Kevättä odotellessa on puutarhablogeissa kerrattu menneen kesän kuvia ja tapahtumia. Sama täällä, kuvia olen selannut ja tekemisiäni kerrannut. Jospa jokusen postauksen saan aikaiseksi ennen kuin kevätkukkien ryntäys taas alkaa.
Aloitetaan syksystä, joka oli pitkälle syys-lokakuun vaihteeseen asti lämmin. Siksipä kai puutarhani vihoviimeiset kukkijat yllättivät minut iloisesti ja kukkivat täysillä. Normaalina syksynä katvio on vasta avaamaisillaan nuppujaan tai sateisena kesänä vasta kasvattamassa niitä, kun ensimmäiset syyspakkaset hiipivät puutarhaan ja pilaavat koko komeuden. Ei menneenä syksynä. Kukinta aikaistui ja ennätin ihailla parin viikon ajan vahamaisia, raskaina roikkuvia kellokukkia. Ja nuuhkia; niissä on hento raikas tuoksu.
Toinen yllättäjä on tähkäkimikki 'Brunette'. Useana syksynä se on kukinnan suhteen päässyt liki kalkkiviivoille, mutta sitten tulevat kylmät yöt ja sateiset harmaat päivät, nuppujen kasvu tyrehtyy ja kukat jäävät aukeamatta. Kasvi on muutamassa vuodessa ehtinyt kumminkin varttua ja vahvistua, joten se jaksoi nyt tehdä useita kukkavanoja. Miten ihanasti vanat ottivat tukea yllään olevan omenapuun rungoista ja luikertelivat sen oksistossa. Kukat aukesivat vähitellen pitkin vanaa. Kaunista oli myös nuppujen hento lila ja itse vanan vahva tummanlila sävy.
Kolmas yllättänyt myöhäiskukkija oli toissa syksynä istutettu maksaruoho. Taimi on kirpparilta hankittu jakotaimi, jonka kasvuun lähtö oli alkuun heikkoa, keväällä jo luulin sen menehtyneen. Niin vain nimetön maksaruoho kukki lokakuun alussa. Samoin kuvassa näkyvät toissavuonna kylvetyt sininadat ovat saaneet muhkeutta olemukseensa ja tässä ne tarjoavat somaa sinivihreyttä maksaruoholle väripariksi.
Sininadasta juontui mieleen, että istutin kuparisarat tammen suojaan puolivarjoon. Ehkä paikka on aavistuksen liian varjoinen, mutta aika näyttää. Muutenkaan kuparisara ei välttämättä selviä näillä leveyksillä talven yli ulkona, valkeni minulle tässä jokin viikko sitten. Pahus! Olisin voinut viedä ne kellariin turvaan. Siemenistä ne kasvatin. Ehkä keväällä kehittelen niille ylimääräistä suojaa pakkasöiksi. Toisaalta jos sininata selvisi itsekseen, miksei kuparisarakin...
Löytyipä myöhäissyksyllä pientä vaaleaa sineä pilkottamassa purppuraomenapuun alla. Edelleen, ainakin kolme vuotta puskan hävittämisen jälkeen, vaikka olen yksittäisiä yrittäjiä nyppinyt maasta heti löydettyäni. Sai nyt kukkia, kun on ollut niin sinnikäs. Kaipa se taas teki uusia siemeniäkin levitäkseen.
Talven mittaan on blogien kommenteissa ollut kyselyä, tekevätkö tammet terhoja ja että missä iässä ne alkavat tuottaa terhoja ja pudottavatko tammet lehtensä syksyllä. Kyllä, tekevät terhoja ainakin meillä täällä II-vyöhykkeellä. Oma tammeni alkoi tuottaa niitä noin 20-vuotiaana. Terhoja kehittyy vaihtelevasti eri määrä vuosittain, ja niitä ropisee maahan syksyllä vähitellen. Erityisesti silloin ropina kiihtyy, kun oravat aloittavat sadonkorjuun. Ne kulkevat oksilla ja pudottavat terhoja alas. Hetken päästä ne kipittävät alas, keräävät pudonneita terhoja poskensa pullolleen ja piilottavat ne sitten jemmoihinsa. Tai hautaavat ne yksi kerrallaan maahan kukkapenkkien muhevaan multaan. Minulla onkin alkanut olla terhosatojen runsastumisen myötä ongelmana itäneet tammentaimet ei niin toivotuissa paikoissa. Ei enää riitä, että naapurin vaahtera siementää nurmikon täyteen keväisin maasta ponnistavia minimaalisia kirkkaanvihreitä lippusalkoja.
Kuvassa näkyy jo terhonsa pudottaneita kantoja, vielä kypsymässä olevia terhoja kiinni vihreissä kannoissa ja myös kesän aikana kuumuudessa kuivahtaneita terhoja. Vanhempieni tammi V-vyöhykkeellä ei tee terhoja, mutta pysyy hengissä, vaikkakin kasvaa kituliaan hitaasti. Tammen lehdet putoavat hieman vuodesta ja syksyn kylmistä riippuen osa syksyllä, osa vuodenvaihteen tietämillä, ja osa vasta tammikuussa. Jostain luin, että siitä tammikuu olisi saanut nimensäkin.
Pitäisiköhän jokunen linnunpönttö askarrella, kun vielä ehtii?
Niin, ja työt jatkuvat!
