Kelloköynnös aloittaa siemenkylvöni

Siemenkylvöni alkavat tänä vuonna liottamalla kelloköynnöksen siemeniä. Kerran aikaisemmin olen saanut siemenet itämään, ehkä hullun munkilla, sillä myöhemmin itäminen ei ole onnistunut kertaakaan. Vuosiin en sitten ole yrittänytkään, joten ostamiini siemeniin kohdistuu nyt melkoiset odotuspaineet.

Nelson Gardenin pussia varovasti tunnustelemalla huomaan sen sisällä olevan epämääräisiä muhkuroita. Pohdin kannattaisiko liottaa kaikki siemenet kerralla vai jättäisinkö niistä osan ensi vuoteen. Päiväystäkin riittää 2025 syksyyn. Päällipuolella näkyy lukevan - sitten kun on etsinyt silmälasit ja siirtynyt ikkunan valoon tihrustamaan pikkupränttiä - Frö till/Frø til Siemeniä 6-8 Plants. Sepä sopivasti. Itävyydenkin luvataan olevan minimissään 65 prosenttia. Jos puoletkin itää, saan 3-4 tainta, mikä on ihan hyvä määrä. Tarkkoja istutuspaikkoja en vielä ole niille suunnitellut enkä päättänyt, istutanko ne maahan vai ruukkuihin.

Avaan pussin, kaadan siemenet kämmenelleni, ja melkein viskaan ne saman tien pois. Hyi helkutti! Kämmenelläni jököttää iso leveän littana ja myhkyräinen mötikkä sekä muutama siemen. Mitä ihmettä? Mötikkä ei ole toisiinsa liimautuneita siemeniä, eikä lopulta ällö otuskaan, vaan palanen siemenkodan kuorta. Näin oletan, vaikka on laatassa pari pientä kohoumaa, joita hyvällä tahdolla voisi epäillä siemeniksi. Varmasti siis neljä siementä ja ehkä yksi siemen palassa parkkia.

Alkaa ynnääminen. Siemeniä 6-8 taimeen? Itääkö yhdestä siemenestä useampi taimi? Jos itäminen on 65%, neljästä siemenestä kehittyy kaksi tainta. Jos mötikkä sisältää jotain elävää, niin hyvällä säkällä saan kolmannen. Kiitti, Nelson! Alkaa luetun ymmärtäminen ja kääntäminen. Vai käännösvirhe pakkauksessa sanassa Plants? Eli tarkoittaakin 6-8 siementä. 0,80 g sisälsi silkkoa. Kiitti uudelleen, Nelson!

Joskus olen ihmetellyt, miksi ihmiset ostavat useamman pussin kelloköynnöksen siemeniä. Selvisipä sekin. Toivon, että neljä siementäni ovat tavallista pulskempia ja elinvoimaisempia. Ja oikeasti: kaksi hyvin kasvuun lähtevää tainta on ihan riittävästi ja jo pelkkä siementen hypistely toi kevään!

 

19.2.2023 Päivitys:

Klöntti on sittenkin siemeniä! Yön levättyään kostean paperin välissä se on imenyt kosteutta ja varovasti vetäen palasta sai erotettua kaikkiaan viisi limaista siementä. Kiitos, Nelson! Sain lopulta siemenpussista mitä pitikin. Nyt vaan odotellaan itämistä.

 

Kevään ensimmäiset kärhöt

Kevään ensimmäiset kärhöt ovat minulle hyvin rakkaita. Luonnollisia, kasvultaan rentoja ja olemukseltaan herkkiä kaunottaria tuli kuvattua viime keväänä jälleen kerran. Puutarhassani kasvaa kaksi alppikärhöä ja kruunukärhö. Aikaisten kärhöjen elinvoimaa kuvastaa hyvin niiden kasvuvauhti ja voima versoa uutta.

Ensimmäiset nuput kasvissa jos toisessa saavat aikaan mukavan mielenvireen, täältä tullaan taas! Tämän vaaleansinisen alppikärhön nuppuja päällystää ohut karvapeite, mikä saa aikaiset nuput näyttämään herttaisilta. Suojahan se on alkukesän hallaa vastaan, sillä nuppujen ilmestyessä eletään vielä pitkälti toukokuun puolella.

Alppikärhöni ovat siemenkylvöksestä liki 20 vuoden takaa. Ne ovat siis pitkäikäisiä köynnöskasveja. Samasta siemenpussista iti kolme kukiltaan erilaista alppikärhöä. Niinhän siemenkylvöissä käy, tavallaan sisaruksia kun ovat. Vaalein, liki valkoinen kärhö katosi, eikä enää ole ryteiköstä silmiini osunut. Samoin tummansininen versio oli kateissa usean vuoden, kunnes yksi kevät sen äkkäsin ja merkkasin kepillä. Nyt en sitä epähuomiossa tule kitkeneeksi, kuten ehkä kävi valkoiselle alppikärhölle.

Sitkeitä ne ovat. Vaaleansininen, hyvällä kasvupaikalla, on yltänyt taustan syreenien latvoihin ja se on kertaalleen katkaistu muutama vuosi sitten liki maan tasalle. Alusta on täynnään syreenin juuria, joten alkuun niillä oli varmasti vaikeuksia saada oma sijansa maasta. Nyt pyrin pitämään kukinnot silmän korkeudella, koska syreenien latvustojen päälle kavunneet versot ja kukat näki vain peruuttamalla takaisin pihan puoliväliin kuikuilemaan. Silloinkin kukista suurin osa jäi syreenin lehtien peittoon.

Katkaistu kärhö sai vanhoista syreenin oksista kyhätyn tukevan tuen, joka on reilut kolme metriä korkea. Heppoinen tuki ei riittäisi, koska runsas pehko moneen kertaan kieputettuja versoja painaa paljon, varsinkin sateen jälkeen. Lisäksi alppikärhö ennättää joka välissä ottaa lisätukea yllä olevista syreenien oksista, vaikka versoja ajoittain palautan takaisin varsinaiseen tukeensa. Kärhön alustalla kasvavat kielot, kalliokielo ja uutena varjolilja.

Kaikki kevään kärhöni kasvavat varjossa. Lehtipuiden alla kevät tarjoilee niille runsaasti valoa ja kesän lehdistö taas tuo viileyttä jo kukinta-aikaan ja myöhemmin helteillä. Näin kukinta kestää pitkään, keväästä riippuen kahdesta viikosta melkein kuukauteen. Alppikärhöistä tummempi sininen kasvaa myös syreenin suojissa, mutta sillä on lisäksi kanadanhemlokki kaverina ja tammikin on lähellä. Kanadanhemlokkiin – aarteeseeni – kiellän sitä kumminkin kapuamasta, joten jykevä mutta laho syreeninrunko osoittautui sille sopivaksi tueksi kietoutua. Kunnes runko toissatalven lumikuormassa petti ja kaatoi kenoon viereisenkin rungon. Siinäpä oli selvittäminen, kun yritin välttää tuhoamasta runkojen juurella kasvavaa kärhöä, joka oli somasti kietoutunut moneen kertaan kaatuneen rungon ympäri.

Tummansinisellä alppikärhölläni on mielenkiintoiset vaaleammat reunukset terälehdissään. Kivasti ne korostavat kukkien muotoja ja erottuvatkin paremmin lehtien varjoja vasten. Kukat ovat huomattavasti isommat kuin vaaleansinisellä kärhöllä, versot rotevampia, mutta harvemmassa. Saa nähdä miten käy kesällä, kun en vieläkään ole hankkinut sille syreenejä kummempaa tukea. Ihan maata myöten en sen halua kulkevan, sillä alapuolen kalliokielot, tellimat ja vuorikaunokit saavat sen uppeluksiin.

Kolmas keväällä kukkiva kärhöni on syvän sinivioletti kruunukarhö, joka asustaa tammen alla, vesialtaiden vieressä. Sillä on poikani askartelema tuki, joka on vuosien saatossa harmaantunut kauniiksi. Tuki on puolilaho, enkä sitä uskalla pahemmin kohotella, ettei tuhoudu kokonaan. Rytöperä-kauneutta, joka mielestäni sopii tähän kohtaan. Ehkä tuesta pitäisi ottaa malli uutta varten, kun vielä on hahmo olemassa.

Tammen alla kruunukärhö suikertaa muun kasvuston seassa ja on joka kesä yhä laajemmalla alueella. Ehkä joku kesä pitäisi setviä pitkät paksun lumen alla säilyneet versot kulkemaan yhteen suuntaan, niin ei koko kesää tarvitsisi varoa niitä katkomasta. Kevätpikkusydän ja lemmikki ovat sen seuralaisia kukinnan alkuvaiheessa ja myöhemmin ehtii lehtoängelmä puskea vartensa kärhön versokieppien läpi ja vielä kukkiakin sen kanssa yhdessä.

Alppikärhöön verrattuna kruunukärhöllä on enemmän terälehtiä ja se aloittaa kukinnan jokusen päivän myöhemmin. Tammen hitaasti vihertyessä lehteen, on kruunukärhö jo ehtinyt muodostaa soman pulleat nuppunsa.

Kärhöt toimivat kuin linkkinä maan ja taivaan välillä. Ne ovat välikasveja, joilla saa korkeutta muuhun istutukseen. Vapaasti kasvaessaan ne onnistuvat sitomaan erilaisia kasveja yhtenäisiksi alueiksi kumminkaan tukahduttamatta niitä. Luonteeltaan villeinä ja köynnöstelevinä kevään ensimmäiset kärhöt tuovat runsauden tunnun ja korostavat alkukesän muutenkin tuoretta ja rehevää ilmettä.

Itäinen naapuri aloitti sodan. Sen tekojen käsittämätön sairaus, tahalliset nurinkuriset valheet omalle kansalle ja piittaamattomuus sodan seurauksista saavat ajatukseni huokailemaan ukrainalaisten puolesta, siunaamaan heitä, rukoilemaan heidän puolestaan. Entistäkin enemmän näen oman kodin ja läheiset arvokkaiksi ja normaali tylsä arki onkin ihan fine. Ei minulla ole mitään valittamista!

Toivon, ukrainalaisillekin saman rauhan. Ja pian, jo tänä keväänä.

 

 

 

Kevätmieli

Sinililjat kukkivat nurmikolla laajoina mattoina. Kuljen puutarhassa varoen tallomasta niitä jalkoihini. Näin käy joka kevät, mutta silti haluan antaa niiden levitä vapaasti. En ole upottanut nurmikkoon astinkiviä, koska kapeahko nurmikaistale on kuin polku itsessään. Siispä hyppelehdin, koikkelehdin, loikin ja haen tasapainoa nurmella kulkiessani. Toistaiseksi jalansijaa on vielä löytynyt. Ilokseni  muurahaiset ovat kuljettaneet sinililjan siemeniä myös aidan toiselle puolen, ja niinpä myös ojassa alkaa vähitellen sinertää ohikulkijoiden iloksi.

Useana vuonna olen jättänyt nurmikon keväällä leikkaamatta alueella, jossa sinililjat kasvavat. Saavat rauhassa kehittää siemenensä ja siten levitä. Nurmikko on epäsiistin näköinen tämän ajan, mutta kevään sininen kukinta korvaa moninkertaisesti haitan.

Syksyllä viritin kadunpuolen orapihlaja-aitaa vasten kaikki löytämäni verkot. Jänisten järsinnät eivät haitanneet tänä keväänä kasvejani. Mietin, josko verkot voisi jo poistaa, koska näky ei mieltä ylennä. Onhan pelloilla, metsissä ja pientareilla jo vihreää syötävää jäniksille. Tosin on eri asia napsaista tulppaaneista meheviä nuppuja kuin tyytyä iänikuiseen vuohenputkeen, tuumaa ristiturpa. Pääseehän se tänne nytkin: toinen puoli puutarhaa on aitaamatta. Tultu on, jänis on harva se päivä pihassa, yhtenä aamuna kettukin. Joten enpä tiedä verkon avuista ja hyödystä; ehkä jonkun muun puutarhassa on ollut todelliset herkkupalat tänä vuonna, kun tulppaanini ovat säästyneet.

Pitkin viikkoa olen kerännyt talvisuojia pois kasvien yltä. Ruusuista ja köynnöskuusamasta kerrokset havuja ja pikkupilarikatajan ja alppiruusun päältä varjostukset. Alppiruusun kastelin kunnolla. Maa oli kyllä sula, mutta pensas oli kuivahkon oloinen ja tomuinen, suorastaan suihkun tarpeessa.

Tuoksuköynnöskuusaman istutin viime syksynä. Se lähti kasvuun jo maaliskuussa, mikä minusta oli yllättävää. Annoin kumminkin talvisuojien olla tähän asti, kun oli yöpakkasiakin aika pitkään. Hienosti se pukkaa jo uutta lehteä ja on virkeän oloinen.

Verkkovankilassa viettää aikaansa niin ikään uusi köynnös. Syksyn alesta tarttui mukaan Paul's Scarlet Climber, joka sai portinvartijan paikan tulevaan ruusutarhaani. Tarhaan, joka vielä on vain pääkoppani sisällä, milloin luonnontilaisena kukkaniittynä, milloin englantilaisena puutarhana. Vaikka istutin ruusun aika myöhään (lokakuussa!), on se onnekseni selvinnyt talvesta. Ehkä siksi, että talvea ei koskaan tullut.

Kesälomalla perustin valkoisen pionipenkin syreeniaidan tuntumaan. Ensimmäiset versot työntyvät jo maasta. Tämä on Madame de Verneville, jos tekemääni karttaa on uskominen. Syreenien alta vilkutetaan iloisesti. Särkynytsydän on myös kurottanut kasvuaan läpi lehtimaton. Se on kevään ensimmäisiä vilkuttelijoita ja tuo alkavan kesän tuulahduksen ilmestyessään.

Sinililjojen lisäksi maasta pukkaa yksittäisiä ilon tuikahduksia: isokevättähti on muuttanut meille salamatkustajana jonkin muun kasvin myötä. Todella ilo on huomata sen viihtyneen ja lisääntyneen parissa vuodessa. Näitä voisi hankkia syksyllä lisää, kun vain muistaisi siinä vaiheessa.

Krookuksia minulla on kolmessa paikkaa. Etupihan auringonpaisteessa valkoiset Jeanne d'Arcit ovat jo kukkineet. Ne ovat vanhimmat, istutettu parikymmentä vuotta sitten. Kaipaisivat jo kovasti uudelleen istutusta ja hoivaa. Toissa vuonna istutetut d'Arcit ovat varjossa ja kukkivat nyt ekaa kertaa. Ne erottuvat kauniisti vasten tummia havuja. Kiviympyrän laitamilla on krookuksia siellä täällä. Istutin niitä pariin otteeseen, kun eivät ensin tuntuneet lähtevän alkuun, ja nyt niitä onkin tuplasti. Toisen istutuksen reppanoita kaivoin esiin paksun lehtikerroksen alta, joten nyt minulla on krookuksia keltaisilla lehdenkärjillä. Ehkä sitkeät sissit vihertyvät, kun pääsivät valoon.

Lehtosinilatva on vihertynyt vauhdilla aidanvieren kukkapenkissä tapansa mukaan aikaisin. Sen takaa kurkkivat jo kevätkaihon kukan siniset nuput. Kevätkaihoa rinnassa minullakin. Mukavaa, että sää vähitellen lämpenee ja pääsen kunnolla puutarhapuuhiin.