Muovikukkia ja katumusharjoitusta

Uudistan kukkapenkkiä talon länsiseinustalla. Aloitin sen jo viime kesänä, tai oikeastaan tyttäreni aloitti rikkaruohojen kitkemisen jo sitä edeltävänä kesänä. Joka tapauksessa maa oli jo osittain puhdistettu ja etenin kohtuullista vauhtia, kunnes maan myöhennys tökkäsi kääntämättömään maahan ja tiiviisiin juuripehkoihin penkin keskivaiheilla. Suosista jätin loppuhomman tähän kesään.

Haaveena oli ja on tarjota mehiläisille ja perhosille taivas vertaansa vailla. Paljon mesikasveja, paljon erilaisia laakeita kukkia perhosen istahtaa, aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä kukkivia meden tarjoajia. Kaikki hyviksi mesikasveiksi arvelemani vanhat kasvit keräsin tammen varjoon valepenkkiin mylläyksen ajaksi.

Sitten huomioni kiinnittyi talon kivijalan viereiseen kivikaistaleeseen, joka on saanut parikymmentä vuotta kerätä tuulten mukana kulkeutuvan roskan ja siemenen, kukkapenkistä vierivän mullan ja kasvien lahoamisjätteet. Minä onneton aloin taas kivenpyörittäjäksi, eikä loppua ole näkyvissä.

Keräsin isoimmat kivet viereisen polun reunaan ja keskikokoiset vanhoihin multasäkkeihin. Eniten aikaa ja päreitä meni pikkukivien seulontaan mullan ja roskan seasta. Seulotut kivet suihkutin puhtaaksi siemenistä ja pölystä ja kippasin nekin omiin säkkeihinsä. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei niitä säkkejä meikä nosta. Siinä olivat polkua tukkimassa, ovat osittain edelleen. Nättiä tuli räystäänaluseen ja selkä lauloi hoosiannaa.

Seinän vierustalla on kasvanut kivien päällä kaukasianpitkäpalkoa, joka on todellinen pörriäismagneetti varhain keväällä. Se tuli samalla hävitettyä, kun poistin siltä kivien rakoihin muodostuneen kasvualustan. Ajattelin jakavani muualla tontilla kasvavat pitkäpalot syksymmällä ja istuttavani ne takaisin paikoilleen. Enpä jakanut, enpä istuttanut.

Ostin uusia taimia ja loppusyksystä istutin ne ja parhaimmat valepenkin taimet putsattuun kukkapenkin puolikkaaseen. Tällä hetkellä penkki näyttää kovin autiolta. Miten kävikään kasvivalintojen kanssa? Mirrinminttu taitaa olla aikaisin kukkija tässä penkissä ellei tulppaaneja ja laukkoja lasketa. Muut valitut painottuvat keskikesään ja syksyyn.

Kesällä lähti suuressa riemusaatossa polun toisella puolen kasvanut valtava syreeni. Ihana kukkiessaan, mehiläisten ja perhosten suosikki. Sateella ikivanha pensas oli kuitenkin joka suuntaan oksiaan levittävä jättiläinen, ja sai viimein lähtöpassit. Samalla lähti myös seinustan tuulensuoja, huomaan vasta nyt jälkikäteen, kun penkkiä kevätviimassa tutkailen.

Toki toinen puoli penkistä on tekemättä ja täynnä uusia mahdollisuuksia asian korjaamiseen. Silti tänä keväänä minulla ei länsipenkissä ole palaakaan taivasta tarjolla talvihorroksesta herääville perhosille tai kevään ensimmäisille mehiläisille.

Jotain täytyi siis tehdä. Katuvana väkersin muutaman muovikauluksen perhosia ja pörriäisiä houkuttamaan. Jos erehtyvät tulemaan lähelle, huomaavat että kukkien keskusta tarjoaa pientä virvoitusta. Tervetuloa nauttimaan tujua nektariinia, pidot paranevat kesän mittaan.

 

 

Kasvimökin ovi aukeaa!

Varma kevään merkki meillä on, että talven jälkeen pääsee kasvimökkiin. Käytännössä se tarkoittaa, että jää ja tiivistynyt lumi on sulanut mökin oven edessä olevan, talvisin roudan takia hieman kohoavan maan päältä. Paljosta ei useinkaan ole kiinni, vaan jo puolen sentin umpijäinen este pitää minut pois mökistä, vaikka sinne kuinka haluaisin. Talvella se estää esim. lapion saamisen. Ja jos talvella lapiota kaipaa, sille todella on tarve. Niin kävi tänäkin talvena, vaikka syksyllä vielä muistuttelin itselleni, että työkalut pitää siirtää puuhuoneen puolelle.

2.4.2017 kasvimökin ja saunan väli oli liukkaalla jäätiköllä.

No, eipä mökistä vielä mitään ihmeellistä löytynyt, lähinnä pääsin sateen ja viiman suojaan, ja lämpöön. Pikkuisen on kylmä keli, ja ensimmäinen kevätkierros jäi lyhyeksi. Kaikki pälvipaikat tuli kumminkin kierrettyä piippojen ja muun uuden kasvun toivossa. Varjoissa on vielä paksusti lunta, maa jäässä ja nurmikon pinta märkä. Varpaatkin kastuivat, kun kiskoin varovasti kinoksen alle taipuneita kartiomarjakuusen oksia vapauteen. Mitäs menin lenkkareissa sulavaan lumihankeen.

28.3.2021 Lumi vei uudet rännit ja jämähti maahan koko seinän pituudelta.

Lumet on saaneet kyytiä. Toissa viikonloppuna räpsäisin kuvan saunanvierustalta, kun katolta romahti kerralla lumet alas tukkien kulkureitit saunaan ja puuhuoneeseen. Sadekourukin vääntyi menossa. Enää on tuskin kolmannes läjän korkeudesta jäljellä. Ei yhtään harmita lumien lähtö ja siitäpä tämän postauksen kuva-aiheet: näin meillä eri vuosina.

22.3.2020 oli varjopuutarhan aikeet jo pitkällä, saha teroitettuna ja taimet listattuna.

Piippoja pilkistää ja pari krookustakin on auringonpaistetta vaille aukeamassa. Varovasti kurkistelin kukkapenkeissä lehtikerroksen alle, mutta siellä oli vielä täysi lepo. Vain vuohenjuuri työnsi helakanvihreillä versoillaan tammenlehtiä tieltään ja kiviympyrän vieressä sipulikukkien piippoja pilkisti jo paljon. Länsiseinustan uudessa kukkapenkissä näyttää istutukset hyvin päässeen alkuun. Se onkin ensimmäisiä pälvipaikkoja tontilla. Tulppaanien lehdet siellä olivat jo korkeita.

3.4.2016 Oli lunta saman verran kuin tänään.

Ristiturpia telmi pihalla kokonaista viisi kappaletta tässä yksi aamu, kun hanki vielä kantoi. Niin oli kantanut, että jokaista pihan nuorehkoa omenapuuta oli käyty maistelemassa, olin sitten laittanut eteen aitaa tai verkkoa tai ollut laittamatta. Näköjään on niin, että kun ympäröi verkolla, syövät sitten verkkoon nojaten vähän korkeammalta. Ja kai se metriä korkea hankikin jotain avitti. Eniten surettaa melko uusi Tallinnan päärynäomena, jota ne olivat onnistuneet nipsimään verkosta huolimatta. Olin puuta jahdannut toistakymmentä vuotta sen saadakseni, tämä vielä oli säleikköpuuksi kasvamassa. Tästä opin, että pienellä jäniksellä on pieni pää, joka sujahtaa isosilmäisen verkon läpi. Tai sitten ne on nojanneet verkkoon ja onnistuneet napsimaan aina verkon silmän kohdalta oksan paljaaksi. En enää juttele niille ystävälliseen sävyyn, kun pihassa kohdataan. Niitä oli tosiaan viisi, kohta niitä on legioona.

12.4.2018. Kohta tuossa vihertää!

Kasvimökkiä varten on yläkerran viileällä ikkunalla kasvamassa tomaatintaimia ja keittiön ikkunalaudalla muutama chili. Kelloköynnös ei ole vielä(kään) suostunut itämään, ja kohta sen ei enää tarvitse, jos kukkia aikoo. Viikolla kylvin toiveikkaana kaunopunahattua ja kosmoskukan siemenet odottavat kylvämistä.

Pihasuunnitelmiakin olen tehnyt, tosin vähän viiveellä ja melko epämääräisin haavein. Lunta on ollut niin paljon, että en oikein ymmärrä jo olevan huhtikuu. Yllätyin aamulla siitäkin, että pihalla kuuluu ääniä, ja nehän on jo peippoja, jotka pitävät meteliä! Eli ehkä elämä tästä taas kääntyy puutarhan suuntaan ja jää talvi tauolle.

Piippotilanne 6.4.2015, nyt melko sama.

Kiitos kaikille tasaista tahtia julkaiseville bloggareille. Olette, jos ei nyt ihan elämän, niin ainakin talven suola! No, vähän ehkä elämänkin! Harmittaa, etten ole tullut kommentoineeksi, vaikka melko tasaiseen tahtiin käyn kumminkin tekstejänne lukemassa. Kevätriemua on jo aistittavissa yhdellä jos toisella pihalla.