2015-10-04

Lokakuinen haaste



 

Sain mielenkiintoisen haasteen ja  Liebster award -tunnustuksen. Kaunis kiitos, Rikkaruohoelämää-blogin Between.



Aloitan vastaamalla kysymyksiin

1. Millainen on päivärutiinisi – siis jos sinulla sellainen on?
Aikaisin ylös, aamupala ja kissan ruokinta, päivä töissä, kaupan kautta kotiin, iltapala ja kissan ruokinta. Samat naamat samaan aikaan reitin varrella mennen tullen. Hyvä herätys: Dementia uhkaa, ellen vaihda kaavaa.

2. Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanasta KESÄ?
Lämpö, ja heti perään valo.

3. Polkupyörä, auto vai bussi?
Bussihan se.

4. Miksi kirjoitat blogia?
Haluan jakaa ajatuksiani puutarhasta ja sen hoidosta, myös kaltaisieni seura houkuttaa.

5. Mikä kiukuttaa puutarhassasi?
Tällä hetkellä kesän loppuminen ja alkava syksy. Olen aivan selvästi kesäihminen.

6. Juttu, josta et luovu?
Kai sitä pakon edessä luopuu kaikesta. Päivittäinen annos hiljaisuutta ja yksinoloa on kullanarvoista.

7. Paras paikka puutarhassasi?
Tähän kysymykseen vastasin viimeiseksi. Sellainen paikka, jossa näkee puutarhan kauneuden; joko luonnostaan muodostuneena tai itse rakennettuna. Sellainen paikka, jossa mieli lepää, jossa ammentaa iloa onnistumisestaan tai pelkästään siitä, että paikka on niin hieno. Se ei ole vain kasvit-sopivat-yhteen-juttu, vaan valon, tuulenvireen, lämmön, äänien ja muun ympäristön kanssa yhteensopivat kasvit virittävät paikkaan tunnelman, josta pitää suunnattomasti. Paras paikka puutarhassani on siten ehkä alue tammen alla.

8. Mitä teet, kun et touhua puutarhassa?
Omalla ajalla kirjoitan blogia puutarhastani tai lueskelen muiden puutarhoista. Tai teen käsitöitä (villapaita ja hartialämmitin tuloillaan). Tai hyödynnän bussimatkat opetellen kiinaa. Tai käyn lasityökurssilla tai luen sanomalehtiä tai kirjoja. Tai setvin esivanhempieni kohtaloita noin 300 – 400 vuoden takaa. Joskus on tartuttava imurinvarteen, kun kaikki nämä edellä mainitut tärkeämmät on tullut tehtyä ensin.

9. Puu, pensas, perenna, kesäkukka vai hyötytarha?
Tänä kesänä se on ollut perenna.

10. Unelmiesi puutarha?
Omanlainen itse kullekin.

11. Mistä tulee blogisi nimi?
Yritin vangita ytimekkäästi montaa asiaa. Puutarha on kokemus, puutarhasta saa satoa ja puutarha on iso osa elämääni. Myös minä olen osa puutarhaa: puutarha jää, vaikka minä lähden. Sanassa ”elo” yhdistyy nämä kaikki. Kaikkea uutta ihannoivassa, trendikkäässä ja niin-hip-ja-cool-pintaliidossa on suorastaan härnäävää käyttää vanhahtavaa sanaa bloginsa nimessä. Huolimatta siitä, että usein tulee itsekin kohkattua uutuuksien perässä.


Tunnustus ja haaste seuraaville bloggaajille:

Aliina: Haapalehto
Aliina kertoo mielenkiintoisella tavalla omasta puutarhastaan.

Ihailen Kesäkukan isoja perennaistutuksia.

Kurjenkellon postauksissa on runsaasti kuvia erilaisista lajeista.

Piia Annelin blogista löytää herkkiä ja tunnelmallisia kuvia.

Pirkko Kovero: Vaarin torpan puutarha
Pirkko kertoo elävästi elämästä maaseudulla kuvien kera.

Tarja A.: Kesän taikaa
Kauniita lähikuvia ja tunnelmia, juuri kesän taikaa.


Ja sitten haastetuille kysymykset:

1. Mikä sai sinut hakeutumaan puutarhablogien pariin?
2. Kenelle kirjoitat blogissasi?
2. Kaunein ajatus puutarhastasi?
3. Rumin ajatus puutarhastasi?
4. Mitä haaveilet ensi kesänä tekeväsi puutarhassasi?
5. Miten suunnittelet ja toteutat: hetkessä vai pitkään harkiten?
6. Eteneekö puutarhasi talvella?
7. Mitä vielä teet tänä syksynä puutarhassasi?
8. Mikä voisi korvata puutarhan?
9. Onko mukavampi olla puutarhassa vai kertoa olleensa puutarhassa?
10. Jos et bloggaisi, minne purkaisit ajatuksesi puutarhasta?
11. Mitä eniten odotat ensi keväältä?


Tunnustushaasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. 


Mukavaa viikoloppua ja alkavaa viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Lämmin kiitos haasteesta! ♥ Tuossa mainitsitkin pari minulle ihan uutta blogituttavuutta, täytyykin käydä kurkkaamassa ne nyt heti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos löytyi uusia kontakteja. Itse asiassa huomasin, että minulla oli rutkasti blogeja lukulistalla, mutta ne eivät näkyneet blogin puolella. Nyt näkyy, joten sielläkin saattaa olla uusia tuttavuuksia.

      Poista
  2. Kiitos paljon haasteesta! Kiva oli lukea vastauksiasi :) Syksy ja talvi meinaa kiukuttaa täälläkin, mutta ei auta valittaa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla juuri totesin, että ei auta itku markkinoilla. Tuhannen kylmää. On se uskottava, että kesä on tällä erää kuitattu. Samoin sinne mukavaa viikkoa.

      Poista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!