2015-07-11

Tommolan tila




Tommolan tila myy hedelmäpuita, lähinnä luumuja, mutta tarjolla on myös lukematon määrä perennoja. Ajamme E75:ttä säännöllisesti ja olen vuosia ohittanut Leivonmäen tajuamatta, mitä ohitamme.

Tämä oli kesäretki pieneen (suureen) paratiisiin. Aavistusta lajikemäärästä antoi perennalista, josta ennen lähtöä ehdin tavata vain kirjaimet A – C. Perennojen takia tilalle lähdinkin. Olen saanut päähäni jatkaa viimekesäistä kivipengerrystä.

Etelärinteeseen oli istutettu pitkät rivit hedelmäpuita ja niiden väleihin esille puolivarjossa viihtyviä perennoja. Hedelmäpeltoa riitti silmänkantamattomiin. Ilmeisesti ne olivat koeistutuksia ja sinne oli pääsy estetty. Kaikkia perennaistutuksia en ehtinyt kiertää ja jo alapihan varsinaisessa näyttelypuutarhassa oli valtavasti tutustumista.

Yesterday I visited a garden named Tommolan tila. It produces fruit tree plants, but also has a large collection of perennials available. Please enjoy pictures.
昨天我参观在花园叫Tommolan tila。他们生长水果树, 不过也卖许多多年生。请享受这些照片。

Tässä jokunen yleisnäkymä näyttelytarhasta.









Lopulta pääni oli sen verran pyörällä, että ostoskassiin tarttui vain muutama taimi. Pari rentoakankaalia lajikenimeltään ’Black Scallop’, palleroneilikka ’Pispalanneito’, lydianmaksaruoho sekä kellokukka, jonka nimilapun hukkasin. Mutta pääparka on täynnä ideoita ja vaihtoehtoja. Järki käteen – ja lapio, sillä istutuspaikka on vielä perustamatta.


Tommolan tila on ehdottomasti suositeltava käyntikohde kaikille puutarhahulluille. 

6 kommenttia:

  1. Upea puutarha. Eipä ole tullut käytyä tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, Satu. Jos ei pääse käväisemään, voi ymmärtääkseni pikkutaimia tilata myös postitse. Oli mukava päästä näkemään minkä korkuinen ja levyinen kasvista kehittyy.

      Poista
  2. Tommolan tilalla on vaikka mitä! Itse en ole siellä vielä vieraillut, mutta varmasti joskus sinne suuntaamme. Minullekin käy joskus niin, että kun valinnanvaraa on vaikka kuinka, niin sitä jotenkin ihan hämmentyy ja ostokset jäävätkin yllättävän vähäisikin, tosin ehkä hyvä niin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli tosiaan kaksijakoinen olo, kun ymmärsin kulkeneeni ohi silmät ummessa parikymmentä vuotta, ja toisaalta hirveän iloinen että viimein tajusin mennä käymään.
      Hämmennys on juuri oikea sana, kun kaikkea on ja sitten ajatukset alkaa laukata ja lopulta tajuaa, ettei saa mistään ideasta kunnolla kiinni. Voisin viettää koko päivän jahkaamassa ja puntaroimassa värisävyä ja korkeutta ja kasvualustaa ja lakoamisherkkyyttä, leviämistä, jakamista...
      Eli sinne vaan vieraisille.

      Poista
  3. Ooh mikä paikka. Harmi kun on niin kaukana, menisin muuten heti. Ostoksesi oli herkulliset ja järkevät. Odottelen jo kuvia uudesta kukkapenkistäsi.

    VastaaPoista
  4. Uutta kukkapenkkiä saa kyllä odottaa. Sade kastelee joka välissä, mutta niinhän ne sanoo, että hiljaa hyvä tulee.
    Tommolan tila oli tosiaan yllätys. Heiltä voi myös tilata postitse.

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!