Kasa kiviä, kasa soraa

Mitä niistä saa? Kahluualtaan, kuuluu puolison kommentti. Nurmikon pilalle, sanoo poika. Työleirin, toteaa tytär.

Alkaa usko loppua. Nurmikkoa ei enää ole, tytär kävi työleirillä, mies joutuu ehkä kahlaamaan kivituhkassa. On lomani viimeinen viikko käsillä – ja huomenna sataa!

Ei muuten, mutta lyön tässä kolmea kärpästä yhdellä iskulla. Hävitän otsikossa mainittuja kasoja. Olisiko vasta kolmas suvi menossa, kun yritän saada niitä hupenemaan. Kolmanneksi yritän saada pikku-Himalajasta ja pöljänpysäyttimestä jotain järkevää aikaiseksi.

Kaikki alkoi, kun etupihan kiveys routi ja maa kohosi kääntäen kaadon taloa kohti. Olin aloittanut käsipelillä pihan kaivamisen, mutta puoli kesää vettä lilluva savimonttu keskellä pihaa riitti. Sain ehkä kolmanneksen kaivettua, kaadot oikein ja kiveyksen tehtyä sille pätkälle. Mutta ei auta, oli kaksi kolmasosaa tekemättä.

Seuraavassa käänteessä valtava katepillari jyräsi muutamankin siivun pintamaata isoksi kasaksi. Vartin jälkeen paha oli poissa, kaato oikein päin, pihakiveykset poissa, sora poissa. Minua oli varoitettu, että voimanpesä tulee. Ennätin enimmät pintakivet kärrätä kivikasaan. Loput löytyvät siitä kasasta, jota nyt hävitän.

Kun asiat pitkittyvät, ne mutkistuvat. Kuka käskee jättää sorakasan peittämättä? Meillä on nyt Himalaja, jossa kasvaa voikukka, vuohenputki, vuohenkello, kurjenkello, … tai kasvoi viime viikkoon asti. Sitten alkoi tyttären työleiri. Seulotaan.

Toissakesänä nakersin sorakasaa yhdeltä kulmalta ja seulomalla sain soran tammen alle polun pohjaksi ja vielä koristekivet polun pintaan. Osan sorasta laitoin kasvimökin perustuksiin. Viime kesänä rakensin orapihlaja-aidan alle kivipenkereen. Huiput ovat huvenneet.

Koska jo pelkkä kivikasa nurmikolla kirvoittaa uteliaisuuden ja saa ihmiset pysähtymään, arvelemaan tilataiteeksi, niin vedetäänpä ulkoilmateatteria tovi.

Alkunäytöksessä nurmikolle tökitään oksanpätkiä ympyrän kehälle, jätetään ympyrän säteen mittainen keppi lojumaan nurmelle. Asetelma on paikoillaan toista kuukautta. Pöljänpysäytin ei liiku. Ohjaaja hiippailee välillä kuvaamassa kulisseja. Tuulee ja sataa.

Aurinkoisena hetkenä nurmikko poistetaan merkatulta, moneen kertaan mitatulta alueelta, ja nurmituppaat käännetään ylösalaisin omenapuun ympärille. Eheä nurmikko on tuhottu lopullisesti. Näytös on niin dramaattinen, että eräs käy luudalla lakaisemassa viereisen kadun asfalttia saadakseen kunnon näkymän.

Väliajalla sataa. Sivuosan esittäjä on unohtanut vuorosanansa ja kohdistaa huomionsa kuiskaajaan. Ohjaaja on tanssinut sateenloppumistanssia soraa tiivistäessään.

Taistelukohtauksessa kaksi betonipaatta kieritetään kirousten ja metelin saattelemana tontin laidalta sen toiseen äärilaitaan. Himalajan ylitys tuottaa ongelmia. Aseina rautakanki, vipuvarret ja ontuva tekniikka. Valitettavasti kamera ei kuulunut taisteluvarustukseen.

Mekkalan tauottua lavalle ujutetaan erottelukangas. Sora vaihtaa paikkaa ja pöljänpysäytin liikahtaa.

Ennen ensimmäisen näytöksen päättymistä pöljänpysäytin alkaa jakautua ja Himalaja menettää toisenkin siivun huipustaan.

Jatkuu, ellei ohjaaja katkaise selkäänsä.

Psst. Seuraavassa näytöksessä päärynäpuu heti pionien edessä oikealla tapetaan vähin äänin. Pöljänpysäyttimen alta sujahtanut pääosaa havitteleva orapihlaja-nousukas palautetaan trimmattuna taustakuoroon. Pyykkinaru on ostettu.

Iloista loppuviikkoa!