Likusterisyreenin alla ja takana

Minulla on ilo omistaa pieni hämyinen soppi, suorastaan salainen puutarha. Sentään kukaan ei ole kuollut omenapuun oksan murruttua (kuten F. H. Burnetin kirjassa Salainen puutarha) ja pudotettua samalla alas isot köynnöshortensian lonkerot. Vaikeapääsyinen kolkka pieni salainen soppi on aina ollut, nyt sinne suorastaan täytyy raivata tiensä.

Itäpuolella paikkaa vartioi kivimuuri istutuksineen. Isoiksi varttuneet teresanruusu ja purppuraheisiangervo ’Diabolo’ ojentelevat oksiaan kivimuurin ylle jo melko pitkälle, joten alla kulkevaa polkua joutuisi konttaamaan päästäkseen niiden ohi. On siellä kiviaskelmatkin, mutta kurjenpolvet ja saniaiset jättävät ne peittoonsa ja siten vaikeuttavat askelmien löytymistä. Lisäksi muurin päällä kasvaa mehikasveja, joita en mielelläni tallo, siperianmaksaruohoa ja mehitähteä ’Rubin’. Molemmat nyt kauttaaltaan kukintaansa lopettelevan likusterisyreenin pienten kukkasten peittäminä, kuin tähtisadetta taivaalta.

Eteläreunalle on muodostunut suoranainen ryteikkö. Köynnöshortensian yli en kiviympyrältä pääse tällä hetkellä normaalia reittiä polkua pitkin. Ajatus on nostaa lonkerot uudelleen ylös, kunhan ennätän. Ajatusta täytyy vielä hieman kehitelläkin ennen kuin alan huseerata. Kauniisti ja pitkään ovat lonkerot kukkineet. Mietin jopa, jos antaisin köynnöksen toisen haaran jäädä maahan, mutta se on niin iso, että kerjäisin vain hoito-ongelmia.

Pohjoisreunalta salainen puutarhani rajautuu orapihlaja-aitaan. Hassuinta on, että salaiseen puutarhaani näkee kadulta suoraan, kun kurkkaa aidan yli. Eikä kovin tarvitse kurkotella, sillä aita on alle metrin korkuinen. Myöhäinen ilta-aurinko antaa valonsa sinipallo-ohdakkeelle, pioneille, nuokkuluppiolle, sitruuna-ajuruoholle, kivikkokilkalle, iisopeille, hopearikolle ja kellukoille. Kaikki ne ovat aurinkopuolen kasveja! Jos vielä ripustan köynnöshortensiakatteen niiden ylle, lienee syytä vaihtaa myös alla kasvavia perennoja.

Länsipuolelta pääsen salaiseen puutarhaani kurottautumalla metriä leveän ja alle metrin korkuisen köynnöshortensian yli. Vain vähän tulee sitä tallottua kulkiessani. Korjaantuu aikanaan. Yllättäen melkoiseen varjoon joutuneista kasveistani hieman olen huolissani. Pioneista ’Jadwiga’ kukkii parhaiten, sillä se saa eniten valoa. Sen takana kasvava sinipallo-ohdake ei tunnu olevan moksiskaan. Vaaleita palloja jo näkyy versojen lomasta. ’Hei hao bu tao’ -pioni teki vain yhden kukan ja valkoista ’Immaculee’-pionia en löytänyt. Kellukat eivät kukkineet ja nuokkuluppio ei ole tällä paikkaa koskaan kukkinut, joten sen kohdalla siirto on välttämätön.

Mikä sai minut raivaamaan tieni niin salaiseen puutarhaan, että hädin tuskin itsekään olen sitä muistanut? Se oli tämä pilkahdus vaaleanpunaista.

Ja salaisesta kolkastani löytyi vielä enemmän vaaleanpunaista. ’Martin Frobisher’ -ruusuni on tehnyt uusia versoja ja nyt ne kukkivat. Pelkäsin ruusuni kituvan hengiltä menneiden kuivien kesien myötä, vaan eipä siltä näytä. Nyt oli vuorostaan osa kukkanupuista jo homehtunut.

Pysykäähän varjossa! 

 

Loppukesän sävyjä

Elokuu luikahti puoliväliin ihan yllättäen. Kellokukkien aika on ohi ja puutarha verhoutuu uusiin sävyihin jakautuen kasvivalinnoista johtuen kahteen suuntaan: tummiin ja vaaleisiin.

Iloitsen loppukesän sykähdyttävän vahvoista väreistä. Tummansiniset ukonhatut ja vahvan oranssit ruskoliljat ehtivät jo kukkia, mutta parhaillaan saan nauttia tiikerinliljojen ja viinikärhön kukkien yhtä tujusta yhdistelmästä. Purppuraomenapuun tummien lehtien alla näiden värit oikein korostuvat ja tulevat esiin, toisaalta sulautuvat punaruskeisiin sävyihin.

Kärhöistä Roochuci kukkii edelleen. Kellokärhön tummaakin tummemmat kukkanuput ovat lähes mustia, avautuneessa kukassa on pienet vaaleat raidat terälehtien reunoissa. Tanakan ja jäykän vahamaiset kukat eivät tuulista piittaa ja kestävät tummissa versoissa pitkään. Taustalla pilkottaa tarhalyhtykärhö Dianan syvän pinkit kukinnot. Saisinpa joku kesä pykättyä näille kunnon tuet, niin ei tarvitsisi loppukesällä irrotella pitkiksi venähtäneitä versoja viereisten pionien varsista. Princess Diana sentään ymmärtää kurotella penkin aurinkoiselle puolelle matalan ketoneilikan ylle maata peittämään. Auringonkilossa sen jo kukkineet siemenhahtuvat saivat kullanhohtoisia sävyjä. Sade kirjoo ne helmin.

Väriminttu on nimensä mukaisesti värikäs, ainakin tämä Scarlet Red, joka näkyy ns. kaivolta kotiin. Sillä on kumminkin aivan ihanat punasuoniset lehdet nuppujen verhona, mikä tekee siitä viehättävän. Punainen värikin on asteen verran viininpunaan, joten se on oikein sopiva perenna piristämään puutarhaa. Sopivaa värikumppania en mintulle ole vielä löytänyt, joten se kukkii yksinäisenä komeudessaan.

Purppuraheisiangervo on kaunis jokaisena vuodenaikana. Nyt sitä koristavat syvänpunaiset ja pulleat tuppilohedelmät. Hedelmät ovat tänä kesänä erityisen komeat pensaan saatua runsaasti auringonpaistetta ja lämpöä. Hedelmät nousevat mukavasti esiin tummien lehtien seasta ja koko kasvi henkii hillittyä voimaa ja vahvuutta.

Heisiangervon vieressä japaninlikusterisyreeni puolestaan on pukeutunut vaaleanvihreään asuunsa. Puu vaihtaa väriä muutaman kerran vuodessa: kevään hento vihreä, keskikesän tumma vihreä, kukinnan kermanväri ja nyt siemenpähkylöiden vuoraamana se on helakan tuoreen vihreä. Jos tulee hyvä ruskasyksy, näen sen lehdet vielä kerrostuneissa sävyissä vaaleankeltaisesta oranssin ja punaisen kautta mustanpuhuvaan violettiin. Tämä uudenvihreä juuri nyt luo uskoa uusiin siemeniin ja uuteen kevääseen.

 

Sinipallo-ohdake sijoittuu vaaleisiin kasveihin kukinnon ollessa vielä nupullaan. Enemmän väriä se saa tsiljoonien pikkukukkien avautuessa vähitellen pallon yläosasta lähtien. Ohdake on päivän varjossa heisiangervon ja likusterisyreenin sitä peittäessä, mutta iltapäivän lopulla sekin saa osansa auringonpaisteesta ja muuttuu värikkääksi, kun kimalaiset ja perhoset sen löytävät. Kukintojen sininen sävy on hillityn vaalea ja hopeisen hohtoinen.  

Kadunvieren Louise Bugnet jaksaa yhä availla verkkaiseen tahtiin uusia kukkiaan. Värimaailmassa se sijoittuu tummiin ja vaaleisiin. Sen nuput ovat tummat ja auennut kukka taas vitivalkoinen. Lehdetkin ovat melko tummat, paitsi näillä loppukesän aivan uusilla versoilla. Pensas on kukkinut yhtäjaksoisesti kesäkuun alkupuolelta lähtien.

Tumman ja vaalean yhdistelmää löytyy myös uudesta paahteen penkistä. Tähkätädyke heräsi uuteen elämään saatuaan aimo annoksen sadetta ja jaksoi avata tähkiensä ylimmätkin nuput, jotka helteellä pelkäsin jäävän aukeamatta. Niin kävi kivimuurin sinisille iisopeille. Nyt kumminkin on penkissä yhtä aikaa helakan sinistä ja maksaruohon nuppujen vielä vaaleita sävyjä.

Vaaleimmat kukkijat taitavat nyt olla valkoisten syysleimujen ohella hortensiat. Vanha köynnöshortensia on koristanut omenapuuta kukinnoillaan jo pitkään. Mustilanhortensia ja kuutamohortensia ovat aikaisempia hankintoja puutarhaan. Viime kesänä istutin kaksi japaninhortensiaa, jotka vasta aloittavat kukintaansa varjossa. Hortensioissa on se kiva puoli, että nekin vähitellen vaihtavat väriään kesän ja syksyn edetessä. Talvella saa vielä ihailla kuivuneita kukintoja, jotka säilyvät hyvin koristeellisina.

Mitä teillä kukkii tänään?

 

 

Kulma kukkeimmillaan

Juhannukseen liittyen on olemassa periaatteita, jotka tulevat syvältä perinteestä: juhannukseen mennessä pitää pestä ikkunat, pestä matot, leikata pensasaidat ja vihoviimeiseksi haravoida käytävät juhlan tulla. Pohjanmaalla käytiin vielä hakemassa juhannuskoivut ovenpieliä koristamaan. Vuosien myötä, ajan muuttuessa, perinteet rapautuvat. Meillä näistä toimista mikään ei toteutunut ja erityisesti pensasaidan leikkaaminen jäi mieltäni kaihertamaan. Miten kaunis olisikaan huoliteltu aita tässä kuvassa. Nurmikko sentään tuli ajettua.

Asumme kulmatontilla. Se asettaa puutarhan suunnittelulle ja aidan siisteydelle tuplavaatimuksen saada tontti näyttämään upealta. Oivalsin tämän vasta kun leikkasimme tonttia kiertävän, silloin puolitoistametrisen orapihlaja-aidan poikki. Olimme kuin tarjottimella, vieläpä kahdelta suunnalta. Omenapuiden, parin ruusupensaan ja yhden muotoon leikatun orapihlajan lisäksi ei ollut mitään näkösuojaa oleskelualueille.

Tuli siis huutava tarve saada jotain eteen. Hävitin alkajaisiksi leikatun orapihlajapuun ja korvasin sen japaninlikusterisyreenillä. Istutin purppuraheisiangervon ja teresanruusun antamaan näkösuojaa risteyksen suunnalta tulevilta katseilta. Ohjasin pari köynnöshortensian versoa omenapuun oksille verhoamaan samaa suuntaa. Se riitti.

Ajan myötä kasvit kasvoivat ja peittivät näköalan, joka ennen oli avoinna kaikelle. Nyt saisi jo alkaa vähitellen karsia. Köynnöshortensia on kipaissut omenapuun latvaan, toisaalta myös kadun puolelle ja vielä aurinkoonkin, sisemmäksi puutarhaa. Kimalaisten surina sen ja likusterisyreenin alla oli melkoinen. Molemmat ovat mahtavia pörriäismagneetteja. Mukava on istuskella rautapenkilläni huminaa kuunnellen, vailla tunnetta että näkyisin kauas kadulle.

Aivan umpeen en tonttiamme halua ja siten jäi jokunen kurkistusaukkokin. Risteyksestä, talon kulmalta valamonruusun jälkeen on suora näkymä pikkuportilta lähtevälle, taloa kiertävälle polulle ja aidan takana kulkevalle kivimuurille. Polun toisen puolen olen antanut kasvaa kotkansiipisaniaista ja rikkaruohoja, koska lämpäre odottaa vielä ahaa-elämystä ja lopullista päätöstä tyylistä.

Työn alla on talonvieruspenkki, jonka pihan puoleista päätä uudistin viime kesänä mesikasvit mielessäni, ja nyt pitäisi valloittaa kadunpuolipää takaisin vuohenputkelta. Ajatukset istutuksista ramppaavat matalampaakin matalampien perennojen ja karhunvatukan väliä. Jos ei hyvää ideaa tule, kitken vuohenputket, otan talteen vielä elossa olevat perennat ja jatkan vasta seuraavana kesänä istutuksia.

Jo aiemmin tehty pionien luiska kurjenpolvineen kaipaa sekin jo ehostusta. Sammalleimut ovat liki hävinneet, neilikat kadonneet tyystin ja kärhötuetkin on vielä pystyttämättä. Pionit kukkivat ennätysnopeasti yli +30 asteen helteessä. Jäljelle jäi valtava määrä leikottavia kukkapohjia, jotka sade vielä hakkasi lehtien uumeniin.

Aivan orapihlaja-aidan tuntumassa teresanruusun vierestä kurkistaa pensaskärhön latvoja. Aiempina vuosina se on tukeutunut orapihlajaan ja ruusuun sekä pariin tukikeppiin. Ukkosmyräkkä heilautti sen maahan kivimuurin päälle, kasvamaan siis putousmaisesti alas, kuten olin alunperin suunnitellut. Miten tuommoinenkin asia voi unohtua? No, aidan toiselta puolen sitä nyt hädin tuskin näkyy, mutta itse puutarhan puolelta se onkin aika viehko lamotessaan muuria myöten. Näkyy paremmin muutama kuva aiemmin.

Purppuraheisiangervo on yllättänyt koollaan. Joudun sitä kaventamaan, kunhan se on saanut kukkansa kukittua. Olisi pitänyt jo keväällä leikellä, mutten ehtinyt. Siinä mielessä tykkään sen isosta koosta, että saan sitä vasten kuvatuille kasveille kivan tumman taustan. Niin isoksi angervo on kasvanut (ja likusterisyreeni myös), että harkitsen kadunvieren Jadwiga-pionin siirtämistä pois tästä nurkkauksesta. Olosuhteiden muututtua myös Immaculee ja Hei Hao Bo Tao selvästi kärsivät varjostuksesta kun vielä omenapuu ja sen oksistoon levittämäni köynnöshortensian muodostama katto plokkaavat valon lännenkin suunnalta. Jotain varjokasvia pionien tilalle siis tähänkin on harkittava.

Varjossa sinnittelee myös Martin Frobisher -ruusu, joka hieman sisemmällä puutarhassa hapsutöyhtöangervon kanssa antaa harvan näkösuojan kiviympyrän alueelle. Pitkään se sinnitteli hyvin matalana, mutta tänä kesänä on ilmestynyt puolentoista metrin verso, jonka kärjessä on ihan oikean lajikkeen näköiset nuput. Olin jo keväällä vähällä katkaista sen pois, koska arvelin verson ehkä työntyvän varttamiskohdan alapuolelta. Tämäkin pensas näkyy sekä kadulle että puutarhaan kiviympyrän puolelle.

Onhan tässä tämä päivä aikaa nyppiä hissukseen aidasta törröttävät vuohenputket pois. Pitäisiköhän se lisätä juhannusperinteeksi? Siinäpä sopivan rentoa puuhaa hellepäivälle. Oikeasti aika harvoin olen ennättänyt leikata aidan ennen juhannusta. Kasvunkin suhteen on vähän niin ja näin, onko vielä liian aikaista ryhtyä leikkuupuuhaan. Jos nimittäin liian aikaisin leikkaa, saa tehdä sen uudelleen, koska kasvu on vielä kesken. Jos jättää leikkuun liian myöhään, saa maistaa terävistä piikeistä.

 Mitä sinun täytyy tehdä ennen juhannusta ja minkä jätät myöhemmäksi?