2023-01-12

Harlow Carr - Heinien huojuntaa

Vieläkö jaksatte tirkistellä Harlow Carrin puutarhan korkeiden kasvustojen läpi? On kesäreissun kolmas postaus luvassa. Aiemmat puutarhavierailun tuotokset löydät jutun lopusta.

Perennapenkeissä oli käytetty paljon heiniä ja korkeita perennoja. Niistä tuli hieman preerian tai jopa savannin tuntua. Heinät antoivat mukavasti ryhtiä ja vaihtelua kukkaisiin istutuksiin. Tuulen huojuttaessa korsia kuului hentoa kahinaa ja rapinaa.

Nyt mennään alueelle, josta tiedän tuskin mitään, joten turha odottaa minulta heinille nimiä. Vasta nyt huomaan, että istutusalueilla ei kasveille ollut laitettu nimilappuja. Opetustarhassa niitä näkyi joka lajin juurella, mutta nämä laajat istutukset olivat vailla kylttejä. Ehkä ne olisivat häirinneet silmää... No, joka tapauksessa heinäkasvustoissa on jotain hyvin rauhoittavaa.


Korkeiden kasvien lomitse on viehättävää kurkkia. Mitä hennompi kasvi, sitä hienovaraisemmin se peittävät näkyvyyttä. Kevyet ja ilmavat korret ja herkät "jotkin" (loppuu sanavarasto) ovat kuin pieniä kelloja tuulen mukaan kilkattamassa. Tällä heinällä ne näkyvät erityisen kauniisti taustan peruukkipensaan värejä vasten. Etualan tädykkeiden tähkät raskaampina muodostavat oman keinuntarytminsä.

Tätäkään heinää en tunnista, mutta se oli huomiota herättävän suora kasvutavaltaan ja sen ruskeat tähkät olivat pitkiä. Olen nähnyt myös Suomessa. Hauskasti verbenan kukkavarret työntävät viistoja sivuversoja heinän selkeän pystysuoria korsia vasten. Etualan kellanruskeita ruskosormustinkukkia näin ison ryhmän samaisen ruohon kanssa yhdessä. Oli niin soma näky, että olen unohtanut kuvata.

Kukkiessaan tämä on varmasti ollut kaunis. Kukinnan tässä vaiheessa en oikein tiedä pidänkö vai en. Minua tässä viehätti pallomaiset laukat ja jo kukkineiden kukkien (mitä lie?) kauniit lilat siemenkodat. Epäilen, että kasvusto heittää ylleen punaisen viitan syksyn edetessä.

Paitsi heinien, myös perennojen läpi voi kuikuilla. Tässä taitaa olla herkkä kesäkynttilä, hento ja hempeä. Taustalla salviaa ja olisko kauempana rantakukkaa. Värit on taas niin täydelliset, että pistää huokaamaan.

Eikä tarvitse olla kukassa, voi olla jo ruskettuneita pörröisiä tähkiä (taaskaan en tiedä mitä nämä ovat!). Hauskan näköisiä patukoita joka tapauksessa, eikä minulle tulisi mieleenikään, että leikkoisin noita kukinnan kuihduttua. Kivasti sointuvat taustan erilaisiin heiniin ja salvioihin.

Pienikin on sievää. Kasvuston läpi kurkkiakseen täytyy vain vähän kumartua. Tumman lila salvia muodostaa kivan verkoston vaaleiden maksaruohojen ylle. Terälehtien jälkeen jää vielä vaaleamman lilat kehälehdet kasvustoa koristamaan koko syksyksi.

Tässä ryhmässä oli mielestäni hallittu kauniisti kasvien eri korkeuksia. Meiltä ei ehkä noin korkeaa purppuraversoista ängelmää löydykään, kolmanneksen korkeampaa kuin virginiantädyke. Jopa ranskantulikukat näyttävät ylväine soihtuineen ängelmään nähden melko matalilta. Pari etualan keihäsmäistä heinätupasta selvästi kurottelevat isompiensa lailla korkeuksiin! Olisko aivan etummaisena hanhikkia, soman vaaleanpunaista kumminkin. Voisi olla kurjenpolveakin.

Munkkineilikan nimi oli pitkään kadoksissa, kun tätä kuvaa ihmettelin. Meillä se ei taida ihan noin korkeaksi kasvaa, mutta kuvassa on soma kuin mikä ajuruohon ja heinien seassa. Taustan kukat ovat parhaimman kukintansa antaneet ja jäljellä on pitkiä kiemuraisia varsia. Oikeanpuoleinen taustakasvi voisi olla jälleen jotain salviaa?

Tämän äärelle olisin halunnut ennättää viikkoa aikaisemmin. Yhdistelmä täytyy laittaa mielenviereen ja kokeilla uudemman kerran. Minulla nimittäin oli sinipallo-ohdake ja etelänruusuruoho samassa istutuksessa, mutta toinen jäi varjoon ja toinen auringonpaisteeseen, joten ne ei koskaan kohdanneet yhdessä kukkivina. Nyt olen siirtänyt etelänruusuruohon aurinkoisempaan paikkaan toisaalle, joten ne eivät kohtaa välimatkan takia. Mutta johonkin uuteen istutukseen tulevassa näitä voisi yhyttää.

Syvän luumunpunaisen, vihreän, luonnonvalkoisen ja heinänruskean väreissä on jotain kiehtovaa, jopa jännittävää. Minua ilahdutti, että ei se ole Yorkshiressäkään syyskimikki 'Brunette' sen edempänä heinäkuun puolivälissä kuin meillä pohjolassa. Mutta heillä onkin sitten tajuttoman pitkä ja lämmin syksy odottaa kukkavanan puhkeamista kukkaan, meillä ei.

Salviaa, tähkäverbenaa ja taustalla kullanhohtoisia heinänkorsia. Ehkä perovskiaa tuo sininen laikku. Salvioita tuntui olevan montaa väriä ja korkeutta. Ihan eri määrissä kuin meillä.

Erilaiset laukkojen siemenpallot kelluvat lehdistön yllä. Samoin loistosalvian suojuslehdet näkyvät kauniina soihtuina vielä pitkään kukinnan jo kuihduttua. Jos oikein tarkkaan tihrustaa, nousee keskeltä muutama ruskosormustinkukka.

Tämä on kiehtonut minua ehkä kaikkein eniten. Niin korkeaa ja niin matalaa, verbenaa ja paikallista kanervaa. Mukavasti vastavärit. Olen miettinyt, onnistuisiko tuon toteuttaminen keltaisen maksaruohon kanssa. Tai jos haluaisi hempeämpänä, niin alla voisi olla kissakäpälämatto. Silloin ei haittaisi, vaikka kukinta osuisi eri aikaan, kun kissankäpälien lehdet ovat kauniin harmahtavan vihreät. Hyvin yksinkertainen ja vaikuttava istutus.

Samaa verbenaa vielä puolikorkeiden kumppaneiden kanssa. Asteria ja maksaruohoa. On se ylväs ja selkeän ryhdikäs kasvi. Vaikka tuossakin on runsaasti taimia, yleisvaikutelma jää ilmavaksi ja kevyeksi. On jo pian verbenan kylvämisen aika.

Sitten oli näitä vihneisiä todella koristeellisia heiniä. Niiden liikettä ja huojuntaa tuulessa oli ilo katsella. Vihnetukko ottaa herkästi pienenkin tuulen värähdyksen vastaan, mutta hyvin se oli pysynyt lakoamatta pystyssä. Onnistuuko meillä vastaavan oloiset koristeheinät, vai pitääkö ryhtyä viljelemään ohraa? Taustalla kasvoi jokin hernemäinen keltakukkainen erittäin pysty kasvi. Jäi sekin tuntemattomaksi.

Iso penkki virginiantädykettä, joukossa jokunen luonnon (vai tarkoituksella istutettu) maitohorsma sekä etualan mykerökukkainen kasvi. Selkeä, suorastaan yksioikoinen tausta nosti mykerökukkaisen kasvin piirteet hienosti esiin. Mietin, oliko tädykemerellä tarkoitus hälventää takana olevan rakennuksen kolmiorivin hallitsevuutta. Ehkä.

Näitä mietteitä heinistä. Jos tunnistat jonkun heinän kuvista, niin kerro. Kuvat on kuvattu heinäkuun jälkipuoliskolla. Huomasin uuden videon, josta näkyy millainen Harlow Carr oli viime  syyskuussa. Melkein kuin oikeasti pääsisi paikalle.

Aiemmat Harlow Carr -postaukseni:

Puutarhasuunnittelun juhlaa

Värien sinfonia


Sitten vielä ilouutinen. RHS (Royal Horticultoral Society) on avannut uuden puutarhan nimeltään Bridgewater aivan Manchesterin tuntumaan.


 

 

12 kommenttia:

  1. Varmaan mielenkiintoinen kohde . Minä itse en ole oikein ihastunut heiniin ja niiden yhdistelemiseen perennojen kanssa .Se ei myöskään tarkoita sitä että niiden katseleminen ei tuottaisi mielihyvää päinvastoin .Kuvasi olivat mielenkiintoista katsottavaa vaikka lajien tunnistus jäi minulta myös . Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen alkanut vähitellen lämmetä ajatukselle, että perennapenkissä kasvaisi heiniä. Ehkä johtuu siitä, että lapsesta lähtien olen vuosikymmeniä yrittänyt päinvastoin pitää perennamaat heinättöminä ja heiniin suhtaudun yhä edelleen kuin rikkaruohoihin. Pahisten joukosta on kumminkin sukeutumassa viehättävän näköisiä ilmestyksiä, ja kaikki eivät edes leviä ruohojen/rikkojen tapaan.
      Ehkä heinillä on paikkansa osana puutarhaa, kunhan ensin hieman silmä niihin tottuu.

      Poista
  2. Ei todellakaan kyllästytä! Kiitos, että jatkoit kohteen esittelyä. Olen muuten aivan samaa mieltä verbenan ja matalan kasvin liitosta, ihan tosi kaunis yhdistelmä. Kissankäpälämatto verbenan alla kuulostaa niin ihanalta! Heinien ja perennojen yhdisteleminen tulee ihan hurjan hienosti esiin näin laajoissa taitavasti suunnitelluissa istutusalueissa. Kiitos elämyksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos vielä jaksaa kiinnostaa! Olen kuumeisesti miettinyt, mihin voisin verbena-kissankäpälä-istutuksen pihallani sovittaa. Aika paahteinen paikka pitäisi olla, ja ainakin kissankäpälän takia maa puhdas rikkaruohoista... Saattaapi olla meillä hakusessa, mutta ajatus ei oikein jätä rauhaan.

      Poista
  3. No ei todellakaan kyllästytä. Kiitos inspiraatiosta ja ihanasta kuvamatkasta Riitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Totta puhuen olen itse yhä edelleen kovin mielissäni reissusta. Kiitos, ilo jakaa.

      Poista
  4. Upean näköistä! Pidän kyllä kovasti heinien ja perennojen yhdistelmistä, mutta en ole itse niitä tehnyt. Vaatisi vähän paneutumista, että saisi haluamansa näköisiä heiniä, jotka myös menestyvät Suomessa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva! Mielissäni tämän puutarhan kuvia olen näyttänyt. Vähän sama ongelma itselläni heinien käyttämisessä. Viime kesänä kokeeksi istutin sininataa paahdepenkin reunalle. Tuntuivat pääsevän hyvin alkuun, ja sehän on jo vanhastaan tuttu ja käytetty laji meillä. Kokeilemalla kai nämäkin selviävät. Keväällä näen, miten natani selviävät talvesta. Olis vaan niin hienoa saada joitain näyttäviä, helppoja, leviämättömiä jne. heiniä omienkin perennojen joukkoon.

      Poista
  5. Todella kiinnostava postaus, kiitos! Heinät ovat alkaneet kiinnostaa minua aina vain enemmän. Niissä on niin paljon potentiaalia. Keveys, eri korkeudet, liike, tuulen suhina, värit. Ja hienoja taustoja, kumppaneita kukkiville. Innostavaa! Pitääkin perehtyä tarkemmin tähän asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti löytyy perennojen oheen hyvinkin kauniita ja käyttökelpoisia heiniä. Taidetaan elää vähän samanlaista murrosta, kun aikanaan pohdittiin miksi istuttaa havuja puutarhoihin, jotka muutenkin on metsän keskellä. Heinät on pitkään olleet tulossa puutarhoihin, meillä vaihe on kestänyt aika pitkään ottaakseen kunnolla tulta. Voihan olla, ettei niiden kauneutta arvosteta vielä riittävästi. Paljon olisi opittavaa. Toivottavasti moni jakaa vuoden mittaan omia kokemuksiaan heinien kasvattamisesta.

      Poista
  6. Kiitos kauniista kuvista :)

    VastaaPoista

Kiitos, kommenttisi on tervetullut! - Thank you, your comments are welcome!