Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonkasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonkasvit. Näytä kaikki tekstit

2025-06-20

Villiäkin villimpi


Ilolla olen tervehtinyt luonnonkukkien kasvavaa määrää puutarhassa. Vähentyneen ruohonleikkuun hyviä puolia eittämättä on, että nurmiheinä vähitellen tekee tilaa mitä kauneimmille pienille kukkasille. Liekö välttämättömyydestä tullutkin hyve, mutta harvatahtisella ruohonleikkuulla ne ennättävät varttua kukkiviksi ennen kuin terä tai siima ne taas leikkaa. Siinä välissä löytää ja ihailee montaa kaunotarta. 

Vanhat viholliset voikukka ja vuohenputki joutuvat kurituksen ja karsinnan alle, mutta siitä huolimatta niillä riittää energiaa nousta juhannuskimaraa kukittamaan. Eikä sarjakukkainen vuohenputki sinisten siperiankurjenmiekkojen tai vaaleanpunaisten lehtoängelmien seurassa näytä kuin soman kesäiseltä, onhan juhannus. Lyhyt loisto sillekin sallittakoon.


Kun syreenien alla vielä oli nurmikko, joka ei varjossa menestynyt ja sittemmin korvasin varjonurmen kukkapenkeillä, kitkin alueelta ihan hullun lailla pois juhannusleinikkiä. Yhä nekin yrittävät alueen nykyisiin kukkapenkkeihin, mutta ei mitenkään ryminällä. Sen sijaan ryntäys on tapahtunut keskellä puutarhaa olevalla nurmikolla. Auringossa kiiltävät keltaiset kuppikukat ovat niin juhannusta ja keskikesän juhlaa.


Lemmikit ovat jo tovin pitäneet villiä menoa puutarhassa. Se onkin nyt jo lopettelemassa kukintaa ja on aika kerätä sen kuihtuvat kukkavanat ennen siementen kylväytymistä. Erityisesti kukkapenkit siistiytyvät, ja koska sitä kasvaa joka nurkalla vuosittain ei ole tarpeen antaa sen siementää. Hetken vaaleansiniset utupilvet koristivat puutarhaani ja antoivat omanlaisensa tunnelman istutuksille, poluille ja nurmikolle. Miten hyvin lemmikki sopiikaan useimpien puutarhan kukkasten lomaan. Lemmikki on siemenkylvöksistä peräisin yli parinkymmenen vuoden takaa, joten kai sitä voi tituleerata jo villiksi tässä puutarhassa. Vähän kuin sinililjatkin, itsekseen ne lisääntyvät, muodostavat sinimattonsa ja sitten haalistuvat pois, kun muut kasvit valtaavat alan.


Mäkitervakko on vallannut kiviympyrää, samassa seurassa kasvavat erilaiset akileijat, piharatamo, kukkapenkistä karannut maksaruoho, maahumala jne. Tänä vuonna kiviympyrällä loikoo kaksi pitkää pätkää köynnöshortensiaa. Ne ovat aivan täynnä terttuja, jotka odottavat aukeamista päivänä minä hyvänsä.


Todella mukavaa oli löytää nurmitädykettä kasvamasta aivan kiviympyrän laidalla. Siitä on minulla mukava lapsuusmuisto. Isä rakensi lohilammen lapsuudenkotimme lähellä virtaavan joen viereen. Lohia piti käydä ruokkimassa päivittäin ja sain lähteä mukaan. Matkan varrella oli pitkä oja penkat täynnään sinistäkin sinisempää nurmitädykettä. Joka kerta nurmitädykkeen nähdessäni palaa tuo lapsuuskuva mieleen, illan viileys ja ihanat kukat matkalla, kalanruoan ropina kalalammen pintaan.


Parhaillaan on puutarhassa paljon kukassa aho- ja kuukausimansikoita. Pieniä taimia tuntuu tupsahtavan jokaiseen vähänkään hiekkaiseen koloon, mitä tontilta löytyy. Myöhemmin kesällä on luvassa ainakin päivänkakkaroita ja siankärsämöitä sekä pietaryrttiä keltaisine nappeineen.


Kyllä tämä leikkurikin naamaansa välillä näyttää. Onpa se kasvanut jo rusakon mittoihin. Se on jo niin kotiutunut ja minuun tottunut, että sain ottaa muutaman kuvan.

 

Hyvää juhannusta!

 

2023-01-22

Kukkiva kiviympyrä

Alkukesällä esittelin kiviympyrälle itsekseen levinneitä perennojen ja rikkakasvien taimia. Tuumailin tuolloin joitain jättäväni ja joitain kitkeväni. Näin teinkin. Lupasin joskus kertoa, miltä näytti keskikesällä, kun säästetyt taimet kukkivat.


Viereisistä kukkapenkeistä ympyrälle vaeltavat lähinnä akileijat ja kaukasianmaksaruoho. Akileijoja on kahta väriä, lähinnä sinistä alppi- ja vihreänvalkoista lehtoakileijaa. Jälkimmäinen taitaa olla 'Green Apples'. Erityisesti alppiakileija on joukolla hakeutunut valoisampaan kohtaan pois kukkapenkin varjoista. Eikä minua haittaa, kun ovat sopivasti vähän sivussa, eivätkä ihan jaloissa pyöri.


Toisin kävi harakankellon kanssa. Se todella valtasi alueen ja sain sovittaa askeleeni miten parhaiten taisin. En hennonut taittaa hentoja kukkia. Ihan kellomerta en kesällä saanut, mutta sellaisen harvaakin harvemman heinikon sinililoin kellokukin. Istumapaikankin ne lopulta valtasivat!

Kuin myös sinipiikkiputki. Se valtasi rautapenkkini toisen päädyn. Sen piikeille sanoin ei, samoin sen kavereille. Niille tuli lähtöpassit varovasti kaivaen ja kivien väleistä hivuttaen taimiruukkuihin varttumaan. Onneksi huomasin pikkutaimet tarpeeksi ajoissa. Nyt ne on istutettuina paahdepenkkiin siellä jo isoiksi kasvaneiden seurassa. Siirsin kivimaisemista myös pari lehtosalviaa paahdepenkkiin.


Kiviympyrän pohjoisreunalla, ympyrän ulkopuolella kasvaa kivikkokilkkaa. Tänä kesänä se keksi kiivetä ympyrän reunaa kiertäville kiville. Olen varma, että sillä on suunnitelmia levittäytyä ympyrän keskustaa kohti.


Mäkitervakko on melko aikainen kukkija. Se hädin tuskin pysyy sille varatussa kohdassa kiviympyrän portaan vieressä, vaan sinkoilee siemeniä yllättävän paljon ja laajalle. Sitä kitken joka kesä. Nyt jätin muutaman kukkavarren lehtoakileijan seuraksi. Kukinnan jälkeen saksin kaikki siemenkodat pois, mutta silti taisi ziljoona minimaallisen pientä siementä luikahtaa kivien rakosiin.

Ympyrä viettää hieman kohti eteläreunaansa, jossa kosteuden takia tuntuu olevan parhaimmat itämismahdollisuudet. Kitkennästä huolimatta paikka oli kuin turkkia ja niittyhumalat kaivoinkin ylös heti niiden kukittua. Ketoneilikan yritin säästää, mutta rapatessa roiskuu, joten saapi nähdä mitä tuossa ensi kesänä kasvaa.

Yleiskuvaa en harakankelloista näemmä ole ottanut, tässäkin kuvassa ne näkyvät lähinnä vihertävinä varsina ympyrän varjoissa. Ensi kesän tavoite onkin saada hieman karsittua yllä olevaa omenapuuta, jotta valo lisääntyisi sen alla olevaan perennapenkkiin. Ehkä kiviympyrä tulee palautettua varsinaiseen tarkoitukseensa, tasaiseksi kivierämaaksi, jossa voi istuksia ihailemassa seulanpääkivien sileitä pintoja ja kivien värierojen muodostamaa kuviota. Nythän sitä ei sekamelskassa hahmota ellei sade tehosteväärjää kivien pintaa.