Kevätmieli

Sinililjat kukkivat nurmikolla laajoina mattoina. Kuljen puutarhassa varoen tallomasta niitä jalkoihini. Näin käy joka kevät, mutta silti haluan antaa niiden levitä vapaasti. En ole upottanut nurmikkoon astinkiviä, koska kapeahko nurmikaistale on kuin polku itsessään. Siispä hyppelehdin, koikkelehdin, loikin ja haen tasapainoa nurmella kulkiessani. Toistaiseksi jalansijaa on vielä löytynyt. Ilokseni  muurahaiset ovat kuljettaneet sinililjan siemeniä myös aidan toiselle puolen, ja niinpä myös ojassa alkaa vähitellen sinertää ohikulkijoiden iloksi.

Useana vuonna olen jättänyt nurmikon keväällä leikkaamatta alueella, jossa sinililjat kasvavat. Saavat rauhassa kehittää siemenensä ja siten levitä. Nurmikko on epäsiistin näköinen tämän ajan, mutta kevään sininen kukinta korvaa moninkertaisesti haitan.

Syksyllä viritin kadunpuolen orapihlaja-aitaa vasten kaikki löytämäni verkot. Jänisten järsinnät eivät haitanneet tänä keväänä kasvejani. Mietin, josko verkot voisi jo poistaa, koska näky ei mieltä ylennä. Onhan pelloilla, metsissä ja pientareilla jo vihreää syötävää jäniksille. Tosin on eri asia napsaista tulppaaneista meheviä nuppuja kuin tyytyä iänikuiseen vuohenputkeen, tuumaa ristiturpa. Pääseehän se tänne nytkin: toinen puoli puutarhaa on aitaamatta. Tultu on, jänis on harva se päivä pihassa, yhtenä aamuna kettukin. Joten enpä tiedä verkon avuista ja hyödystä; ehkä jonkun muun puutarhassa on ollut todelliset herkkupalat tänä vuonna, kun tulppaanini ovat säästyneet.

Pitkin viikkoa olen kerännyt talvisuojia pois kasvien yltä. Ruusuista ja köynnöskuusamasta kerrokset havuja ja pikkupilarikatajan ja alppiruusun päältä varjostukset. Alppiruusun kastelin kunnolla. Maa oli kyllä sula, mutta pensas oli kuivahkon oloinen ja tomuinen, suorastaan suihkun tarpeessa.

Tuoksuköynnöskuusaman istutin viime syksynä. Se lähti kasvuun jo maaliskuussa, mikä minusta oli yllättävää. Annoin kumminkin talvisuojien olla tähän asti, kun oli yöpakkasiakin aika pitkään. Hienosti se pukkaa jo uutta lehteä ja on virkeän oloinen.

Verkkovankilassa viettää aikaansa niin ikään uusi köynnös. Syksyn alesta tarttui mukaan Paul's Scarlet Climber, joka sai portinvartijan paikan tulevaan ruusutarhaani. Tarhaan, joka vielä on vain pääkoppani sisällä, milloin luonnontilaisena kukkaniittynä, milloin englantilaisena puutarhana. Vaikka istutin ruusun aika myöhään (lokakuussa!), on se onnekseni selvinnyt talvesta. Ehkä siksi, että talvea ei koskaan tullut.

Kesälomalla perustin valkoisen pionipenkin syreeniaidan tuntumaan. Ensimmäiset versot työntyvät jo maasta. Tämä on Madame de Verneville, jos tekemääni karttaa on uskominen. Syreenien alta vilkutetaan iloisesti. Särkynytsydän on myös kurottanut kasvuaan läpi lehtimaton. Se on kevään ensimmäisiä vilkuttelijoita ja tuo alkavan kesän tuulahduksen ilmestyessään.

Sinililjojen lisäksi maasta pukkaa yksittäisiä ilon tuikahduksia: isokevättähti on muuttanut meille salamatkustajana jonkin muun kasvin myötä. Todella ilo on huomata sen viihtyneen ja lisääntyneen parissa vuodessa. Näitä voisi hankkia syksyllä lisää, kun vain muistaisi siinä vaiheessa.

Krookuksia minulla on kolmessa paikkaa. Etupihan auringonpaisteessa valkoiset Jeanne d'Arcit ovat jo kukkineet. Ne ovat vanhimmat, istutettu parikymmentä vuotta sitten. Kaipaisivat jo kovasti uudelleen istutusta ja hoivaa. Toissa vuonna istutetut d'Arcit ovat varjossa ja kukkivat nyt ekaa kertaa. Ne erottuvat kauniisti vasten tummia havuja. Kiviympyrän laitamilla on krookuksia siellä täällä. Istutin niitä pariin otteeseen, kun eivät ensin tuntuneet lähtevän alkuun, ja nyt niitä onkin tuplasti. Toisen istutuksen reppanoita kaivoin esiin paksun lehtikerroksen alta, joten nyt minulla on krookuksia keltaisilla lehdenkärjillä. Ehkä sitkeät sissit vihertyvät, kun pääsivät valoon.

Lehtosinilatva on vihertynyt vauhdilla aidanvieren kukkapenkissä tapansa mukaan aikaisin. Sen takaa kurkkivat jo kevätkaihon kukan siniset nuput. Kevätkaihoa rinnassa minullakin. Mukavaa, että sää vähitellen lämpenee ja pääsen kunnolla puutarhapuuhiin.

Puutarha odotetut ystävät – Garden friends – 花园的朋友

Puutarhakasvin noustessa keväällä maasta, on kuin tapaisi vanhan ystävän pitkästä aikaa.

Eilen haistoin kevään ensimmäistä kertaa. Tuoksu tulee vielä hankien ollessa korkeat, juuri ennen kuin ne alkavat painua kasaan. Eilen tunsin myös ensimmäiset lämmittävät auringonsäteet. Silti on vielä pitkä matka näihin kevätkesän kuviin.

Keltapäivänlilja puutarhassamme on minua vanhempi. Joka kevät seuraan kukkavarsien nousua maasta, nuppujen pullistumista ja viimein kukintaa. Koen aina yhtä täyttä riemua. Kaunis muoto, makea tuoksu ja havisevat lehdet auttavat antamaan anteeksi sen hillittömän iloisen keltaisen värin. Kevätkesän väri on kieltämättä hetken keltainen.

Lehtosinilatva on siemenkylvönä ilmestynyt puutarhaamme. Ei kasvanut varjossa, johon sen ensin istutin. Ei viihtynyt auringossa, jossa sitä myös yritin hoitaa. Ilmestyi sitten omia aikojaan puolivarjoon. Ensin lähti kasvuun yksi, seuraavana kesänä jo useampi taimi.

Telliman istutin vahingossa puutarhaamme. Silti se on varjopuutarhan odotettu kukkija. Varhaiskeväällä osittain ikivihreät lehdet tuovat eloa muuten niin mustaan maahan. Eniten odotan sen hentoja kauniisti kaartuvia kukkavarsia, jotka keinuvat kevättuulen rytmissä.

Sama kevättuuli heiluttelee tellimoiden yläpuolella siperiankärhön vaaleansinisiä kelloja. Kylvin kärhöt siemenistä. Vielä kärhöt ovat syreenin runkojen ympärille kietoutuneita kuivia risukiehkuroita, mutta jo parin kuukauden päästä voin tervehtiä kevään ensimmäisiä vihreitä silmuja.

When plants start to grow at spring, it’s like you meet an old friend for a long time.

Yesterday I got scent of spring for the first time. It is a fragrance, which comes just before high snow drifts begin to melt down. Yesterday I also felt warming sunshine for the first time. Still there is a long way to these early summer pictures.

Hemerocallis lilioasphodelus in the garden is older than me. Every spring I follow flower stems and buds growth and later blossoming. I always feel the same full joy. Beautiful shape, sweet fragrance and sough of leaves make it easy to forgive unbridled jolly yellow colour. No doubt, for a moment at early summer this flower bed’s colour is yellow.

Polemonium caeruleum has shown up as a seedling to you garden. It did not like to grow at a shadowy place. It did not like to grow at sunshine. After a while it was emergence in semi-shadow by itself. First one plant began to grow, following year there were few of them.

Tellima grandiflora came to my garden by an accident. Although that, at springs it is very welcomed in my shadow garden. At early spring it’s evergreen leaves give colour to otherwise so dark ground. The most I wait for is its delicate sweeping flower stems swinging at the rhythm of a spring wind.

Above Tellima grandiflora the same wind swings blue bells of Clematis sibirica. I sowed this clematis from seeds. Still they are brown tight intertwined stalks of a plant around lilac tree trunks, but after a couple of months I can greet first green leaf buds of the spring.

在春天哪植物开始成长， 是一样你见面老朋友然后长时间。

昨天我闻上去春天第一次。馥 的春天来，就先高雪开始熔化。昨天我也感觉太阳的暖意。还有长时间到这些春天的照片。

Hemerocallis lilioasphodelus在我花园更老比我。每个春天我看它的花干和花蕾，和含苞。每个次我感受乐趣。漂亮的形，香味和叶子的飒飒：我很容易忘记它的黄花，太黄色的。无疑短时间我花远黄色的。

Polemonium caeruleum是秧苗。它不要了长在黑影， 不在太阳的地方。过一会儿我找到它在光影的地方。第一年一个植物，和一个年然后一些新植物。

是意外我有Tellima grandiflora在我的花园。尽管在春天我欢迎它很高兴。早春天它的叶子路色的在黑影的花园。我最多等它的精致花梗摆荡在春天的刮风。

Tellima grandiflora的上边摆荡Clematis sibirica蓝色的铃。我播种了这个蔓草。现在它们还有灰色的更， 不过然后一些月我招呼第一春天路色的叶子蕾。