkija, jonka epäilen olevan siementaimi viereisestä muurintakaisesta penkistä. Kovin huteran oloinen keltakukkainen punakellukka sieltä kumminkin taitaa kurotella. Pionien nuput ovat alkaneet nekin jo pullistella. On vain tovi  pionien tuoksuun ja kukintaan.

Miten sinä tartut näihin ohikiitäviin hetkiin?

 

Elä kuin viimeistä kesäpäivää

Kesästä täytyy osata nauttia tiistaina, sillä keskiviikkona se on ohi. Saan olla tyytyväinen, jos lämpötila on yli 15 astetta eikä koko päivää sada vettä, saati rakeita tai räntää.

Auringon pilkistäessä kirmaan tuulesta huolimatta ulos ja nautin kesähetkestä. Kohta kuitenkin tumma pilvilautta peittää taivaan. Poudalla napsin kuvia kuin viimeistä kesäpäivää, koska sateella se jää tekemättä. Kitken rikkaruohoja, koska sateen jälkeen ne kasvavat ‒ kuin viimeistä kesäpäivää. Nyttemmin ne ovat voittaneet. Nokkosista pisin riekkui parissa metrissä herukkapensaan keskelle  siemeniään varistaen.

Yritän ehtiä leikata nurmikon tiistaina, koska seuraava mahdollisuus saattaa tulla vasta viikon kuluttua. Ehkä, ellei sada. Poimin marjoja kuin viimeistä kesäpäivää, sillä huomenna saisin poimia sateessa. Kyllähän tämä pannuun kolahtaa. Koko kesäpäivä. Lidl:n mainonta ei olisi voinut paremmin osua maaliin.

Sateella (eli kesällä) olen keskittynyt muuhun kuin puutarhaan. Lukenut, kaivanut esiin saumurin ja ompelukoneen, vanhat ja uudet neule- ja puutarhalehdet on tullut selattua, olen saanut pitkät pätkät sukututkimukseni aineistoa koottua,..  Ihmeellisellä tavalla olen lopulta nauttinut siitäkin, että sateen ropina antaa luvan tehdä kaikkea muuta mielenkiintoista ja antoisaa.

Erityisen pahoillani olen kuitenkin uusien lukijoideni puolesta, koska kesän aikana olen tarjonnut vain himpun uutta luettavaa tai katsottavaa. Kuvittelin kirjoittavani puutarhan kuulumisia ahkerasti, mutta toisin kävi. Puutarhakesästä tuli ihan erilainen kuin keväällä ajattelin.

Mutta tänään aurinkoisena kesäpäivänä 26. elokuuta (!), menen katsomaan josko Festiva Maxima -pionin kukannuppu viimein olisi avautunut. En muuten menekään, koska sataa! En kerää pudokkaita, enkä leikkaa nurmikkoa. Pihkat.