Ilolla olen tervehtinyt luonnonkukkien kasvavaa määrää puutarhassa. Vähentyneen ruohonleikkuun hyviä puolia eittämättä on, että nurmiheinä vähitellen tekee tilaa mitä kauneimmille pienille kukkasille. Liekö välttämättömyydestä tullutkin hyve, mutta harvatahtisella ruohonleikkuulla ne ennättävät varttua kukkiviksi ennen kuin terä tai siima ne taas leikkaa. Siinä välissä löytää ja ihailee montaa kaunotarta.
Vanhat viholliset voikukka ja vuohenputki joutuvat kurituksen ja karsinnan alle, mutta siitä huolimatta niillä riittää energiaa nousta juhannuskimaraa kukittamaan. Eikä sarjakukkainen vuohenputki sinisten siperiankurjenmiekkojen tai vaaleanpunaisten lehtoängelmien seurassa näytä kuin soman kesäiseltä, onhan juhannus. Lyhyt loisto sillekin sallittakoon.
Kun syreenien alla vielä oli nurmikko, joka ei varjossa menestynyt ja sittemmin korvasin varjonurmen kukkapenkeillä, kitkin alueelta ihan hullun lailla pois juhannusleinikkiä. Yhä nekin yrittävät alueen nykyisiin kukkapenkkeihin, mutta ei mitenkään ryminällä. Sen sijaan ryntäys on tapahtunut keskellä puutarhaa olevalla nurmikolla. Auringossa kiiltävät keltaiset kuppikukat ovat niin juhannusta ja keskikesän juhlaa.
Lemmikit ovat jo tovin pitäneet villiä menoa puutarhassa. Se onkin nyt jo lopettelemassa kukintaa ja on aika kerätä sen kuihtuvat kukkavanat ennen siementen kylväytymistä. Erityisesti kukkapenkit siistiytyvät, ja koska sitä kasvaa joka nurkalla vuosittain ei ole tarpeen antaa sen siementää. Hetken vaaleansiniset utupilvet koristivat puutarhaani ja antoivat omanlaisensa tunnelman istutuksille, poluille ja nurmikolle. Miten hyvin lemmikki sopiikaan useimpien puutarhan kukkasten lomaan. Lemmikki on siemenkylvöksistä peräisin yli parinkymmenen vuoden takaa, joten kai sitä voi tituleerata jo villiksi tässä puutarhassa. Vähän kuin sinililjatkin, itsekseen ne lisääntyvät, muodostavat sinimattonsa ja sitten haalistuvat pois, kun muut kasvit valtaavat alan.
Mäkitervakko on vallannut kiviympyrää, samassa seurassa kasvavat erilaiset akileijat, piharatamo, kukkapenkistä karannut maksaruoho, maahumala jne. Tänä vuonna kiviympyrällä loikoo kaksi pitkää pätkää köynnöshortensiaa. Ne ovat aivan täynnä terttuja, jotka odottavat aukeamista päivänä minä hyvänsä.
Todella mukavaa oli löytää nurmitädykettä kasvamasta aivan kiviympyrän laidalla. Siitä on minulla mukava lapsuusmuisto. Isä rakensi lohilammen lapsuudenkotimme lähellä virtaavan joen viereen. Lohia piti käydä ruokkimassa päivittäin ja sain lähteä mukaan. Matkan varrella oli pitkä oja penkat täynnään sinistäkin sinisempää nurmitädykettä. Joka kerta nurmitädykkeen nähdessäni palaa tuo lapsuuskuva mieleen, illan viileys ja ihanat kukat matkalla, kalanruoan ropina kalalammen pintaan.
Parhaillaan on puutarhassa paljon kukassa aho- ja kuukausimansikoita. Pieniä taimia tuntuu tupsahtavan jokaiseen vähänkään hiekkaiseen koloon, mitä tontilta löytyy. Myöhemmin kesällä on luvassa ainakin päivänkakkaroita ja siankärsämöitä sekä pietaryrttiä keltaisine nappeineen.
Kyllä tämä leikkurikin naamaansa välillä näyttää. Onpa se kasvanut jo rusakon mittoihin. Se on jo niin kotiutunut ja minuun tottunut, että sain ottaa muutaman kuvan.
Hyvää juhannusta!
