Kivimuurin jatke

 

Kivimuuri ja kiviympyrä sekä niiden välissä kasa kiviä, nurmikko korkeammalla kuin sitä kiertävä polku, rikkaruohottunut multakasa, ylikorkea kuiva orapihlaja, jota kukaan ei enää halua leikata pallon muotoon – eikä yletykään. Polun vasemmasta laidasta ei tänä kesänä puhuta mitään, koska muurin ja ympyrän yhdistäminen teettää töitä yllin kyllin.

Kivimuurin kaarta ja etäisyyttä polusta hahmottelin jonkin aikaa. Tiirailin kauempaa ja kävin välillä siirtelemässä kivijonoa. Halusin leventää polkua, koska lumikola vain nipin napin mahtuu kaarteessa kulkemaan. Nurmikon ja polun korkeuseroa ei voi hävittää, joten korostetaan sitä.

 

Multa pois kivirivistöstä polulle päin. Siinäpä soma homma. Maa oli täynnä vuohenputken juuria, orapihlajan juuria ja sen vesoja sekä jostain syystä rautanauloja! Eniten lapiointia haittasivat kivet, sillä yllättäen polun pohja jatkui leveälle nurmikon alle. Polku siis on alunperinkin ollut leveämpi.

Tässä tilanne vastakkaiselta suunnalta kiviympyrän viereltä kohti kivimuuria. Edessä oleva likusterisyreeni jää ja sen takana oleva orapihlajapuu on viimein saanut lähtöpassit.

Vuohenputkesta minulla on kokemus, että tullaan vaikka läpi harmaan kiven, joten päätin kitkeä enimmät juuret (lue kaikki) pois kivimuurin taakse jäävästä mullasta. Samoin kävin jonkin matkaa orapihlaja-aidan alustaa läpi rikkaruohoista, koska olen päättänyt, että siinä kohtaa ne eivät enää kasva.

On muuten eroa kate- tai maisemointikankaiden laadulla. Kuvassa näkyvän kankaan loppupää on ollut kaksi vuotta taiteltuna pieneksi mytyksi kivimuurin päässä; ihan kuin uusi. Viime kesänä ostamani taas oli ohutta seittiä, joka repeytyi tuulenhenkäyksessäkin. Hyvin on tämä ruskea pitänyt pintansa. Yhtään vuohenputkea ei ole kivimuurista noussut.

Kun käsillä ei ollut oikeaa juurimattoa, päätin laittaa kankaita kerroksittain. Alimmaisena polkua vasten on erottelukangasta ulottuen pitkälle multakasan päälle. Erottelukankaan päällä on kivimuurin alta tuleva tuhdimpi kangas, jonka myyntinimi ei enää ollut tallessa. Päällimmäisenä ohut katekangas. Tärkeää on, että katteet läpäisevät vettä.

Kivimuurin taustaa pengersin ja polun reunaan kaivoin samanlaisen uran kuin edellisessä postauksessa nurmikon rajaukseen.

Tässä näkymä kiviympyrältä. Kivikasa on niin lähellä orapihlajaa ja kaivantoani, että välillä on ahdasta. Piti miettiä mitä siirrän, etten kahteen kertaan tee samaa työtä.

Polkua leventäessäni löysin myös yksittäisen betonilaatan (?!), ja tietysti kiviä lisää.

Seuraavana kivien kantamista. Käytin uran täyttämiseen loput viime kesänä seulotuista pikkukivistä. Lisää löytyi tuosta keosta orapihlajan alta. Isompia kiviä oli vähänlaisesti ja niitä täytyi etsimällä etsiä keon sisältä. Siinä samalla hieman koon mukaan lajittelin.

Tässä vaiheessa ajattelin, että tuleepa karu erämaa ennen niin vehreälle nurmikolle. Näytti tosi kalsealta. Multaa ja soraa varten jätin pienen syvänteen muurin yläosaan.

Pienikin vihreä pilkahdus saa muurin näyttämään heti paremmalta. Kasveina on kuivan paikan kestäjiä, lähinnä keto- ja kääpiöneilikkaa ja jokunen mehitähden alku. Olen tyytyväinen sateesta. Hiljalleen se painaa mullan kivenrakosiin ja kasvit pääsevät juurtumaan.

Kun istutukset kasvavat, voi muurista tulla ihan soma.

Kivimuurin takana kankaat vielä jatkuvat. Saavat toistaiseksi olla. Jos vaikka puutarhasuunnittelu talven aikana ratkaisisi seuraavan siirron. Kiviä nimittäin jäi, vaikka näiden kahden projektin ohessa tein vielä kukkapenkin rinteeseen pionien ja polun väliin. Pienestä rinnepenkistä kerron seuraavalla kertaa.