Kevään ensimmäiset kärhöt

Kevään ensimmäiset kärhöt ovat minulle hyvin rakkaita. Luonnollisia, kasvultaan rentoja ja olemukseltaan herkkiä kaunottaria tuli kuvattua viime keväänä jälleen kerran. Puutarhassani kasvaa kaksi alppikärhöä ja kruunukärhö. Aikaisten kärhöjen elinvoimaa kuvastaa hyvin niiden kasvuvauhti ja voima versoa uutta.

Ensimmäiset nuput kasvissa jos toisessa saavat aikaan mukavan mielenvireen, täältä tullaan taas! Tämän vaaleansinisen alppikärhön nuppuja päällystää ohut karvapeite, mikä saa aikaiset nuput näyttämään herttaisilta. Suojahan se on alkukesän hallaa vastaan, sillä nuppujen ilmestyessä eletään vielä pitkälti toukokuun puolella.

Alppikärhöni ovat siemenkylvöksestä liki 20 vuoden takaa. Ne ovat siis pitkäikäisiä köynnöskasveja. Samasta siemenpussista iti kolme kukiltaan erilaista alppikärhöä. Niinhän siemenkylvöissä käy, tavallaan sisaruksia kun ovat. Vaalein, liki valkoinen kärhö katosi, eikä enää ole ryteiköstä silmiini osunut. Samoin tummansininen versio oli kateissa usean vuoden, kunnes yksi kevät sen äkkäsin ja merkkasin kepillä. Nyt en sitä epähuomiossa tule kitkeneeksi, kuten ehkä kävi valkoiselle alppikärhölle.

Sitkeitä ne ovat. Vaaleansininen, hyvällä kasvupaikalla, on yltänyt taustan syreenien latvoihin ja se on kertaalleen katkaistu muutama vuosi sitten liki maan tasalle. Alusta on täynnään syreenin juuria, joten alkuun niillä oli varmasti vaikeuksia saada oma sijansa maasta. Nyt pyrin pitämään kukinnot silmän korkeudella, koska syreenien latvustojen päälle kavunneet versot ja kukat näki vain peruuttamalla takaisin pihan puoliväliin kuikuilemaan. Silloinkin kukista suurin osa jäi syreenin lehtien peittoon.

Katkaistu kärhö sai vanhoista syreenin oksista kyhätyn tukevan tuen, joka on reilut kolme metriä korkea. Heppoinen tuki ei riittäisi, koska runsas pehko moneen kertaan kieputettuja versoja painaa paljon, varsinkin sateen jälkeen. Lisäksi alppikärhö ennättää joka välissä ottaa lisätukea yllä olevista syreenien oksista, vaikka versoja ajoittain palautan takaisin varsinaiseen tukeensa. Kärhön alustalla kasvavat kielot, kalliokielo ja uutena varjolilja.

Kaikki kevään kärhöni kasvavat varjossa. Lehtipuiden alla kevät tarjoilee niille runsaasti valoa ja kesän lehdistö taas tuo viileyttä jo kukinta-aikaan ja myöhemmin helteillä. Näin kukinta kestää pitkään, keväästä riippuen kahdesta viikosta melkein kuukauteen. Alppikärhöistä tummempi sininen kasvaa myös syreenin suojissa, mutta sillä on lisäksi kanadanhemlokki kaverina ja tammikin on lähellä. Kanadanhemlokkiin – aarteeseeni – kiellän sitä kumminkin kapuamasta, joten jykevä mutta laho syreeninrunko osoittautui sille sopivaksi tueksi kietoutua. Kunnes runko toissatalven lumikuormassa petti ja kaatoi kenoon viereisenkin rungon. Siinäpä oli selvittäminen, kun yritin välttää tuhoamasta runkojen juurella kasvavaa kärhöä, joka oli somasti kietoutunut moneen kertaan kaatuneen rungon ympäri.

Tummansinisellä alppikärhölläni on mielenkiintoiset vaaleammat reunukset terälehdissään. Kivasti ne korostavat kukkien muotoja ja erottuvatkin paremmin lehtien varjoja vasten. Kukat ovat huomattavasti isommat kuin vaaleansinisellä kärhöllä, versot rotevampia, mutta harvemmassa. Saa nähdä miten käy kesällä, kun en vieläkään ole hankkinut sille syreenejä kummempaa tukea. Ihan maata myöten en sen halua kulkevan, sillä alapuolen kalliokielot, tellimat ja vuorikaunokit saavat sen uppeluksiin.

Kolmas keväällä kukkiva kärhöni on syvän sinivioletti kruunukarhö, joka asustaa tammen alla, vesialtaiden vieressä. Sillä on poikani askartelema tuki, joka on vuosien saatossa harmaantunut kauniiksi. Tuki on puolilaho, enkä sitä uskalla pahemmin kohotella, ettei tuhoudu kokonaan. Rytöperä-kauneutta, joka mielestäni sopii tähän kohtaan. Ehkä tuesta pitäisi ottaa malli uutta varten, kun vielä on hahmo olemassa.

Tammen alla kruunukärhö suikertaa muun kasvuston seassa ja on joka kesä yhä laajemmalla alueella. Ehkä joku kesä pitäisi setviä pitkät paksun lumen alla säilyneet versot kulkemaan yhteen suuntaan, niin ei koko kesää tarvitsisi varoa niitä katkomasta. Kevätpikkusydän ja lemmikki ovat sen seuralaisia kukinnan alkuvaiheessa ja myöhemmin ehtii lehtoängelmä puskea vartensa kärhön versokieppien läpi ja vielä kukkiakin sen kanssa yhdessä.

Alppikärhöön verrattuna kruunukärhöllä on enemmän terälehtiä ja se aloittaa kukinnan jokusen päivän myöhemmin. Tammen hitaasti vihertyessä lehteen, on kruunukärhö jo ehtinyt muodostaa soman pulleat nuppunsa.

Kärhöt toimivat kuin linkkinä maan ja taivaan välillä. Ne ovat välikasveja, joilla saa korkeutta muuhun istutukseen. Vapaasti kasvaessaan ne onnistuvat sitomaan erilaisia kasveja yhtenäisiksi alueiksi kumminkaan tukahduttamatta niitä. Luonteeltaan villeinä ja köynnöstelevinä kevään ensimmäiset kärhöt tuovat runsauden tunnun ja korostavat alkukesän muutenkin tuoretta ja rehevää ilmettä.

Itäinen naapuri aloitti sodan. Sen tekojen käsittämätön sairaus, tahalliset nurinkuriset valheet omalle kansalle ja piittaamattomuus sodan seurauksista saavat ajatukseni huokailemaan ukrainalaisten puolesta, siunaamaan heitä, rukoilemaan heidän puolestaan. Entistäkin enemmän näen oman kodin ja läheiset arvokkaiksi ja normaali tylsä arki onkin ihan fine. Ei minulla ole mitään valittamista!

Toivon, ukrainalaisillekin saman rauhan. Ja pian, jo tänä keväänä.

 

 

 

Helteellä varjossa

Hellepäivinä on mukava pujahtaa isojen omenapuiden tai tammen suomaan varjoon. Töiden jälkeen olen ottanut tavakseni hetkeksi piipahtaa ulkona, käydä istumaan varjoon joko kiviympyrän rautapenkille tai vaellella tammen ja syreenien varjossa.

Ukkonen on nousemassa ja häthätää ennätin hieman kohentaa pionien tukia ja asettaa pari tukea tähkälaukalle talonvieruspenkissä. Toivon, ettei tuuli ja sade hakkaa eilen ja tänään auenneita valkoisia pionipenkin kukintoja poikki. Pioneista onkin tullut iso osa varjopuutarhaa. Pioneista aion kertoa ihan erikseen. Melkoisen raju onkin tämä etelästä lähestyvä ukkosrintama, mutta ei sentään ihan kaatamalla sada. Hyvä hetki blogata.

Erityisesti varjopuutarhan rauha, hiljaisuus ja viileys toimivat oikein hyvin helteisen työpäivän jälkeen. Seurailen versojen kasvua ja nuppujen kehittymistä, kierroksella tulee tehneeksi huomioita, mikä kohta tarvitsee vettä, missä on jo liian ahdasta, mistä pitäisi kitkeä rikkaruohoja jne. Senkin puoleen on mielenkiintoista seurattavaa, että varjopuutarha on vasta viime vuoden keväällä rakennettu, joten nyt toisena kesänä alkaa nähdä, mikä pengerretyissä penkeissä toimii ja mikä ei.

Varjossa kasveista tulee reheviä ja eikä helle niitä heti hetkauta. Varjon varjopuoli on, että valoon kurottaessaan kasveista tulee herkästi ylipitkiä. Vielä ei ole lakoamista poluille, mitä nyt yksi iso syreeninrunko, joka kaatui edellisessä ukkosmyräkässä polun suuntaisesti ja retkottaa puoliksi ilmassa tukkien polun vieläkin. Lomaa odotellaan.

Korkeuksista alas revitty vanha alppikärhö ei ollut moksiskaan kovasta kohtelusta, ja on kukkinut kesäkuun todella runsaasti. Mukava nähdä siinä kukkia kasvojen korkeudella, kun niitä ennen joutui niska kenossa tiirailemaan syreenin latvustojen yläpuolelta. Nytkin niillä on sinne kova pyrky, mutta ajoittain rajoitan versojen kurottelua kiertämällä niitä tukeen alemmas.

Toukokuussa tulleet runsaat sateet ovat saaneet kaikki kasvit puutarhassani kasvamaan normaalia korkeammiksi. Mikä ennen oli puolireiteen on nyt navan korkeudella jne. Ja minullahan on melko korkeita kasveja penkeissäni muutenkin. Kuten tätä ukonkelloa, jonka valkoisia kukkia katsellaan vasta heinäkuussa. Niin ainakin normaaleina kesinä. Vielä siitä ei yhtään pilkistä väriä, mutta kukinto on minua leukaan, vaikken ihan tamppi olekaan. Pari niistä on jo nyt tuulessa katkennut. Oli ne tuettu, mutta tuen kohdalta olivat harmillisesti napsahtaneet poikki. Nämä on kyllä ensimmäisiä perennoja, joita olen harkinnut korvaavani jollain matalammilla. Estävät nimittäin näkymän aika tehokkaasti ollessaan polkujen risteyksessä.

Iltavaelluksillani olen nyppinyt kukkapenkeistä pois kukintansa lopettanutta lemmikkiä. Seuraavana on vuorossa telliman kukintovarsien leikkaaminen ennen kuin ne ehtivät siementää. Olen edelleen ihastunut sen massoittaiseen kukintaan. Tykkään, miten valo siivilöityy hentojen kukkavarsien lomasta ja miten ne heiluvat tuulen mukana. Sama efekti kuin heinissä. Kasvuston läpi näkyy särkyneensydämen viimeiset kukinnot ja kanadanhemlokin kaarevat oksat. Tiheään istutettuna varsien leikkaamisen jälkeen tellimaan jää vielä vehreä lehdistö kattamaan maata.

Korkeista kasveista syyskimikki pukkaa myös jo melkoista vartta. Saapa nähdä missä korkeuksissa sen kukinto tulee heilumaan, kun nämä on vasta lehtiä.  Kukintoja odotan kovasti, mutta toinen puoli lanttia on kauniit violettiin vivahtavat lehtiruodit. Hyvin se on juurtunut. Ilokseni huomasin, että kolmisen kesää sitten istutettu tähkäkimikki Brunette on myös reippaassa kasvussa, mitä ei tapahtunut aikaisempina kuivina kesinä. Se on huonossa paikkaa kadunvarren aurinkoisessa penkissä, jossa vuohenputki yrittää sitä nujertaa.

Vanhanajan narsissit tulivat kukkaan pari viikkoa Barret Browningin jälkeen. Melkoinen tuoksu. Sen kukinta on nyt ohi ja penkissä jatkaa tummakurjenpolvi sekä tummanvioletti sarviorvokki. Vanhoina jäänteinä alueella on edelleen lehtoängelmää ja sitä nypin tarkoituksella pois. Vaikka kasvi on hento, on se tälle alueelle liian korkea ja näkymiä peittävä. Nyppimisestä huolimatta aina jokunen yksilö penkkeihin ilmaantuu, ja onhan niillä kauniit lehdet. Alueella on paljon jaettuja taimia, tässä hämykuunliljaa ja turkinkurjenpolvea.

Tarhajaloangervo Erikalla on mukavan tummat ja kiiltävät lehdet. Kanadanhemlokin rentojen oksien alla sillä on hyvät oltavat. Toinen Erika kasvaa varjopuutarhan eteläpäässä, ja valoisammalla ja hieman lämpimämmällä paikalla siinä on nuput aavistuksen pidemmällä.

Kuunliljoista raitakuunliljan jaoin todella pieniin taimiin, koska halusin sitä runsaasti pionipenkin syreenien puoleiselle reunalle. Taimet kasvavat kokoa vähitellen. Niiden seuraan kokeilin minulle vähän erikoisempaa japaninhiirenporrasta. Ostin kaksi tainta, joista tämä on viihtynyt selvästi paremmin, toinen on jäänyt puolta pienemmäksi. Vaan niin oli jo ostaessa, ehkä pienikin varttuu ajan myötä. Pidän näiden kasvien erilaisuudesta ja siitä, miten ne vähitellen täyttävät maa-alan.

Toinen saniaisaarre kasvaa alueen eteläpäädyssä olevan Erikan juurella, kaksi hirvenkieltä työntävät kieliään syvästä varjosta kotkansiipisaniaisten seasta. Alkukesällä jo pelkäsin näiden kuivahtaneen ja kuolleen, mutta ne olivatkin edellisen vuoden "kieliä", ja uusia alkoi kasvaa pehkon keskeltä. Nämä on viime kesänä istutettuja kuten japaninhiirenporraskin. Vielä adiantumia haluaisin jossakin kolossa kokeilla kasvattaa, ehkä sen ukonkellon tilalla. Varjossa korostuu lehtien muodot, eikä kukinnalla ole niin väliä.

Uskaltaisikohan mennä ulos kurkkaamaan, mitä ukkosmyräkkä sai aikaan. Vettä ainakin satoi parin päivän tarpeeseen, enkä joudukaan seisomaan letkun jatkeena, kuten alunperin epäilin. Parempi näin kuin kaivokylmää vettä taimille. 

 

Viidakossa – In the jungle – 在密林

 

Vesisadetta, sadekuuroja, tihkua, sumua, pilvistä, poutapilveä, sadetta, lotinaa, ripsimistä, ripottelua ja ropinaa. Kastelukannua olen tänä kesänä käyttänyt vain kerran, ja silloinkin lannoitin kärhöjä runsaan veden kanssa. Tosin mietin, josko hukkuvat.

Viikolla tuli vettä niin paljon ja voimalla, että sateenvarjosta huolimatta olin märkä varpaista polviin asti. Juuri niin päin: vesi roiskui maasta ylöspäin.

Rain, rain, rain. I’ve used only once this summer watering can: to fertilize clematis. I thought, I possibly drawn them to water. Last week it ran so heavily, despite of umbrella, got my shoes totally wet from toe to knee.

这个夏天特别多下雨了。每个天一点儿， 不过这个星期大雨。尽管我有雨伞，我的鞋子很湿的。我只一个次用了我的水壶。

Puutarhan kasvit ovat normaalia korkeampia. Ne ovat reheviä ja käytävät alkavat näyttää kapeilta ja ahtailta. Juuri kun olen mielestäni tehnyt riittävän leveän käytävän tammen alle, kasvaa polulla lehtoängelmää (taimia tarjolla!!), kesäpikkusydämet kurottavat oikealta, rohtopähkämö vasemmalta ja tammen oksat taipuvat sateessa maata kohti. Kumarassa pusken itseni läpi tunnelin vesipisaroiden tipahdellessa niskaan.

Plants in the garden are higher than usually. Paths are getting narrow. Just when I thought, I’ve done path wide enough under the oak tree. On the path is growing Thalictrum aquilegiifolium (plants available!), Dicentra formosa takes place from right side, Stachys officinalis from left side and oak branches bend down from water weight. I walk on through the tunnel and water drops fell to my neck.

今年植物都很高。我想， 步道作了太局。左边的步道成长Dicentra formosa和在右边Stachys officinalis。大雨弯折橡树的杈地方上。

Hetken ihmettelin, kun ei alppikärhö ole tehnyt kuin muutaman kukan, kunnes äkkäsin vilkaista ylös. Ziljoonakello tavoitteleekin syreenin latvaa.

For a while I wonder, why Clematis alpina has don only few flowers, until I looked up. Zillione of blue bells high above on lilac tree.

我也找了Clematis alpina， 直到仰天。数以万计花在丁香上!

 

Pari syreeninrunkoa on painunut sateen painosta kenolleen ja odottaa saunan räystääseen nojaten kaatamista.  Juhannuksen tietämillä olisi aitakin leikattava.

Heavy rain has pressed two lilacs down against sauna wall. I have to cut them. Also around Midsummer the hedge has to be trimmed.

我应该据两个丁香。它们太老。也然后中夏要修枝树篱。

Ensimmäinen lomapäivä. Pääsen viidakkooni käsisahan ja oksasaksien kanssa. 

Kipaisin hakemassa nipun raparperia, paloin pakkaseen monta pussillista ja lopuista leivoin keikauskakun. Siellä jäähtyy ja odottaa keikautusta.

The first day of summer vacation. I can go to my jungle with shears and hand saw. I chopped some rhubarb to the freezer. Baked also a delicious cake of rhubarb.

今天我度假第一天。我去到花园的密林跟修离剪 和手锯。我菜了大荒，砍和冷冻它们。还烤了蛋糕。