Kesää kohti

Koska kevät alkaa tai päättyy? Syöksyen ajassa eteenpäin marjapensaat kukkivat, hedelmäpuiden kukkasilmut pullistelevat, kirsikka avaa nuppujaan, ruohoakin on jo täytynyt leikata. Sinililjojen puolella jätin nurmikon leikkaamatta. Kukkikoon niin pitkään kuin kukkia riittää, ja siementäköön, niin vuosien päästä sininen meri on yhä laajempi. Paikoin maahumala työntää myös nuppujaan nurmesta, ehkä sekin voisi jäädä kukkimaan pörriäisten iloksi, ja voikukat ovat saaneet kasvaa toistaiseksi rauhassa kukkapenkkiin tungettelijoita lukuun ottamatta.

Hetkellisen takatalven ja parin todella sateisen päivän jälkeen luonto on ryöpsähtänyt vihreyteen. Ehkä jo tänään tulee aavistus kesästä, aamulla lupaavat +7 astetta mittarissa! No, ehkä taisi Kerttukin asiasta vähän vihjaista. Rohkeana vein tomaatintaimet kasvimökkiin jo viime viikolla. Koulin ne ja jätin sinne selviämään. Pari tappioita on tullut, mutta taimia oli onneksi yli tarpeen. Nyt ne näyttävät selvinneen säikähdyksestä. On niitä saanut peitellä ja muistaa sulkea mökin ikkunat yöksi ja avata ne aamulla. Lämmittämätön ja ilman automaattisaranoita oleva kasvimökki on kieltämättä työläs. Taimet vielä purkeissaan, joten pikatalven tullessa saan ne takaisin sisätiloihin.

Villi kirsikka puhkesi heti lämmön tultua kukkaan.

Kukkapenkkikierroksia on tullut tehtyä, ja jokunen kuva on tarttunut kameraankin. Kovasti on tuullut ja hetkittäin kirsikanoksa keikkui molemmin puolin kameran linssiä tyventä odottaessani.

Jälkikäteen tuli mieleen, että taitaa syreeni olla niitä maahan juurtuvia pensaita...

Ensimmäinen kesäaskartelu on tehty. Minulla on tapana jotain pientä askarrella joka kesä, ja tällä kertaa sain aikaiseksi kärhötuen katkotuista syreeninoksista. Kärhökin on kasvamassa jo valmiiksi. Toivon, että se vihertyy pian ja suostuu kiertymään uuteen tukeen. Viime kesänä se nimittäin tuli ryskyen alas kaatuneen syreeninrungon myötä. Oli siinä setviminen: ensin yritin varovasti pujottaa sen pitkiä versoja irti toisistaan ja syreeninoksista, mutta eihän se onnistunut. Lopulta otin sakset käteen ja hetkessä oli kärhö lyhyempi. Ehkä parempi niin. Kukinnot olivat vain korkeassa latvuksessa, alhaalla ei mitään. Jospa hän suostuisi kietoutumaan ihmissilmän korkeudelle uuteen tukeen.

Kivikossa kasvualusta on minimaalinen.

Likusterisyreenin alla on pari todella ohutta hiekkamultapeitteistä lämpärettä. Etummaisen lämpäreen mehikasvit ovat selvinneet talvesta, vähän rusinoina, mutta kumminkin. Taaemmassa lämpäreessä kilpirikot sinnittelevät ihan hyväkuntoisina taustallaan sitruuna-ajuruoho, joka on levinnyt yllättävän paljon. Ihan kauimmaisena likusterin rungon takaa pilkistää kylvämäni rauniokilkka. Siitä olen innoissani. Se selvisi.

Narcissus triandrus 'Thalia'

Narsisseilla sen sijaan ei mene hyvin. Nämä ovat ainoat kukkivat narsissini. Niiden vieressä on tupas lehtiä, mutta yhtään nuppua ei sieltä pilkota, joten nämä Thaliat myös jäänevät ainoiksi. Kauniita silti, ja sopivat omenapuun alusen hämyyn. Paikka saattaa olla niille aivan liian kuiva, ja ehkä pitäisi jakaa ne.

Nuokkuluppio, Sanguisorba obtusa 'Chatto'

Kiviympyrän takana olevassa penkissä nuokkuluppion versoja näkyy jo terhakkaina. Vielä ovat terhakkaita, mutta kesän korvalla kasvi antaa periksi. Nuokkuu, ei kuki, jää muiden kasvien jalkoihin. Ehkä paikka on sillekin liian kuiva tai multaa sen alla liian vähän. Kokeilen siirtää siitä osan syreenien eteen kosteampaan maaperään.

Pensaskärhö, Clematis recta purpurea

Penkin toisessa päässä pensaskärhö on venynyt pituutta maanpinnalta tuohon korkeuteen viikossa. Ihan uskomattoman hurja kasvuvauhti heti kun pikkuisen lämpenee. Sama homma pionien kanssa. Kohta on kiire virittelemään tukia niillekin.

Peittolehdeksikin kutsuttu Asarum europaeum ja kevätesikko, Primula veris.

Taponlehti on lähtenyt mukavasti leviämään viimeisten vuosien aikana. Pidän sen syvän vihreästä matalasta matosta ja taponlehteä onkin nyt neljässä paikkaa puutarhassani. Tämä omenapuun alla kevätesikkojen seurassa, parissa kohtaa syreeniaidan juurella ja itsekseen levinnyt pieni lämpäre karviaisen juurella tammen alla. Varjoisia paikkoja kaikki.

Punaluppio, Sanguisorba officinalis

Omenapuun alla punaluppio on vielä hyvin pieni, mutta terhakkaasti se on ponnistanut lehtimaton läpi. Täytynee hieman raotella kuivaa lehtimattoa, ettei vain jokin tärkeä kasvi jää vahingossa peitteen vangiksi. Viime syksynä laiskotti, enkä saanut paksua kerrosta poistettua keväälläkään. Ehkä ensi viikolla tai sitten madot ja öttiäiset hoitavat homman.

Äidiltä saamissani kellukoissa on jo nuppuja. Niitäkään ei ole tarkoitettu syötäväksi.

Puutarhani on siirtynyt uuteen aikakauteen. Joudun suojaamaan aarteitani verkoilla. Kovasti kehuin ristiturpaa, miten se on tänä talvena käyttäytynyt hienosti ja jättänyt verkottamattomat kasvini rauhaan. Seuraavana aamuna oli komea nippu uusia valkoisia Jeanne d'Arc -krookuksiani popsittu maata myöten. Kuin viikatteella vetäistynä joka ikinen lehtikin. En ehtinyt nähdä niiden avaavan nuppujaan tai saada kuvia. Ihmettelin, miksi ne nyt yhtäkkiä olikin kelvanneet.

Kului viikko ja aamuteetä hörppiessäni silmäkulmaan osui liikettä marjapensaiden takaa. Uskottava oli: soma kauris pälyilee säikkynä ympärilleen, kulkee tontin takarajalle ja huomaa korkean väliaidan naapuriin, palaa ja kääntyy sitten kadunpuoleiselle rajalle, jossa on vajaan metrin korkuinen verkko ollut jänön takia. Hops vain, kevyesti aidan ylittäen se kirmaa kohti kaupungin puistikkoa. Pitääkö oikeasti vetää parimetrinen hirviaita pihan ympärille? Toivottavasti se oli vain yksi säikky polo eksyksissä, eikä palaa tänne laumansa kanssa.

Antoisaa puutarhasunnuntaita!