Varjojen valkoiset

Puutarhassani on enemmän puolivarjon ja varjon kuin auringon paikkoja. Pienellä tontilla on runsaasti puita ja länsilaidalla korkea syreeniaita. Erityisesti iso tammi ja iäkkäät omenapuut saavat aikaan kunnon siimeksen, mutta niin heittävät varjonsa myös kasvavat pikkupensaat. Vähitellen aurinkopenkkien vapaista istutuspaikoista on alkanut olla pulaa, ja toisaalta olen tutustunut varjon kasveihin, jotka olivat minulle lähes tuntemattomia vielä kymmenisen vuotta sitten. Edellisten hellekesien myötä olen alkanut arvostaa varjon ja puolivarjon suomaa viilentävää vaikutusta ja rauhallista hengähdyspaikkaa.

Varjoisella paikalla elämä on ikään kuin seesteisempää. Puiden ja pensaiden suojassa tuuli ei niin sovi riepottamaan ja sade kastelee viiveellä kun se tippuu suorana alas valuttuaan ensin lehtipeitteen läpi. Varjossa on usein hiljaisempaakin, kuin sukkasillaan olisi. Hyttyset kyllä pitävät ääntä, mutta mehiläiset, kärpäset ja ampiaiset etsiytyvät lämpöisemmille paikoille, ellei ole lehdetön kevätaika, jolloin useat kevään kukkijat kukkivat ja paistattelevat päivää varjonkin penkeissä.

Varjoissa on myös hämyisempää. Ei suoranaisesti pimeää, mutta väistämättä kameran joutuu säätämään uusille asetuksille kun siirtyy päivänpaisteesta lehvien suojaan. Myöhään illalla tai aikaisin aamulla valo ei osu varjon kasveihin ja niillä on ikään kuin lyhyempi kesä kuin aurinkopuolen kasveilla. Valoa vaativat kasvit varjo saa kituliaaseen kasvuun ja kukkaloisto jää hämyssä vähemmälle. Toisaalta moni aurinkoisen paikan kasvi pärjää varjossa ja etenkin puolivarjossa yllättävän hyvin.

Varjopaikkojen lisäännyttyä puutarhassani, olen löytänyt valkoisille kukille käyttöä valontuojina. Puhdas valkoinen kukka on mielestäni melko aneeminen ja auringonpaisteessa puhdas valkoinen jopa ottaa silmiin, kun se heijastaa kaiken valon takaisin. Valkoisessa kukassa täytyy olla pieni vivahdus väriä, pisteitä, raitoja, häivähdyksiä jne. antamassa kukalle mielenkiintoa ja hahmoakin. Varjon paikkoihin olen haalinut vähintään vaaleita, mutta usein myös valkokukkaisia kasveja. Eikä pelkästään kukat ole valkoisia, vaan sekaan on mahtunut lehdiltään valkoreunaisia kuunliljoja ja kieloja sekä japaninsaraa. Valkotäpläimikän taimen ostin viime kesänä kokeillakseni pidänkö sen lehtien tuomasta ilmeestä; pidän valtavasti ja aion hankkia tätä pilkuttajaa lisää.

Muutamalla kukalla tai vaaleammalla lehdellä saa ikään kuin avattua varjon tummia kohtia. Vaaleat kasvit myös tuovat esiin itseään tummempia kasveja ja saavat nekin erottumaan. Puutarhani varjopaikoissa hohtavat tällä hetkellä valkoinen lehtosinilatva, lehtorikko, kanadanvuokko ja valkoinen kesäpikkusydän. Kivikossa matelee kivikkokilkka seuranaan kellertävä sitruuna-ajuruoho ja syreenien helmassa kukkii laikkukirjokanukka, lehtöängelmä viihtyy valon ja varjon rajamailla.

Vaikka kukinta on varjossa vaisumpaa, se kestää hieman pidempään. Erityisesti olen huomannut tämän pionien kukinnan suhteen. Niillä on lämpötilasta riippuen muutaman päivän tai jopa viikon pidempi kukinta aurinkopaikkaan verrattuna. Nykyisellään valkoisten pionien penkki saattaa olla jo hieman liian varjoinen ja olen harkinnut sitä varjostavan omenapuun karsimista roimalla kädellä. Penkin yllä huojuvista syreenipensaistakin on enemmän kuin varaa poistaa jokunen oksa, on suorastaan suotavaa.

Toivotaan, että poutasäät valtaavat heinäkuun ja saamme nauttia auringonpaisteestakin enemmän kuin joka toinen päivä. Vielä viisi päivää töitä ja sitten viimein koittaa puutarhan aika.