Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaukasianpitkäpalko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaukasianpitkäpalko. Näytä kaikki tekstit

2021-04-14

Muovikukkia ja katumusharjoitusta


Uudistan kukkapenkkiä talon länsiseinustalla. Aloitin sen jo viime kesänä, tai oikeastaan tyttäreni aloitti rikkaruohojen kitkemisen jo sitä edeltävänä kesänä. Joka tapauksessa maa oli jo osittain puhdistettu ja etenin kohtuullista vauhtia, kunnes maan myöhennys tökkäsi kääntämättömään maahan ja tiiviisiin juuripehkoihin penkin keskivaiheilla. Suosista jätin loppuhomman tähän kesään.


Haaveena oli ja on tarjota mehiläisille ja perhosille taivas vertaansa vailla. Paljon mesikasveja, paljon erilaisia laakeita kukkia perhosen istahtaa, aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä kukkivia meden tarjoajia. Kaikki hyviksi mesikasveiksi arvelemani vanhat kasvit keräsin tammen varjoon valepenkkiin mylläyksen ajaksi.


Sitten huomioni kiinnittyi talon kivijalan viereiseen kivikaistaleeseen, joka on saanut parikymmentä vuotta kerätä tuulten mukana kulkeutuvan roskan ja siemenen, kukkapenkistä vierivän mullan ja kasvien lahoamisjätteet. Minä onneton aloin taas kivenpyörittäjäksi, eikä loppua ole näkyvissä.

Keräsin isoimmat kivet viereisen polun reunaan ja keskikokoiset vanhoihin multasäkkeihin. Eniten aikaa ja päreitä meni pikkukivien seulontaan mullan ja roskan seasta. Seulotut kivet suihkutin puhtaaksi siemenistä ja pölystä ja kippasin nekin omiin säkkeihinsä. Jossain vaiheessa ymmärsin, ettei niitä säkkejä meikä nosta. Siinä olivat polkua tukkimassa, ovat osittain edelleen. Nättiä tuli räystäänaluseen ja selkä lauloi hoosiannaa.


Seinän vierustalla on kasvanut kivien päällä kaukasianpitkäpalkoa, joka on todellinen pörriäismagneetti varhain keväällä. Se tuli samalla hävitettyä, kun poistin siltä kivien rakoihin muodostuneen kasvualustan. Ajattelin jakavani muualla tontilla kasvavat pitkäpalot syksymmällä ja istuttavani ne takaisin paikoilleen. Enpä jakanut, enpä istuttanut.

Ostin uusia taimia ja loppusyksystä istutin ne ja parhaimmat valepenkin taimet putsattuun kukkapenkin puolikkaaseen. Tällä hetkellä penkki näyttää kovin autiolta. Miten kävikään kasvivalintojen kanssa? Mirrinminttu taitaa olla aikaisin kukkija tässä penkissä ellei tulppaaneja ja laukkoja lasketa. Muut valitut painottuvat keskikesään ja syksyyn.


Kesällä lähti suuressa riemusaatossa polun toisella puolen kasvanut valtava syreeni. Ihana kukkiessaan, mehiläisten ja perhosten suosikki. Sateella ikivanha pensas oli kuitenkin joka suuntaan oksiaan levittävä jättiläinen, ja sai viimein lähtöpassit. Samalla lähti myös seinustan tuulensuoja, huomaan vasta nyt jälkikäteen, kun penkkiä kevätviimassa tutkailen.


Toki toinen puoli penkistä on tekemättä ja täynnä uusia mahdollisuuksia asian korjaamiseen. Silti tänä keväänä minulla ei länsipenkissä ole palaakaan taivasta tarjolla talvihorroksesta herääville perhosille tai kevään ensimmäisille mehiläisille.


Jotain täytyi siis tehdä. Katuvana väkersin muutaman muovikauluksen perhosia ja pörriäisiä houkuttamaan. Jos erehtyvät tulemaan lähelle, huomaavat että kukkien keskusta tarjoaa pientä virvoitusta. Tervetuloa nauttimaan tujua nektariinia, pidot paranevat kesän mittaan.

 

 



2020-05-29

Kuurot korvat ja meden tuoksu

Hedelmäpuiden ja marjapensaiden kukkiessa etsin katseellani pörriäisiä niiden lähettyviltä. Johtuneeko tuulista, alkukevään koleasta säästä vai pörriäisten vähentymisestä, mutta kovin kankean oloisesti ne ovat kömpineet tänä keväänä mesiapajille. Kyllä mehiläisiä ja kimalaisia on, mutta vähänlaisesti. Jätin nurmikkoa leikkaamatta tarjotakseni voikukkia, mutta niissäkin on kovin hiljaista. On keväitä, jolloin on ollut tunkua samalla kukalle.


Helpotuksesta kumminkin huokaan, kun parin lämpimän päivän jälkeen pörriäisiä on enemmän ja niiden surina saa minutkin hyrisemään. Siinä on sama tyytyväisyysvaikutus kuin kissan kehräyksessä, rauhoittava, rentouttava ja vakuuttava ääni: kaikki on hyvin. Kuurokaan en ole.


Ensimmäistä kertaa villi kirsikkapuuni on täynnään kukkia ja vain jokunen mehiläinen kiertelee sen kukissa. Ihmettelen, eikö puu osaa houkutella pörriäisiä luokseen. Onko vika kukissa? En haista niiden tuoksua, ja mieleen tulee jo itse ryhtyä mehiläiseksi. Kukinta on hetkessä ohi. Muutama kaunis aurinkoinen päivä ja jo on ruskeaa terälehtien laitamilla. Ehkä jokunen mehiläinen riitti, nähtäväksi jää.

Tämä lienee peltokimalainen??

Toisin on kaukasianpitkäpalon kukilla. Sen meden tuoksu täyttää koko puutarhan, vaikka kasvia on vain parissa paikkaa. Vielä pitkään tuoksun hälvettyäkin sen ympärillä pörrää kymmenittäin mehiläisiä ja kimalaisia. Kävikö niin, että juhlat on siellä, missä on parhaat tarjoilut?

Vasu täynnä, mutta kukan nielun pohjalla on vielä jotain.

Luepa Ylen juttu kasvien taidosta kuulla. Vuoden vanha julkaisu, mutta yhä mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Onkohan kaukasianpitkäpalolla parempi kuulo?

Suloisia surinoita viikonloppuun!

2015-04-19

Vilu ja väristys – Chill and shiver – 冷级了




Nollasta kuuteen välillä sahataan. Silti puutarhassa tapahtuu. Hitaan varmasti ne kasvavat. Muutama aurinkoinen ja lämmin päivä, ja osa on jo kukassa.


Temperature between zero and six. Still it happens in the garden. Slowly, but determinedly they grow. Just wait, few sunny warm days, and some of them are in blossom.


冷天气,从零到六零上温度。但发生在花园。慢慢植物成长。等一点,一些日太阳和舒服, 它们有花。



Tässä vielä muutama kuva uusista tulokkaista.  Here some pictures about new comers. 这里还有一些照片新叶子。








Uusi jouluruusu on kasvanut siemenestä kukkapenkin reunaan. Pari muuta löytyi vanhan jouluruusun vierestä. I found a new hellebore at flower bed and a couple of others just beside the old plant. 我找到新Helleborus在花床和两个老植物的旁边。



Tervetuloa blogini lukijaksi, Sirpa, Kuvien tarinaa -blogista!