Helmet-lukuhaaste 2022

Kuuntelen kirjoja todella paljon. Oikeastaan aina, kun tilanne sallii. Työmatkoilla, kävellessä, tiskikonetta täyttäessä tai ruokaa laittaessa on laput korvilla, usein myös puutarhassa. Silloin en tosin kuule lintujen laulua, mikä keväisin saa minut vaikean valinnan eteen. Kotityöt ovat saaneet uutta buustia, kun samalla voi kuunnella mieleistä tarinaa.

Nautin, miten maailmat rakentuvat vähitellen kirjan edetessä, miten henkilöt muotoutuvat taitavien kirjoittajien antamista pienistä vihjeistä. Kirjojen henkilöihin voi samaistua, erilaiset ihmiskohtalot ja tarinat kiehtovat, ja huomaamattaan kirjoista voi oppia uutta. Olen alkanut myös tarkastella kirjojen rakennetta, miten juoni kulkee, mitä asioita kerrotaan ensin, mitä jää kuulijan pääteltäväksi.

Rankkaan kuuntelemani kirjat asteikolla 1-5. Käytännössä 5 on erinomainen, 4 hyvä ja 3 kohtalainen, tason 2-1 kirjat jäävät kesken. Ehkä jokusen huonomman kirjan olen periaatteesta kuunnellut viimeiseen sanaan asti antaakseni loppurivien yllättää, mutta usein jo melko alussa huomaa, puhutteleeko kirja tai onko siinä vetoa, joka saa kuuntelemaan lisää. Helmet-haaste oli oikeastaan vain alkusysäys kirjata ylös vuoden aikana luetut tai kuunnellut kirjat. Itse haasteen kohdille en ole vaivautunut kirjoja sovittelemaan. Sen sijaan muiden listauksia kirjavuodesta tutkin mielelläni ja poimin kiinnostavilta vaikuttavat kirjat listalleni.

Eniten kuuntelen eri aikoihin sijoittuvia romaaneja, nautin aikalaiskuvauksista, mutta myös ihan tietopuolisesta historiasta. Erityisesti kirjojen kannet tuntuvat kohdallani toimivan houkuttimena tallentaa kirja lukulistalle. Onnistunut kirjan kuvitus tukee sen taakseen kätkemää sisältöä. Tämän jutun kuvat ovat Storytelin kirjaesittelyistä.

Parhaat vitosen arvoiset vuonna 2022 kuuntelemani kirjat:

Kristina Carlsson: Eunukki 

Vanha, jo palvelunsa suorittanut hovieunukki pohtii elämäänsä 1100-luvun Kiinassa, hovin tapahtumia ja juonitteluja, sekä mietteidensä ohessa nauttii lintujen katselusta.

 

Zadie Smith: Kauneudesta

Etnisesti erilaiset perheet ja niiden tekemät valinnat pääsevät tarkkanäköisen Smithin huumorin kohteeksi. Aiheena kauneus tosin on vakava asia.

 

Laila Hirvisaari: Koivu ja tähti

Enää en ihmettele, miksi Hirvisaaren kirjat ovat suosittuja. Viime sotiin sijoittuva tarina, osana Lehmusten kaupunki -sarjaa.

 

Douglas Stuart: Shuggie Bain

1980-luku Glasgow, karhean kaunis kertomus pojasta, joka viimeiseen asti huolehtii alkoholisoituvasta äidistään.

 

Maggie O'Farrel: Varoitus tukalasta helteestä

Lontoo 1976. Perheenisä lähtee ostamaan lehteä ja katoaa sille tielleen. Perheen kriisi, jossa kaikilla osapuolilla on selityksensä tapahtuneeseen. Ja tukala helle.

 

Katleena Kortesuo: Journalismin kuolema: Mitä medialle oikein tapahtui?

Julkaisuista poimituin esimerkein ruoditaan, miten mm. kritiikittömyys ja huonot journalistiset tavat ovat pesiytyneet mediaan.

 

Riikka Pulkkinen: Lumo

Jatkosota, kirjeitä, kaipausta, surua, kotirintama ja venäläisiä sotavankeja.

 

Anna Gavalda: Kimpassa

Sympaattinen kertomus ystävyydestä, auttamisesta ja rakkaudesta.

 

Leila Slimani: Kehtolaulu

Trilleri perheen lastenhoitajasta, jota lapset ja koko perhe rakastavat, mutta joka ei olekaan sitä miltä päälle päin näyttää. Samalta kirjailijalta lukemani Toisten maa on myös erinomaisen suositeltava kirja.

Mukavia lukuhetkiä!  Ja hyvää uutta vuotta!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puutarhavuosi 2022

Ensimmäinen mielikuva menneestä vuodesta on kesän kirkkaansininen taivas ja lämpötila lähellä tai peräti hellelukemissa. Piti tarkistaa kesän ennätyssaldo: pikkukaupungissamme mitattiin 11 päivänä Suomen korkein hellelukema. Mielikuva oli siis ihan oikea.

Pitkään sai kunnon säitä odottaakin. Toinen mielikuva vuodesta on korkeat hanget. Lumesta ei meinattu päästä eroon. Melkein itkuksi pisti, kun huhtikuussa vielä ripsoi kymmenen sentin lisäkerroksen. Sulamista odotellessa ennätin leikata kuivia oksia jo muutenkin korkeaan oksakasaan ja silppuria sain huudattaa kokonaisen viikonlopun ennen kuin rytöläjä oli hakkeena. Koska oli pitkä kevät, idea- ja suunnittelupuolen lista vain kasvoi, ja tuska sen myötä päästä niitä toteuttamaan.

Ekaa kertaa:

Käyttelin porakonetta ja sain aikaiseksi viljelylaatikot. Niiden ympärille olikin päheetä levittää "oman maan silppua". Vaikka laatikoiden nikkarointi työnä on yksinkertainen, koin suurta onnistumisen tunnetta. Kesän mittaan laatikoista tuli yhä merkittävämpiä, kun siemenkylvöt itivät ja sain viljelyksiltä satoa ja silmäniloa. Kastelukannua tarvittiin usein, sillä kuivuus koetteli ensin alkukesällä ja sitten vielä heinä-elokuun ajan. Ekaa kertaa kylvin myös heiniä, sininataa, josta toivoin ja sainkin taimia paahdepenkin reunalle.

Tappiot:

Aikaisin keväällä käyn läpi kukkapenkkien lehtipeitot, murustelen niitä pienemmäksi ja jätän murskan kasvien väleihin hajoamaan. Paksu kerros rapsakoita tammenlehtiä tuntuu olevan erittäin hyvä suoja perennoille vähälumisina kausina. Tänä keväänä taisi paremminkin olla ongelmana paksu lumikerros, joka ei olisi millään halunnut sulaa pois. Jänis vei veronsa heti kasvun alettua käyden lyhentämässä kurjenkellojen lehtituppaat. Kukkivat sitten elokuun lopulla, eivät normaaliin tapaansa heinäkuussa.

Talven menetyksiä ei siis ollut, ainoastaan osa kiinankatajista oli jälleen alkukesällä ruskeina, vaikka ovat yli 10 vuotta vanhoja. Annoin niille lähtöpassit, koska en halua huputtaa niitä ikuisesti. Saattaa olla jotain sairauttakin, koska ei tunnu olevan merkitystä onko ne olleet suojassa tai ei. Kesän helteissä en ymmärtänyt, että jaloangervot ovat janoisia kasveja tai että niiden kasvualusta oli päässyt pahasti kuivahtamaan. Saapa nähdä nousevatko keväällä.

Ostoksia:

Puutarhaan ostin multaa 15 säkkiä, kalkkisäkin, purkin kanankakkaa, 2 pionia, 3 varjohiippaa ja syysleimun, ilmeisesti Wilhelm Kesselring nimeltään. Aikaisin keväällä ostin pari pussia tomaatinsiemeniä ja viljelylaatikoihin salaattien ja mausteiden siemeniä. Paljon siemeniä löytyi vanhoista varastoista. Lähes ekaa kertaa (edellisestä kerrasta ainakin 15 vuotta) ostin myös miekkaliljojen ja daalioiden mukuloita. Äitienpäivälahjaksi sain nietospensaan taimen.

Paras ostos aikoihin:

Trimmerin hankimme jo kaksi kesää sitten. Ihan tavallinen vempain ladattavilla akuilla. Kulmatonttiamme kiertää ikävän viistot ojat kahdelta puolen ja niiden nurmikko on suorastaan viheliäistä leikata ruohonleikkurilla, erityisesti jos nurmi on päässyt pitkäksi. Kummasti on vähentänyt tekemisen tuskaa, kun voi pidentää trimmerin varren ulottumaan ojan pohjalle asti, eikä tarvitse itse linkuttaa epätasaista pintaa. Leikkausjälki ei toki ole samaa kuin jos ruohonleikkurilla vetäisi, toisaalta voi jättää nurmikon kukat pidemmäksi aikaa kukkimaan.

Mitä tein lomalla?

Ihmettelin itsekin kunnes tajusin, että kesälomasta hupeni 1½ viikkoa koronassa ja viikon vietin Englannissa. Tänä kesänä ei ollut ylimääräistä ylitöistä kertynyttä viikkoakaan, kuten tavallisesti, joten aika vapaaseen oloon omassa puutarhassa tuntui todella lyhyeltä. Osa lomasta suli myös helteiden pehmentämänä. Oli ihan hyvä taktiikka aloitella puutarhajuttuja keväällä heti kun vain ulos pääsi. Muuten olisi jäänyt "kaikki" tekemättä. Ainakin kuvasin paljon ja nautin edellisen syksyn kukkasipulien loisteesta. Tänä syksynä en sitten ostanut sipulin sipulia ensi keväälle.

Mitä tein tai jäi tekemättä?

Kannattaa haaveilla paljosta, niin saa jotain aikaiseksi, näyttää olleen mottoni. Tekemättä jäi kasvimökin edusta, kasvimökin viereisen kukkapenkin osittainen uudistaminen, vuohenputkisota jäi puolitiehen, vuohenkellosotaa en edes aloittanut, talon vierustan kiveysten kunnostus jäi haaveeksi,... Mutta viljelylaatikot tuli valmiiksi, kirsikkapuu tuli ehostettua, talous- ja lehtikompostit tyhjennettyä, pitkä aita leikattua ja varjopuutarhan polut siivottua rikkaruohoista ja katekin levisi sinne ihan viime töinäni loppusyksyllä.

Niin ja tietysti satokausi on oma souvinsa. Elokuun päärynä kukki enemmän kuin koskaan ja teki myös hedelmää enemmän kuin koskaan. Sen satokausi on hyvin lyhyt ja väistämättä paljon meni myös hukkaan, kun en ennättänyt säilöä tai kerätä talteen. Kumminkin on nyt päärynähilloa ja päärynäsuikaleita talven ilona. Omenasato ei ollut mitenkään valtava, ja olin siitä hyvilläni, sillä omenat olivat jo alkukeväästä matojen mieleen. Viljelylaatikoista sain paljon mieleistä säilöttävää, ja kasvimökistä tomaatteja.

Englannin reissu oli ihan oma lukunsa ja olenkin Harlow Carrin puutarhanäkymiä jakanut parissa postauksessa aiemmin. Kun on paikallinen apuna lomaohjelman suunnittelussa, tulee reissusta antoisampi. Molemmat kun olemme hurahtaneet kasveihin, oli loma puutarhapainotteinen. Ehdittiin käydä myös Yorkissa nähtävyyksiä katsomassa, Leedsissä ostoksilla ja Riponissa kartanon puutarhassakin. Kyllä oli kartanon oheistaimimyymälän tarjonta herkullinen. Harmi kun britit eivät enää ole EU:ssa ja kasvien tuominen on käytännössä ihan mahdotonta yhä vieläkin brexitin jälkeen.  No, enpä tiedä kuka ne olisi matkalaukkuuni saanut sullottua tai mielihaluni raahattua. Toin sitten puutarhakirjoja, joista siellä on ihan huikea tarjonta.

Minna Hiidenkiven puutarhasta laittoi haasteen alulle, minulle haaste kiersi Marjukalta Tutkimusmetsän puutarhasta.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja, Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista.
3. Haasta muutama blogi-ystäväsi mukaan.

Haastan Riinan blogista Versoja Vaahteramäeltä sekä Katjan Päivänpesän elämää -blogista.

Toisen kierroksen siemenkirjeen lähetin menneenä maanantaina eteenpäin. Osallistuminen siemenketjukirjeeseenkin oli uutta. Olipa antoisa, odotuksentäyteinen kokemus, ja odotus jatkuu. Puutarhavuoteni päättyi (vaiko puutarhavuosi 2023 alkoi?), kun kylvin siemenkirjeessä tulleita siemeniä purkkeihin ja kiikutin ne viljelylaatikon suojiin talveksi. Ehkä marraskuinen kylvö kylmäkäsittelyyn on alku, toivon niin.