2021-05-09

Taimia kasvimökkiin ja kukkapenkkiin

Taimikasvatus on yksi puutarhaharrastuksen innostavimpia puolia. Niin kauan kuin minulla on ollut läntti maata, olen vuosittain aina jotain kylvänyt multaan. Ja ennen omaa puutarhaa tuli vähintään yrttien viljelyä kokeiltua ikkunalla.

On ollut keväitä, ja usein, jolloin olen ollut hukkua taimiin. Ikkunalaudat ja myöhemmin kasvimökki ovat olleet aivan täynnä purkkeja. Tuska on tullut koulimisvaiheessa, kastelemisen muistamisessa ja vielä syksyn viimehetkinä istuttaessa taimia "kaiken varalta". Vähitellen olen oppinut tuntemaan rajani.


Mitäpä ahnehtia enempää kuin ennättää kunnostaa kasvualaa tai huolehtia taimista? Taimien kouliminen on nimittäin exponentiaalista hommaa tilan suhteen. Paljonkos pieni siemenpussi tilaa vie, tai yksittäinen kylvös. Niin se vaan menee, että yksi siemenpussi tuottaa parikymmentä purkkia ikkunalaudalle. Jos kylvää kolmea lajia, yllättäen on ikkunalaudoilla ennen kasvimökkikautta ehkä 60 koulitun taimen purkkia. Viivästyminen ulospääsyssä nostaa vähitellen paitsi turhautumisen purkkiarmeijaan, myös vaikuttaa jo itse taimiin ja niiden kuntoon. Tänä keväänä, jos koskaan, on ulkoilmoja odoteltu.


Toki siemenmäärä vaihtelee pusseissa, itävyys vaihtelee, taimia saattaa kuolla itämisen jälkeen,  eivätkä kaikki taimet selviä koulimisesta. Karsiintumista tapahtuu vielä kasvimökissäkin tai jos istuttaa taimet ulos liian aikaisin maan ollessa vielä kylmä.

Tänä keväänä päätin jättää taimien kasvattamisen sisällä mahdollisimman vähään. Ja onneksi en ennen kylmää kautta ennättänyt kylvää extrasiemeniä, jotka päätöksestä huolimatta tulin hankkineeksi.


Tomaatintaimet ja chilit odottavat jo kovasti pääsyä kasvimökkiin. Ensi viikolla sen on tapahduttava, jos vaikka ilmat VIIMEIN armahtaisivat. Tomaatit ovat kylvöksiä viime vuosien siemenpusseista. Siinäkin on tullut järki touhuihini. Ei kaikkia siemeniä tarvitse varmuuden vuoksi kerralla kylvää. Moni siemen itää vielä vuosien jälkeen, kun säilyttää ne pussiinsa tiiviisti suljettuina viileässä ja pimeässä. Itämisestä tein ihan testin pari vuotta sitten.


Chilien siemenet ovat peräisin kaupan hyllyltä. Ei mitään erikoisia lajikkeita, mutta on niissä jo nuppuja. Toisin kuin tomaateissa, jotka selvästi vaativat jo lannoitustakin, kun odotettua pidempään joutuvat olemaan liian pienissä purkeissa. Kasvimökistä muuten hain tänä aamuna tuoretta ranskalaista rakuunaa. Se on kasvanut nyt usean vuoden ajan mökin suojissa. Kyllä se selviäisi ulkonakin, mutta on kiva saada kevään ensimmäiset yrtit vähän aikaisemmin. Varmaan sama toimisi persiljalla.


Kukkapenkkejä varten olen kylvänyt kaunopunahattua. Jälleen kerran. Se on kokemukseni mukaan  ajan myötä taantuva perenna ja katoaa muutaman vuoden jälkeen. Erityisesti, jos istuttaa taimet paikkaan, johon kosteus pääsee kertymään talvella. Paikkotaimia siis tarvitaan, ja talon länsiseinustan pörriäispenkkiin uppoaa varmasti vielä monta tainta.


Keijunmekkoa ajattelin kesäköynnökseksi, mutta pipariksi meni tänäkin vuonna. Sen kanssa olen kyllä kokeillut kaikki konstit, mutta eipä onnestanut nytkään. Kosmosta sen sijaan on tulossa kymmenkunta taimea. Pussillinen ärtsyn pinkkiä Fizzy-kosmosta tarttui ruokakaupasta (missä muualla enää käynkään?) mukaan. Ne ovat kyllä nopeita; aamulla oli kolme taimea itänyt, ja nyt muutamaa tuntia myöhemmin pilkistää seitsemän uutta itänyttä. Nämä varmasti kaipaisivat hieman viileämpää paikkaa kasvaa, kunhan loputkin itävät.


Sitten on kolme "no kokeillaan nyt" kylvöstä, jotka laitoin multaan viikko sitten. Keräsin syksyllä vaaleanpunaisen loistosalvian siemeniä. Yritän saada hempeänä kukkinutta salviaa hieman enemmän länsipenkkiin. Katsotaan, jos onnistuu. Punapäivänkakkara ja sinipallo-ohdake ovat vanhaa siementä. Jos ne itävät, saan sopivasti tilaa ikkunalleni siirtämällä tomaatit, chilit ja nyt koulitut kaunopunahatut. Yksi konsti käyttää rajoitettua tilaa on jaksottaa kylvöjä. Monia taimia voi kylvää vielä pitkin kesääkin. Nytkin on jonossa vielä sarviorvokkia ja asteria syksyn istutuksiin.

Valtavaa taimituskaa hieman helpottaa ajatus kesä- ja monivuotisten kasvien kukkapenkistä. Aion kylvää kaikki vuosien saatossa kertyneet siemenet suoraan maahan. Vanha kasvimaa, joka on jo vuosia toiminut epämääräisenä kukkamaana, on parhaillaan kunnostuksessa kyseistä kukkakasvattamoa varten.

 Aurinkoista äitienpäivää!

 

 

 

 

 

14 kommenttia:

  1. Minulla oli tänä vuonna tavoite tuhota vanhoja siemenvarastoja, siksi taimia on paljon. Mutta kyllähän ne voisi jo saada pihalle, on ihan hirveä tungos sisällä talossa. Vaaleanpunainen loistosalvia on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti niitä siemeniä jää jemmaan. Vai olisko niin päin, että joka vuosi tulee ostettua enemmän kuin ennättää kylvää? Toivottavasti vaaleanpunaisen loistosalvian siemenet itävät. Niiden talvisäilytys ei ihan mennyt ohjeen mukaan.

      Poista
  2. Sen kun aina muistaisi siemeniä hankkiessa, että niistä tulee melkoinen koulittavien joukko, vaikka kuten sanoit, siemenmäärät pusseissa saattavat vaihdella suurestikin.
    Perennansiemeniä etenkin voisi hyvin kylvää hieman myöhemmin keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä perennojen kasvattaminen voisi jopa onnistua paremmin, jos vaan ehtivät kunnolla juurtua ennen talvea. Valoa ainakin riittäisi.

      Poista
  3. Täällä on kans yhden sortin taimisto sisällä! Huomenna ajattelin siiirtää ne ulos ja suojata liialta auringolta. Ainakin perennojen alut pitää siirtää.
    Mikäs sun keijunmekkoja vaivaa? Minusta se on helppo ja onnistuu joka vuosi. Kaupan ostosiemenistä eivät kaikki ole onnistuneet, mutta omista kerätyt itää erinomaisesti ja kasvavat myös. Taimia pidän luode-pohjoinen ikkunalla ilman lisävaloja ja siinä menestyvät hyvin joka vuosi. Aluksi tietysti valon alla, kunnes pääsevät alkuun, koulinnan jälkeen siirrän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kerran elämässäni saanut ne itämään. Silloinkin olin myöhään liikkeellä, joten ihailin kauniita versoja. Tuolloin en mielestäni tehnyt mitään erikoista siemenkylvön suhtaan. En tosiaan ymmärrä mitä teen väärin. On ollut lämpöä alta ja päältä, valoa ja pimeää, viilattuna, siemenen reuna nipsaistuna, kosteampana ja kuivempana, siemen vaakaan ja pystyyn asetettuna, kelmun alla ja ilman,... kylmäkäsittely taitaa vielä puuttua. =) Ehkä siemenet on olleet alkujaankin kuivuneita.

      Poista
    2. Painelen siemenet hellästi kostean mullan pintaan. Valoon ja kelmu päälle. Tärkeintä on ettei kylvös kuivahda kertaakaan itämisvaiheessa. Suihkutus päivittäin. Muuta ei tarvita ja itävät varmasti. Jopa 3 vuotta vanhat siemenet itää.

      Poista
    3. Nyt on pakko yrittää vielä kerran ensi keväänä. Laitan ohjeesi muistiin ja katsotaan miten käy. Kiitos!

      Poista
  4. Oon taimikasvatuksen suhteen myähääsherännääne. Oon innostunu siihe vasta muutamia vuasia sitte, joten mopo pakkaa keulia. Tosin pihatöiren alaku niitä sopivasti karsii, ku unohtaa kastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mopossa on piteleminen näissä puuhissa. Jatkuvasti on toivelistallakin enemmän kasveja kuin ennättää taimia ostaa tai siemeniä hankkia kylvääkseen. Toivelista vielä kasvaa ja muuttuu vuosien myötä, ihastuu yhteen jos toiseen.

      Poista
  5. Osuvaa tekstiä. Minäkin kylvin mielestäni tomaatteja hyvin maltillisesti - vain pari kolme yhtä lajia - mutta silti on taimien paljous. Vanhatkin siemenet itävät hyvin, joten ei kannattaisi kylvää kuin tarkka haluttu määrä :).
    Kesäkukkien ja perennoiden koulutusvaihe on rasittava, mutta penkkeihin taimet solahtavat helposti ja siinä vaiheessa on ilo ponnisteluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulimisurakan jälkeen on palkitsevaa, kun taimet alkavat kasvaa, ja vuoden, parin päästä kunnolla kukoistaa. Itsekseni olen miettinyt, miksi en osaa olla johdonmukainen kylvettäviä siemeniä ostaessani. Napsin siemenpusseja hyvinkin spontaanisti vailla oikeaa suunnitelmaa, mihin taimet istuttaisin.

      Poista
  6. Hyvältä näyttää! Ihminen, joka tunteen rajansa, on fiksu ihminen :) Upeita taimia olet joka tapauksessa saanut jo aikaiseksi. Ostin upean ja ison keijunmekon taimen taimistolta, 5.90. Tämäkin on yksi ratkaisu heh. Oi odotan niin tuota kukkakasvattamoasi, esittelethän sen vielä?

    VastaaPoista
  7. Siemenkasvatuksen suhteen ehkä, mutta siementen hankkimisen suhteen minussa ei fiksuutta juuri asu. Siitä se ongelmakin sitten sina välillä pulpahtaa.
    Kyllä, yksi onnistunut taimi jonkun toisen kasvattamana on enemmän kuin mustana pysyvä kylvösmulta. =)
    Kerron varmasti. Vähän jo aloittelin, mutta ensin täytyy tapella vuohenputken kanssa tovi.

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!