Kuusi kuvaa kesästä -haaste

 

Kesän kuusi kuvaa valikoituivat alkaen alkukesästä. Pitkälle en päässyt, sillä jo toukokuulta olisi tullut useampi kuva. Kesäkuun loppupuolella oli jo jarrutettava, koska kuuden kuvan sarja oli auttamattomasti täysi.

Sinililjat ehdottomasti kuuluvat meillä alkavaan kesään. Vuosi toisensa jälkeen ne kukkivat yhä runsaammin ja vähitellen myös laajemmalla alalla. Sininen nurmikko ei ole ihan paha juttu. Vaikka nurmikon leikkaamista täytyy venyttää todella pitkälle, jotta scillan siemenet ehtivät kehittyä, on sinisen meren leviäminen edelleen tavoitteeni. Taivaansinisen värin lisäksi sinililjat suovat viehkon liljojen tuoksun, yksittäin hentona, joukkona jo melko huumaavan vahvan. Ilmankos kimalaiset ovat näistä hurmoksissa.

Toissasyksynä istutin pitkästä aikaa uusia tulppaaneja talon länsipuolen penkkiin. Niille on siinä lämmin, suorastaan paahteinen paikka. Viime kesänä ihan piinaavan paahteinen. Pitkään odottelin kylmän kevään hellittävän, ja kun kesä alkoi, oli helteessä pian tulppaanit nähty, vaikka eri aikaan puhkeaviakin olin haalinut. Taustalla kukkii mirrinminttu ja päivänkakkarat kurkottelevat jo nuppujaan.

Seuraavana vuoroon ehtivät idänunikot hehkuvine väreineen, ja heti perään kukkii keltapäivänliljat. Unikoiden kukinta oli supernopea, samoin päivänliljatkin olivat hetkessä kukkansa kukkineet. Helle vaikutti niihinkin. Unikot kylvin joskus parikymmentä vuotta sitten ja yhä edelleen ne nousevat hehkumaan yhtä runsaina. Keltapäivänliljat ovat tontin alkuperäisiä lajikkeita, jakamisen myötä runsastuneet nekin.

Päivänkakkaroita rakastan. Niissä on jotain syvää ikuisen kesän tuntua; loma alkamassa, paljon aikaa luvassa, lämpöä ja hellettä, ei huolen häivää... Täydellisiä kesän kukkijoita. Helppoja, kukkivat runsaasti ja ovat olemukseltaan pirtsakoita, ja vielä kauniitakin. Näitä ei kevätkylmät tapa, eikä kastelun unohtaminenkaan haittaa. Niiden seuraan on tässä kietoutunut isorikko, joka myös on erittäin kestävä kuivan paikan ja paahteen kasvi.

Ainakin 15 vuotta on kulunut edellisten mukulakukkien kasvattamisesta. Osuin keväällä hyvään tarjoukseen ja tulin hankkineeksi daalioita, miekkaliljoja ja hollantilaisia iiriksiä. Paria liljaakin tulin ostaneeksi ja istuttaneeksi ne aivan liian aikaisin. Toinen liljoista kukki jo sisällä ruukussa, kun kesän tulo pitkittyi. Toinen taas tyytyi kasvattamaan pitkät varret, muttei kukkinut. Daaliat sen sijaan kukkivat, ja ovat nyt Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista saamieni seikkaperäisten ohjeiden mukaisesti säilötty kellariin kevättä odottamaan. Miekkaliljoista kukki vain pari, hollantilaisista ei yksikään. Laitoin ne silti myös kellarisäilytykseen, sillä ainahan kannattaa kokeilla.

Kesän kypsyessä valtaavat erilaiset kurjenpolvet sinellään puutarhaani. Pidän niiden rehevistä pallomaisista kasvustoista, jotka ovat kauniita kukinnan jälkeenkin. Monien lehdet punehtuvat upeisiin väreihin syksyn lähestyessä. Kesällä on mukava seurata kukkien hiljaista keinuntaa tuulessa ja mehiläisten vierailuja kukissa. Turkinkurjenpolven kukat ovat aluksi tumman sinivioletit ja haalistuvat sitten vähitellen sinertäviksi.

Juhannuksen tietämillä lehtoängelmät puhkeavat kukkaan ja saavat kultakuoriaiset liikkeelle. Moni muukin hyönteinen on tykästynyt tarpomaan höttöisessä pilviharsossa. Taimia ilmestyy sinne tänne pitkin tonttia, sillä ängelmät siementävät melko runsaasti. Enimpiä taimia kitken keväisin. Väreinä löytyy alkuperäinen vaaleanpunainen, mutta joukkoon on kehittynyt valkoisia, ja viime kesänä pari vaaleankeltaista. Vaaleanpunainenkin on välillä violettiin vivahtava, valaistuksesta riippuen. Mietin, onkohan valkoisen ja vaaleankeltaisen kohdalla kyse samoista kasveista, jotka vain hieman muuttuvat eri sävyisiksi kukinnan vanhetessa. Täytyy ottaa ensi kesänä tarkempaan tarkkailuun.

Siinä oli alkupäätä kesästäni. Tosi kiva oli palata kuviin jo nyt, talven päälle varmasti tulee useampaan otteeseen vielä selailtua kuvasaldoa. Kiitos Marjukalle Tutkimusmetsän puutarha -blogiin kutsusta hauskaan haasteeseen, ja toinen kiitos Pirjolle Tuplasti terapiaa -blogiin perinteen ylläpitämisestä. En haasta ketään henkilökohtaisesti, mutta nappaa alta itsellesi haaste ja pidä vielä hetki kesää luonasi!

Haasteen säännöt:
julkaise kuusi kuva kuluneelta kesältä
aihe on täysin vapaa
haasta muita vastaamaan

Haasteen voi napata myös vapaasti
ja nämä säännöthän on myös rikottavaksi tarkoitettu ;).

 

   

 

Lupauksia

Kevätkesän vauhdissa on hyvin lohduttavaa huomata uusia nuppuja muodostuvan puutarhan kasveihin. Nuput ovat lupauksia tulevasta kukinnasta. Paljon on siis edessäpäin, eikä kaikki ollutkaan vielä tässä. Samaa tulevaisuutta lupaavat kasvavat versot.

Iirikset ovat jo kukassa. Yksitellen terälehdet avautuvat nupuistaan, ja mikä parasta, nuppuja riittää tulevillekin päiville. Siperiankurjenpolvea olen levittänyt kolmeen penkkiin, etupihan Isonportin penkkiin, keskipihalle ja vielä ihan perälle syreenien varjoon. Se on viihtynyt hyvin meidän hieman savisessa maassa ja näyttääpä tyytyvän sekä aurinkoon että varjoon.

Tuoksukurjenpolvet, ja muutkin kurjenpolvet, ovat täynnä nuppuja. On tulossa komea ja runsas kukinta. Kiviluiskan lämpöisessä penkissä yksittäisiä nuppuja on jo auenneena, osasta raottuu pieni sininen kurkistus ja osa nupuista on tiukassa supussa. Kuten nämä tuoksukurjenpolvet, jotka vasta kasvattavat kukkavarsiaan ja nuppujaan kivimuurilla talon päädyssä jääden sen varjoon pitkälle iltapäivään asti.

Purppuraheisiangervossa on nuppuja todella paljon, ja ne ovat pitkien versojen kärjissä. Muutenkin angervo on tänä kesänä kasvanut pituutta ja leveyttä niin, että joudun vielä pelastustoimiin pitääkseni hengissä sen puristukseen jääneen ripsialpin. Samassa pinteessä oleva hopeamaruna osaa itsekin levitä vähän syrjemmälle, joten siitä en ole huolissani. Alempi kuva on viime kesältä ja tiedän, että tuo kasvurako orapihlaja-aidan ja purppuraheisiangervon välissä on huvennut olemattomiin.

Akileijatkin aloittivat kukintansa jo aikaa sitten. Ensin kiviympyrän alppiakileijat, sitten omenapuun alla Green Apples, ja nyt muutaman päivän sisään tavalliset lehtoakileijat availevat nuppujaan. Uusia nuppuja on paljon, joten paras kukinta on vielä edessä. Lisäksi maa, täynnään uusien akileijojen taimia, on pakattu toivoa täyteen. Ei kukintaa tänä kesänä, mutta lupauksia vuosiksi eteenpäin.

Köynnöshortensian nuput alkavat raottua. Osassa terttuja laitakukat ovat jo auki. Hortensia on vuosikymmenten myötä kipaissut korkean Antonovkan latvaan, ja onpa se kietoutunut sivuille kurkottaviin oksiinkin. Hortensia muodostaa toisen kukinnan puuhun, kuukausi varsinaisten omenankukkien jälkeen. Kun köynnöshortensia kukkii, on kesän tuntu parhaimmillaan. Silloin surinasta päätellen samaa mieltä ovat myös sadat mehiläiset ja kimalaiset sen kukilla.

Sitten on uuden odotusta. Syksyllä istutin ensimmäiset tähtilaukat kukkapenkkiin ja nyt olen päivittäin seurannut kukintojen avautumista. Kaikki kolme nousivat maasta hyvin, vaikka yhtä jouduin odottamaan pidempään sen löytääkseni. Tämä on jännittävää. Mitenkä hauskasti sojottavasta huiskilosta muodostuu suorastaan säkenöivä tähtien pallo!

Luvassa on myös vaaleanpunaista kukintaa. Istutin viime kesänä Rosakönigin-loistosalviaa pari taimea kokeeksi. Hyvin ovat kesän myötä lähteneet hyvään alkuun ja nyt on toisessa jo pari kukkavanaa odottamassa. Viehätystä lisää, että viime syksynä keräsin niissä olleista kukista kypsyneet siemenet, ja nyt minulla on liuta uusia taimia varttumassa. Ehkä joskus saan loppupäänkin talonvieruspenkistä uudistettua.

Lemmikit ovat lupauksensa tältä kesältä täyttäneet runsain mitoin, ja seuraavien päivien homma onkin nyhtää niiden kukinnot pois paraatipaikkoja rumentamasta. Lemmikkiä on niin paljon puutarhassa, että reilu siistiminen ei sitä hävitä. 

Mitä ajattelit puuhata tulevina hellepäivinä?

 

Vaskikurjenpolvi

Täytyy palata pari kesää taaksepäin. Muokkasin likusterisyreenin ja orapihlaja-aidan väliin aivan uuden istutusalueen, joka rajautuu kivimuurilla taloa kiertävään polkuun. Istutin tuolloin kaksi vaskikurjenpolvea melko lähelle kivimuuria.

Vaskikurjenpolvella (Ceranicum sessiliflorum f. nigricans) on tummanruskeat lehdet, jotka sateella kiiltelee kuin tummunut messinkipinta. Ihastuin siihen todella. Se kukkii kauniin valkoisin, ehkä aavistuksen punaruskeaan vivahtavin kukin. Kukat ovat osittain piilossa vaskilehtien alla. Loppukesällä siinä oli muutamia kirkkaan oransseja lehtiä ja kovasti odotin syysruskaa.

Tämä 5-10 cm korkea kasvi on mitä oivallisin valinta muiden matalien kasvien, kuten maanpeiteruusun ja ketoneilikan seuraan. Kävi vain niin, että ne jäivät "seinäkukkasiksi" kavereidensa viedessä kaiken huomion. Valokuvissa vaskikurjenpolvi on aina sivuroolissa, jossain vähän syrjässä hädin tuskin mullasta erottuen, kuva-alasta osittain ulos rajautuneena. Montaa kunnollista kuvaa en niistä edes löytänyt ensimmäisen kesän jälkeen.

Ehkä oltuaan ihan nenän edessä ja silti näkymättömiä, en huomannut hoitaa niitä ollenkaan seuraavana kesänä. Siinä ne kärvistelivät paahtavan hellekesän. Ehkä myös talven lumi- ja jääpeitteen vaihtelu oli niille liikaa. Toinen vaskikurjenpolvistani kuoli, eikä toinenkaan keväällä hurraata huutanut. Jälkimmäinen ei vironnut, ja niinpä harmitellen poistin kuivan juurakon. Peittelin vielä hiekalla maanpeiteruusun tyveä, kun ajattelin sen suojaavan kosteuden haihtumiselta.

Hämmästys oli melkoinen, kun ruusun kukinnan aikoihin kävin siistimässä sen juurelta pudonneita terälehtiä. Hiekasta pilkisti ainakin kolme pikkuriikkistä olentoa, joita täytyi ihan sykkyräkyykyssä kumartua tiiraamaan. Ilmiselviä vaskikurjenpolvia!

Ehkä paikka ei sittenkään ole aivan mahdoton niille kasvaa. Yhden isomman vaskikurjenpolven löysin viereisestä kivikosta. Ilmeisesti rankka sadekuuro on vienyt siemenen mukanaan viettävää maata myöten. Vähän kyllä ihmettelin, miten se aikoo selvitä keskellä kivikkoa. Mutta onhan kivikkoni vain silmänlumetta ja ohut kerros katekangasta erottaa sen muhevasta mullasta. Ehkä taimi on löytänyt juurensa riittävän syvälle. Hyvin se näytti pärjäävän kivien puristuksessa.

Toivon tosissani, että ne selviävät tulevasta talvesta. Ovat itse valinneet paikkansa, joten ehkä ne onnistuvat.

Sininen ja valkoinen

Tiiu Puutarhahetki-blogista on laskenut liikkeelle haasteen liittyen lähestyvään itsenäisyyspäivään. Tämä on oiva hetki tarttua tilaisuuteen, kun eräältä on kesä hurahtanut ohi huomaamatta. Tästä voin aloittaa, sillä lähes kaikki kesästä on kertomatta.

Juhannuksen miellän kiinteästi itsenäisyyspäivään. Vaikka päivä on tyystin toisella puolen vuotta, mielessäni yhdistän siniristiliput ja valkoiset juhannusruusut. Taustan sinertävä väri ei ole taivasta, vaan harmaa kivijalka iltahämyssä.

Tässä sinivalkoisessa yhdistelmässä kesä on jo kietaissut kevään hoteisiinsa. Tulppaanit nousivat tuomaan kevätmielen, ja yhtäkkiä olivat kurjenpolvet täydessä sinessä ja kärhö alkoi tavoitella korkeuksia.

Huikeaa taivaan sineä ja haalistuneen lipun valkoista sain ihastella, kun likusterisyreeni pisti parastaan. Osa pienen pienistä kukista oli vielä tiukkana pallona ja terttujen alimmat kukat levittivät hunajaista tuoksuaan alkavassa kesässä. Mieli oli täynnä odotusta.

Kuvaa puhtaanvalkoisesta ja oikeasta suomenlipun sinisestä ei osunut kohdalle alkukesän kuvista. Splish-splash-kurjenpolvella on hauskasti kaksiväriset kukat. Väliin on terälehti sininen, toisinaan kukkaa somistaa muutama hyvin osunut roiske.

Olen iloinen, että meillä on itsenäisyys ja sen myötä sananvapaus ja tasapuolinen mahdollisuus kouluttautua. Aina ei niin ole ollut, ja se tuppaa usein unohtumaan kaiken marinan ja nurinan alle.

Kiitos Tiiu, oli ilo vastata haasteeseen, ja päästä taas liikkeelle blogini kanssa. Muiden blogeja olen lukenut niin harvakseltaan, etten tiedä kuka on jo saanut haasteen, joten kannustan mahdollisimman montaa lähtemään mukaan.

Tässä vielä Tiiun laatimat säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)

- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki , jotta löydän ne. Puutarhahetken Instagram-tili muuttuu nyt kuukauden ajaksi sinivalkoiseksi. Uusi sinivalkoinen kuva on luvassa päivittäin.:)

Minulla onkin paljon luettavaa, kun käyn blogeissanne. Ja näköjään uusiakin blogeja on kesän aikana ilmaantunut!

Mitä ihmettä!

Joka kevät kasvuvauhti jaksaa hämmästyttää. Joko nyt? Äkkiä maa puskee kasvinvartta ja lehtinykeröä. Hädin tuskin olen ennättänyt lumen alla olleita lehtiä tai talventörröttäjiä poistaa.

'Chatto' on yllättäen levinnyt. Viime kesänä istutettu mätäs on lähtenyt rehevästi kasvuun ja sen ympärillä pilkistää pieniä alkuja. Juuriversoja vai siemenistä? Nuokkuluppioksi ne katsoin, vaan johan sillä on vauhti päällä ja saan tällä menolla pari jakotaimea syksyllä toisiin kohteisiin. Enpä arvannut.

Ensi viikolla on luvassa sininen pienoismeri nurmikolle. Sinililjat aukovat ensimmäisiä nuppujaan, nyt jo sini läikehtii lupaavasti. Vaikka niin kovasti olen odottanut, tämä kaikki tulee taas turhan joutuin.

Vaskikurjenpolvet ovat elossa. Saa etsiä hyvin tarkkaan tummaa taustaa vasten olevia samanvärisiä lehtiä. Näin myös pronssisaumayrtin kanssa: parin millin tuore "ruskea viherrys" saa kiljumaan riemusta. Lämpöisellä paikalla 'Samobor' tiheänä kasvuna ja siemenistä kylvetty 'William Guinness' -akileija ilmavampana ovat nekin kasvussaan jo pitkällä.

Eniten yllättää, että lähes kaikki viime kesänä istuttamani erikoisemmatkin taimet ovat alkaneet kasvaa. Vain 'Perovskia' odotuttaa ja harva se päivä polvistun sen ääreen tiiraamaan elonmerkkiä. Tummalehtinen pensaskärhö sekä punaruskein lehdin ja kirkkaankeltaisin kukin varustettu ripsialpi 'Firecracker' ovat jo tovin kurottaneet terhakkaasti kohti valoa. Sama tumma linja jatkuu purppuraheisiangervon ensimmäisessä auenneessa lehdessä. Liekö vahinko tai varovainen lämpötesti, koska pensaan muut lehtisilmut ovat vielä tiukasti oksaa vasten. 

Mirrinminttu tietenkin, mutta myös uudet ruusut ja pionit, pyörötähkämunkki, hapsutöyhtöangervo, kiinanmaruna, 'Johnsson's Blue' -kurjenpolvi, äidiltä saadut kevätesikot ja kellukat, kaikki ne vihertävät lämpöä lupaavassa sunnuntaiaamussa.

Kiviympyrän taakse tekemääni uutta kukkapenkkiä ehdin kuvata, mutta kameran akku latautuu välillä. Sillä aikaa voin haravoida, katkoa kuivia oksia tai leikata tontin kosteamman reunan kukkapenkkien päällä yhä retkottavat talventörröttäjät. Parempi tehdä se ennen kuin uusi kasvu ehtii  pujottautua kuolleiden varsien välistä. Puutarhassa hommaa riittää, mutta ahneeksi ei saa ruveta. Näin ihanana päivänä pitää osata nauttia myös auringosta ja lämmöstä.

Tervetuloa lukijaksi, Minna!