Kauanko pitää miettiä vanhan jäärän kaatoa? Minulta
siihen meni kymmenen vuotta. Ja yhä, kun se oksista riisuttuna seisoo rankana,
harkitsen josko tuosta köynnöstukea...
Ehkä siksi, että orapihlajaa on huolella vuosikymmeniä
trimmattu. Tai, että se on minua iäkkäämpi. Ehkä siksi, että varpuset sirkuttavat
sen oksilla ja pitävät sitä suojanaan. Vai siksikö, että se on istutettu
tismalleen oikeaan paikkaan puutarhassa? En tiedä miksi se on kaatamatta. Pari
kertaa olen jo sahan kanssa ollut sen juurella.
Erityisesti viime vuosina, kun en enää tikkailtakaan
ylettynyt sen latvusta leikkaamaan. Hoitamaton, keskeltä kuivunut, terävät
piikit ja käppyrät oksat. Viime kesänä, kun rakensin kivimuuria sen juurelle ja
hiukset takertuivat jatkuvasti kiinni alaoksiin, oli mitta täysi.
Silti hieman emmin ja hankin syksyllä paholaispoika
Diabolon ja katajan, johon kapsahtaa. Istutin ne orapihlajapuun lähelle kuunnellen blogiystävän neuvoa ensin
istuttaa ja sitten vasta kaataa. Istutuksissa on talven jälkeen eloa, joten nyt
jäärä kaatui.
Parsinneulan vahvuiset piikit kun vielä saan kerättyä
maasta, pääsen oikeasti rakentamaan uutta istutusaluetta!
Joskus ei vaan raaskisi... Onneksi kasvaa jo uutta tilalle.
VastaaPoistaPitkään menikin ihan hyvin. Pidin siitä. Ehkä siksi siitä olikin vaikea luopua.
PoistaDiabolossa on jo isot lehdet työntymässä kasvuun.
Ihmeesti paikan ilme muuttuu, kun puun tai puskan kaataa pois. Mutta ihan on oikein pohtia riittävän pitkään ja asian eri puolilta. Se on silloin päättäväisen harkittu teko.
VastaaPoistaKyllä yksi puu voi saada ihmeitä aikaan, myös poissaolollaan. Tällä kertaa ei tullut tyhjän paikan oloa, kun uutta on tulossa tilalle.
PoistaOn se sen verran peruuttamaton teko, että hyvä on kaatoa kunnolla harkita. Joskus se on kuitenkin jatkon kannalta parempi vaihtoehto. Meillä kuoli talven aikana yksi isohko syreeni. Ei se siitä henkiin herää, mutta vielä en ole saanut kaadettua.
VastaaPoistaOn niissä tunteet kiinni. Itsekseen kuolleen toivoo viimeiseen asti sittenkin kasvattavan elonmerkkiä. Syreenit on onneksi aika nopeakasvuisia ja saat sen korvattua, kunhan raaskit vanhan hävittää.
PoistaKun pitkään asiaa harkitsee, ei tule ainakaan tehtyä hätiköityjä ratkaisuja.
VastaaPoistaMeilläkin koivut ovat saaneet väistyä pihalta yksi toisensa jälkeen.
Varsinkin pihan peruspilareiden kaatoa joutuu harkitsemaan huolella. Jokin vuosi sitten myrsky kaatoi meiltä pihan keskeisen ja isoimman omenapuun. Tila suorastaan huusi sen poissaoloa, ja pitkään.
PoistaHetken harmittaa, mutta uudet kasvit paikkaavat pian menetyksen tuskan! Ja pääsitpä ainakin piikeistä!
VastaaPoistaInnolla odotan uuden kasvua. Silmissäni näen jo Diabolon oksien kaartuvan kauniisti tilan ylle ja katajan työntävän suoraa selkäänsä kohti korkeutta.
PoistaKyllä sitä jotenkin kunnioittaa vanhaa arvokasta puuta, vaikka se ei enää niin hehkeässä kunnossa olekaan. Ei arvaa kovin herkästi ryhtyä kaatohommiin.
VastaaPoistaMeilläkin kasvaa vanha orapihlaja keskellä pihaa. Siinä kasvaa hopeista naavaa. En malta vielä edes käynnistää ajatusta kaatamisesta.
Pitkään emmin tämän kaatoa. Kun kaikki muukin sen ympärillä alkaa olla muokattu ja muutettu, se ei enää istunut kuvioon. Kaatoajatus kypsyy vähitellen.
PoistaMonta graafisen kaunista hetkeä se tarjosi puolikuolleenakin.
Puihin kiintyy aina jollain lailla. Ehkä se, että kun niiden kasvaminen kestää niin kauan, harkitsee tarkkaan kaatamista. Kun yksi poistuu, tulee tilalle uutta!
VastaaPoistaPuissa on pysyvyyttä, jonka korvaaminen ei tapahdu hetkessä. Aika on asia, jota vastaan ei pysty taistelemaan. Pitkään eläneen puun liittää omiin hetkiinsä, tapahtumiin ja mielikuviin. Sen kun kaataa, on kuin leikkaisi osaa muistoista.
PoistaVanhasta luopuminen ei koskaan ole helppoa, mutta mieli myös tottuu uuteen nopeasti. Meidänkin pihalta puunkaato vei mennessään pari vanhempaa puuta ja hetken piha näytti aika paljaalta ja sitten myöhemmin avaralta :)
VastaaPoista