Kukkii, kukkii

Claire Austin

Sateiden jälkeen alkoi pitkään vartoneiden nuppujen avautuminen ryminällä. Päivittäin löydän uusia kukkijoita ja surullista kyllä, helteet verottavat kukinnan kestoa. Täytyy siis olla kerkeä kuvaamaan, kun huomaa uuden nupun auenneen.

Crown Princess Margareta

Eniten tänä kesänä olen odottanut Austin-ruusuja kukkivaksi. Kaksi kukkii ja kolmas avautui eilen. Crown Princess Margareta aloitti ensimmäisenä ja avasi kukkansa aivan ruusupensaan tyveen. Pensaalla on näköjään tapa kukkia ensin alhaalta, sitten keskivaiheilta ja viimeisenä on avautumattomia nuppuja korkeiden, sateen venyttämien versojen latvoissa. Nuppuja kehittyy paljon versoa kohti ja täytyy muistaa poistaa jo terälehtensä varistaneet kukat, niin saan nuppuja vielä lisää tuoksuteltavaksi. Onkohan normaali tapa kasvaa vai johtuuko sateista, että osa Austin-ruusujeni versoista on hujahtanut todella korkeiksi? Kannattaisiko syksyllä yrittää taivuttaa versoja, jotta jäisivät lumen suojaan? Tuskin pakkasta kestävät II-vyöhykkeellä.

Wisley 2008

Toinen kukkaan puhjennut Austin-ruusu oli Wisley 2008. Melko klassisen näköinen, lämpöisen vaaleanpunakukkainen ruusu, jolla on tiiviisti asettuneena runsas määrä terälehtiä. Kukka on avautuneena iso kooltaan. Ja viimein kolmantena Claire Austin aukesi hohtavan puhtaanvalkoisin terälehdin, vaikka nupuissa on hillittyä keltaista vivahdetta. Ihanaa tuoksua näillä ruusuilla riittää ja keskenään kunkin tuoksuu eri tavalla.

Paul's Scarlet Climber

Yllättäjä tänä kesänä on lauhasta talvesta selvinnyt Paul’s Scarlet -köynnösruusu, joka ensinnäkin ei palelluttanut viime kesän versojaan ja jossa nyt on useita nuppuja kunkin verson latvassa. Muutaman päivän tämä on kukkinut täysillä puolivarjon kasvupaikallaan. Väri on melko vahvan punainen ja mukava piristys muuten taustan tasaiseen tuijien vihreyteen.

Rosa gallica 'Auli'

Odotettu ruusukukinta on myös viime vuoden kesällä hankkimani ranskanruusu ’Auli’. Ruusu kasvaa ja kukoistaa vielä taimiruukussaan, koska en edelleenkään ole varma sen istutuspaikasta. Loistavaa kumminkin on, että se nyt kukkii, niin näen kunnolla sen kasvutapaa ja olemusta, sekä kukintojen väriä ennen istuttamista. Purkkiruusuksi 6-7 kukkaa on mielestäni oikein hyvä ponnistus. Kukkien väri on mukavan lämpöinen ruusunpuna, ja tuoksu on puhtaasti ranskanruusumainen. Nupuissa näkyi jännittävää viininpunaista ja valkoista, ei yhtään vaaleanpunaista. Kasvutavaltaan ’Auli’ on aika topakan oloinen ruusu.

Se ruusuista. Yhtä odotettu oli ’Mont Rose’ -tarhanietospensaan kukinta. Ostin pensaan pari kesää sitten ja nyt se tuntuu kunnolla lähteneen kasvuun. Tämä kukki aivan pensaan juurelta, joten puolivarjon jyrkässä valon vaihtelussa kuva on nyt mitä on. Kauniita kukkaterttuja kumminkin tekee. Kesän pidemmät versot huitelevat korkeuksissa, ja pikkuisen sinne tänne sojottaen. Jo ostettaessa hieman epäsuhtainen pensas ei ole kummoinen muodoltaan, joten tutustun sen leikkaamiseen ja jossain vaiheessa yritän sitä vähän kohentaa.  Saattaapi tehdä nuput jo edellisen kesän versoihin.

Kiinanpioni 'Yang fei chu yu'

Pionien kukinta tuli ja meni. Suloisia ja hurmaavia olivat. Kaikkia kuvasin, mutta nyt tuntuu jo muinaiselta julkaista kuvia, vaikka oikeasti pionit olivat kukassa reilu viikko sitten ja ’Festiva Maxima’ juhlii edelleen. Tapahtui niin paljon puutarhassa, ja muutenkin elämässä. Kukkapenkin totaalisti valloittaneet nokkoset sentään ennätin nykkiä pois ennen kuin lempipionini ’Ewelina’ alkoi kukkia.

Kiinanpioni 'Ewelina'

Varsinaisen pionipenkin pionit kukkivat tänä vuonna vaimeammin. Viikolla vähän jo karsin niitä varjostavaa omenapuuta. Nyt on alueella kulkeminen helpompaa ja näkymätkin avartuivat ja valoa tuli lisää. Jokin vaivasi kellertävän valkoista pionia ’Shirley Temple’. Keväällä ei näkynyt yhtään versoa, mutta ne alkoivat kasvaa kesäkuun lopulla, joten ihan kuollut se ei ole. Sitä lukuun ottamatta muut kukkivat, mutta vähemmillä ja pienemmillä kukilla kuin normaalisti. Uudet pionit ’Karl Rosenfeld’, ’Sarah Bernhardt’, ’Cherry Hill’ ja ’Marie Lemoine’ kasvattavat vielä juurakkoaan. Ehkä ne loistavat ensi vuonna.

Sormustinkukka ei ole koskaan oikein kunnolla viihtynyt puutarhassani. No, nyt on 2-metrinen jättiläisedustaja parkkeerannut itsensä tammenaluspenkin päähän. Pikkuhiljaa kukkivat kellot ovat työntyneet korkeuksiin ja niska kenossa saan tähytä kukinnon latvaa tammen oksien seasta. Sivuversoissakin on jo nuppuja. Vaikka on jättiläinen, olen päättänyt antaa sen siementää. Jospa viimein saisin niitä vähän enemmän puutarhaani kaunistamaan.

Korkeita ovat myös uuden ruusupenkin ja saniaispenkin vuosi sitten kylvämäni villasormustinkukat. Hetken epäilin saaneeni vääriä siemeniä, kun kukat lehtihangoissa pysyivät pitkään olemattoman pieninä. Vähitellen ne kasvoivat ja nyt kukkien nielussa näkyy hienot verkkokuviot. Ryhmänä nämä sormustinkukat näyttävät hienoilta ja sopivat uusien ruusujeni väreihin oikein hyvin. Saniaispenkissä ne taas muodostavat taustaa varsinaisille istutuksille.

Isoäidin sahramililjatkin ehtivät kukkia hetkessä. Jokusen kuvan nappasin viime hetkillä. Ne kukkivat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla sitten siirron tammenaluspenkkiin turvaan vuohenputken valtaamasta isonportin penkistä. Vähitellen vahvistuvat ja voimistuvat. Tarkkasilmäinen huomaa kuvassa liljojen lomassa amerikanjalkalehden, joka on uusi hankintani viime kesältä. Sen kasvua on ollut mukava seurata, uusi kasvi kun on.

Ketoneilikka on päättänyt tyytyä kasvamaan puoli metriä alempana kuin mihin sen alun perin istutin. No, siinä saa kasvaa. Välillä trimmeri sitä hieman kutittelee, kun nurmipolkua siistin heinästä ja valkoapilasta. Kosteutta taitaa riittää tässä kohtaa paremmin, tai sitten sadevesi on vierittänyt siemenet muurinkoloista alas. Siinä kumminkin tuntuu viihtyvän. Mukavan tymäkkä väri. Muurin päällä majailee peittokurjenpolvi 'Cambridge' ja kivien välissä on valkomaksaruohoa.

Polun toisella puolella on talonvierustan aurinkopenkki, jonka kunnostin parissa pätkässä. Tämä osa istutettiin noin kaksi-kolme kesää sitten, alkupää vuotta aiemmin. Palaan penkkiin tarkemmin toisella kertaa, mutta nyt näytän kumminkin etelänruusuruohon ihanan tummanpunaiset kukat. Niitä on taipuneena penkin reunoille ja myös korkealla yllä varsien päässä keinumassa. Voi, miten näistä pidän. Taimi on yksi ainoa keskellä penkkiä, ja se on kukkinut todella pitkään. Hieman on väri ristiriidassa verikurjenpolven kanssa, mutta itsehän halusin tähän villiä luontopenkkiä. Sitä sitten sain.

Puutarhani ensimmäinen valkoinen siperiankurjenpolvi.

Lisäksi kukkii tähkätädyke, neilikka- ja mustialanruusu, ukonkellot, palavarakkaus, ekat syysleimut, rusopäivänlilja, mäkimeirami,… Lopetan tähän, sillä eihän tämä pääty hyvin, jos kaiken samaan viestiin listaan. Postausta olen nakertanut pätkissä jo useana päivänä. Orapihlaja-aita odottaa leikkausta. Olen sen kanssa kuukauden myöhässä, mutta nyt on aikaa ja tänään on himpun viileämpi päivä. 

Nautitaan kesästä, kun se on!

 

 

Likusterisyreenin alla ja takana

Minulla on ilo omistaa pieni hämyinen soppi, suorastaan salainen puutarha. Sentään kukaan ei ole kuollut omenapuun oksan murruttua (kuten F. H. Burnetin kirjassa Salainen puutarha) ja pudotettua samalla alas isot köynnöshortensian lonkerot. Vaikeapääsyinen kolkka pieni salainen soppi on aina ollut, nyt sinne suorastaan täytyy raivata tiensä.

Itäpuolella paikkaa vartioi kivimuuri istutuksineen. Isoiksi varttuneet teresanruusu ja purppuraheisiangervo ’Diabolo’ ojentelevat oksiaan kivimuurin ylle jo melko pitkälle, joten alla kulkevaa polkua joutuisi konttaamaan päästäkseen niiden ohi. On siellä kiviaskelmatkin, mutta kurjenpolvet ja saniaiset jättävät ne peittoonsa ja siten vaikeuttavat askelmien löytymistä. Lisäksi muurin päällä kasvaa mehikasveja, joita en mielelläni tallo, siperianmaksaruohoa ja mehitähteä ’Rubin’. Molemmat nyt kauttaaltaan kukintaansa lopettelevan likusterisyreenin pienten kukkasten peittäminä, kuin tähtisadetta taivaalta.

Eteläreunalle on muodostunut suoranainen ryteikkö. Köynnöshortensian yli en kiviympyrältä pääse tällä hetkellä normaalia reittiä polkua pitkin. Ajatus on nostaa lonkerot uudelleen ylös, kunhan ennätän. Ajatusta täytyy vielä hieman kehitelläkin ennen kuin alan huseerata. Kauniisti ja pitkään ovat lonkerot kukkineet. Mietin jopa, jos antaisin köynnöksen toisen haaran jäädä maahan, mutta se on niin iso, että kerjäisin vain hoito-ongelmia.

Pohjoisreunalta salainen puutarhani rajautuu orapihlaja-aitaan. Hassuinta on, että salaiseen puutarhaani näkee kadulta suoraan, kun kurkkaa aidan yli. Eikä kovin tarvitse kurkotella, sillä aita on alle metrin korkuinen. Myöhäinen ilta-aurinko antaa valonsa sinipallo-ohdakkeelle, pioneille, nuokkuluppiolle, sitruuna-ajuruoholle, kivikkokilkalle, iisopeille, hopearikolle ja kellukoille. Kaikki ne ovat aurinkopuolen kasveja! Jos vielä ripustan köynnöshortensiakatteen niiden ylle, lienee syytä vaihtaa myös alla kasvavia perennoja.

Länsipuolelta pääsen salaiseen puutarhaani kurottautumalla metriä leveän ja alle metrin korkuisen köynnöshortensian yli. Vain vähän tulee sitä tallottua kulkiessani. Korjaantuu aikanaan. Yllättäen melkoiseen varjoon joutuneista kasveistani hieman olen huolissani. Pioneista ’Jadwiga’ kukkii parhaiten, sillä se saa eniten valoa. Sen takana kasvava sinipallo-ohdake ei tunnu olevan moksiskaan. Vaaleita palloja jo näkyy versojen lomasta. ’Hei hao bu tao’ -pioni teki vain yhden kukan ja valkoista ’Immaculee’-pionia en löytänyt. Kellukat eivät kukkineet ja nuokkuluppio ei ole tällä paikkaa koskaan kukkinut, joten sen kohdalla siirto on välttämätön.

Mikä sai minut raivaamaan tieni niin salaiseen puutarhaan, että hädin tuskin itsekään olen sitä muistanut? Se oli tämä pilkahdus vaaleanpunaista.

Ja salaisesta kolkastani löytyi vielä enemmän vaaleanpunaista. ’Martin Frobisher’ -ruusuni on tehnyt uusia versoja ja nyt ne kukkivat. Pelkäsin ruusuni kituvan hengiltä menneiden kuivien kesien myötä, vaan eipä siltä näytä. Nyt oli vuorostaan osa kukkanupuista jo homehtunut.

Pysykäähän varjossa! 

 

Muuttunut maisema

Pari kuukautta sitten poistimme vanhan Bergius-omenapuun tonttimme etelälaidalta. Puu on seissyt paikallaan 50-luvulta ja palvellut meitä maittavalla sadollaan 25 vuotta. Erityisesti viime kesän ennätyssato oli lopulta sen turmioksi. Houkuttaa ja ojentaa saa, mutta omenaan ei sentään pidä hukuttaa. Tosiasiassa laho tuli vastaan ja pieni pelko, että joku päivä puu vielä rysähtää niskaan.

Valtavan kokoisen omenapuun palvelus on ollut monitahoista. Se on toiminut pesäpuuna usealle lintupariskunnalle ja ties miten monelle öttiäiselle. Paikallaan seistä töröttäessään se on tarjonnut näkösuojan meiltä naapuriin ja toisaalta naapurista meille. Se on toimittanut sateenvarjon virkaa runsaalla lehvästöllään ja päivänvarjona se on suojannut erittäin tehokkaasti ja laajalla alalla. Yhdessä naapurin vaahteran kanssa ne ovat muodostaneet suorastaan pimennysverhot ja viileyden. Onpa se estänyt pahimpia tuulenmyräköitäkin tunkeutumasta puutarhaamme.

Viime viikon myräkän jälkeen Bergiuksen puuttumisen huomasinkin. Miten ihmeessä loistojasmike on voinut kasvaa noin leveäksi parin kuukauden aikana. Mitä ihmettä sille on tapahtunut? Etäältä loistossaan kukkiva pensas näyttää ihan hyvältä, mutta lähempää tarkastellessa huomaa jasmikkeen ottaneen osumaa tuulesta ja sateesta. Vähitellen valkenee, että varjossa jasmike on hakenut valoa yhä ylempää ja nyt hennot tuulensuojassa olleet oksat ovatkin kovin huteria ja taipuvaisia. Lisäksi rankka sade on valunut suoraan sen hennoille oksille.

Komeasti kukkii loistojasmike, ihan täpötäynnä on sen oksat ihanasti tuoksuvia kukkia. Selvästi pensas on saanut nyt enemmän valoa ja pääsee oikeuksiinsa myös näkyessään. Bergiuksen helmassa siltä jäi etelän ja lännen aurinko näkemättä, idästä varjostaa naapurin talo. Pohjoisesta ei päivä paista kuin juhannuksena ja silloin taitaa oma talo heittää yöttömän yön varjonsa jasmikkeen ylle.

Tilanteen selkeä voittaja on hevoskastanja, joka sai tunkeilevan vanhuksen pois latvuksestaan. Nyt sillä on tilaa ojentaa oksiaan muuallekin kuin ylös. Kovin kapea ja korkea ruippana siementaimesta onkin kasvanut. Uudesta tilasta se kiitti kolmella elämänsä ensimmäisellä kukinnolla.

Ja sitten on tietysti maanrajan toiveajattelijat, vuohenkello ja vuohenputki. Niille tiedoksi, että trimmerin lanka on siistitty oikeaan mittaan, akut ladattu, sadekausi kohta loppuu ja eräs on kesälomalla. Ehkäpä lapio ja talikkokin osuvat pintaa syvemmälle, tässä kun on mukavasti etelään antava aurinkopaikka.

Varjojen valkoiset

Puutarhassani on enemmän puolivarjon ja varjon kuin auringon paikkoja. Pienellä tontilla on runsaasti puita ja länsilaidalla korkea syreeniaita. Erityisesti iso tammi ja iäkkäät omenapuut saavat aikaan kunnon siimeksen, mutta niin heittävät varjonsa myös kasvavat pikkupensaat. Vähitellen aurinkopenkkien vapaista istutuspaikoista on alkanut olla pulaa, ja toisaalta olen tutustunut varjon kasveihin, jotka olivat minulle lähes tuntemattomia vielä kymmenisen vuotta sitten. Edellisten hellekesien myötä olen alkanut arvostaa varjon ja puolivarjon suomaa viilentävää vaikutusta ja rauhallista hengähdyspaikkaa.

Varjoisella paikalla elämä on ikään kuin seesteisempää. Puiden ja pensaiden suojassa tuuli ei niin sovi riepottamaan ja sade kastelee viiveellä kun se tippuu suorana alas valuttuaan ensin lehtipeitteen läpi. Varjossa on usein hiljaisempaakin, kuin sukkasillaan olisi. Hyttyset kyllä pitävät ääntä, mutta mehiläiset, kärpäset ja ampiaiset etsiytyvät lämpöisemmille paikoille, ellei ole lehdetön kevätaika, jolloin useat kevään kukkijat kukkivat ja paistattelevat päivää varjonkin penkeissä.

Varjoissa on myös hämyisempää. Ei suoranaisesti pimeää, mutta väistämättä kameran joutuu säätämään uusille asetuksille kun siirtyy päivänpaisteesta lehvien suojaan. Myöhään illalla tai aikaisin aamulla valo ei osu varjon kasveihin ja niillä on ikään kuin lyhyempi kesä kuin aurinkopuolen kasveilla. Valoa vaativat kasvit varjo saa kituliaaseen kasvuun ja kukkaloisto jää hämyssä vähemmälle. Toisaalta moni aurinkoisen paikan kasvi pärjää varjossa ja etenkin puolivarjossa yllättävän hyvin.

Varjopaikkojen lisäännyttyä puutarhassani, olen löytänyt valkoisille kukille käyttöä valontuojina. Puhdas valkoinen kukka on mielestäni melko aneeminen ja auringonpaisteessa puhdas valkoinen jopa ottaa silmiin, kun se heijastaa kaiken valon takaisin. Valkoisessa kukassa täytyy olla pieni vivahdus väriä, pisteitä, raitoja, häivähdyksiä jne. antamassa kukalle mielenkiintoa ja hahmoakin. Varjon paikkoihin olen haalinut vähintään vaaleita, mutta usein myös valkokukkaisia kasveja. Eikä pelkästään kukat ole valkoisia, vaan sekaan on mahtunut lehdiltään valkoreunaisia kuunliljoja ja kieloja sekä japaninsaraa. Valkotäpläimikän taimen ostin viime kesänä kokeillakseni pidänkö sen lehtien tuomasta ilmeestä; pidän valtavasti ja aion hankkia tätä pilkuttajaa lisää.

Muutamalla kukalla tai vaaleammalla lehdellä saa ikään kuin avattua varjon tummia kohtia. Vaaleat kasvit myös tuovat esiin itseään tummempia kasveja ja saavat nekin erottumaan. Puutarhani varjopaikoissa hohtavat tällä hetkellä valkoinen lehtosinilatva, lehtorikko, kanadanvuokko ja valkoinen kesäpikkusydän. Kivikossa matelee kivikkokilkka seuranaan kellertävä sitruuna-ajuruoho ja syreenien helmassa kukkii laikkukirjokanukka, lehtöängelmä viihtyy valon ja varjon rajamailla.

Vaikka kukinta on varjossa vaisumpaa, se kestää hieman pidempään. Erityisesti olen huomannut tämän pionien kukinnan suhteen. Niillä on lämpötilasta riippuen muutaman päivän tai jopa viikon pidempi kukinta aurinkopaikkaan verrattuna. Nykyisellään valkoisten pionien penkki saattaa olla jo hieman liian varjoinen ja olen harkinnut sitä varjostavan omenapuun karsimista roimalla kädellä. Penkin yllä huojuvista syreenipensaistakin on enemmän kuin varaa poistaa jokunen oksa, on suorastaan suotavaa.

Toivotaan, että poutasäät valtaavat heinäkuun ja saamme nauttia auringonpaisteestakin enemmän kuin joka toinen päivä. Vielä viisi päivää töitä ja sitten viimein koittaa puutarhan aika. 

 

Kolmas sininen aalto

Sininen ei ole ehdoton lempivärini, sitä vain on vähitellen kertynyt kasvivalikoimiini. Ehkä siksi, että se on helposti yhdistettävissä muihin väreihin ja antaa raikkaan oloisen tunnelman. Erityisesti alkukesällä puutarhani kukkii sinisenä. Kerroin jo sinililjojen matoista ja lemmikkien utupilvistä. Ensimmäisen aallon sinimatot ovat kirkkaita taivaansinisiä, toisen aallon utusini taas hempeää ja hentoa vaaleansinistä. Kolmas kukka-aalto on sadekuurojen ja ukkosen sini, vahva ja voimakas, hieman punertava, jopa lila tai violetti.

Tässä vaiheessa kesää kukkivat siniset kukkani ovat perusperennoja, varmoja tuttuja, joita kuvaan joka kevät. Tuntuu, että toistan itseäni tallaamalla samat reitit vuosittain, mutta silti jokainen puutarhakierros on omanlaisensa elämys. Kasvukauteen lähtö on vuosittain erilainen. Ehkä kasvi on saanut uusia kumppaneita seurakseen, ehkä kumppani on kadonnut tai yltynyt päällekäyväksi saatuaan kerrankin keväällä riittävästi sadevettä. Tänä vuonna ne ovat saaneet enemmän vettä kuin useana edellisenä.

Siperiankurjenmiekat tulivat talon oston myötä ja hyvin ne ovat puutarhassa levinneet, taantuneet, kohentuneet ja levinneet jälleen. Välillä olen niitä jakanut, vaihtanut toiseen paikkaan, pääsääntöisesti kasvattanut auringon penkeissä, mutta selviävät ne puolivarjossakin. Erittäin vahva ja terve perenna, josta pidän todella paljon. Viime kesänä ostin pari valkokukkaisen siperiankurjenmiekan taimea. Niissäkin jo tuntuu kukkavana lehtien lomassa, vaikka vielä ei mitään lehtien välistä pilkota.

Lehtosinilatva on ollut oman tiensä kulkija puutarhassani. Tarjoamani kukkapenkit eivät ole sille kelvanneet, vaan se on hakeutunut mieluummin puolivarjoisiin painanteisiin, joissa on hieman enemmän kosteutta. Aikani siirtelin karkulaisia takaisin penkkiin, mutta vähitellen oli uskottava, että ne viihtyvät paremmin itse valitsemissaan paikoissa. Kasvavat nyt aitaorapihlajan seassa kadunvarressa. Minkäs teet. Vuosi sitten kasvatin valkokukkaisia lehtosinilatvoja ja tänä keväänä olen istuttanut niiden taimia kosteampiin paikkoihin.

Siemenkasvatti mirrinminttu on vuosien takaa. Sinnikkäästi se on pitänyt paikkansa talon länsiseinustan kukkapenkissä, vaikka hellekesinä viettävä ja aurinkoon antava paikka on hyvin paahteinen. Se aloittaa kukinnan aikaisin ja erityisesti tänä kesänä siitä on kasvanut vehmas ilmestys. Pörriäisten suosikkina mirrinminttu on paljon kuvattu kohde puutarhassa. Länsiseinustalla kasvaa myös jokunen itse kylvetty sininadan taimi, isoja nekin tänä vuonna. Pidän niiden heilimöivistä rennoista tähkistä. Tähkän väri ei ole yhtään sininen, mutta korret antavat mukavan sinivihreän utuisen vivahteen muiden kasvien lomaan.

Kurjenpolvia minulla on useita erilaisia. Tällä hetkellä runsaimmassa kukassa on nyppykurjenpolvi, jonka istutin kiviympyrän vieressä olevaan kapeaan luiskaan. Ennen alue oli kapea soiro nurmikkoa pionien ja käytävän välissä. Poistin nurmen ja istutin erilaisia kurjenpolvia, pari kärhöä, tarha- ja ketoneilikkaa ja nyttemmin hävinnyttä sammalleimua. Nyppykurjenpolvi tekee melko hanakasti siementaimia, mutta moneen paikkaan sopeutuvana niitä on ollut helppo istuttaa aukkokohtiin. Siirto kannattaa tehdä nuorena taimena, sillä juurakko kaivautuu todella syvälle. Erityisesti kiviluiskan kivikkoisessa maassa sitä on isompana hankala saada ylös. Nyppykurjenpolven kukassa näen ukkosen ja sähkönsinistä.

Vähintään yhtä leviävä, ja lopullisesti katoamaan kieltäytyvä perenna on vuorikaunokki. Pariinkin otteeseen olen kuvitellut sen hävittäneeni, mutta niin vain nousee aikaisin keväällä sinivihreä lehdistö ja melko pian aukeavat ruiskukansiniset isot kukat. Kukissa on melonin makea hedelmätuoksu. Se houkuttelee runsaasti kimalaisia vierailulle. Pidän valtavasti tästäkin valloittajasta, sillä se on varma ja näyttävä kukkija ja sopii monen muun perennan pariksi. Jos perennan leikkaa alas kukinnon kuihduttua, kasvattaa se melko pian siistin vehmaan lehdistön.

 

 

 

Villiäkin villimpi

Ilolla olen tervehtinyt luonnonkukkien kasvavaa määrää puutarhassa. Vähentyneen ruohonleikkuun hyviä puolia eittämättä on, että nurmiheinä vähitellen tekee tilaa mitä kauneimmille pienille kukkasille. Liekö välttämättömyydestä tullutkin hyve, mutta harvatahtisella ruohonleikkuulla ne ennättävät varttua kukkiviksi ennen kuin terä tai siima ne taas leikkaa. Siinä välissä löytää ja ihailee montaa kaunotarta. 

Vanhat viholliset voikukka ja vuohenputki joutuvat kurituksen ja karsinnan alle, mutta siitä huolimatta niillä riittää energiaa nousta juhannuskimaraa kukittamaan. Eikä sarjakukkainen vuohenputki sinisten siperiankurjenmiekkojen tai vaaleanpunaisten lehtoängelmien seurassa näytä kuin soman kesäiseltä, onhan juhannus. Lyhyt loisto sillekin sallittakoon.

Kun syreenien alla vielä oli nurmikko, joka ei varjossa menestynyt ja sittemmin korvasin varjonurmen kukkapenkeillä, kitkin alueelta ihan hullun lailla pois juhannusleinikkiä. Yhä nekin yrittävät alueen nykyisiin kukkapenkkeihin, mutta ei mitenkään ryminällä. Sen sijaan ryntäys on tapahtunut keskellä puutarhaa olevalla nurmikolla. Auringossa kiiltävät keltaiset kuppikukat ovat niin juhannusta ja keskikesän juhlaa.

Lemmikit ovat jo tovin pitäneet villiä menoa puutarhassa. Se onkin nyt jo lopettelemassa kukintaa ja on aika kerätä sen kuihtuvat kukkavanat ennen siementen kylväytymistä. Erityisesti kukkapenkit siistiytyvät, ja koska sitä kasvaa joka nurkalla vuosittain ei ole tarpeen antaa sen siementää. Hetken vaaleansiniset utupilvet koristivat puutarhaani ja antoivat omanlaisensa tunnelman istutuksille, poluille ja nurmikolle. Miten hyvin lemmikki sopiikaan useimpien puutarhan kukkasten lomaan. Lemmikki on siemenkylvöksistä peräisin yli parinkymmenen vuoden takaa, joten kai sitä voi tituleerata jo villiksi tässä puutarhassa. Vähän kuin sinililjatkin, itsekseen ne lisääntyvät, muodostavat sinimattonsa ja sitten haalistuvat pois, kun muut kasvit valtaavat alan.

Mäkitervakko on vallannut kiviympyrää, samassa seurassa kasvavat erilaiset akileijat, piharatamo, kukkapenkistä karannut maksaruoho, maahumala jne. Tänä vuonna kiviympyrällä loikoo kaksi pitkää pätkää köynnöshortensiaa. Ne ovat aivan täynnä terttuja, jotka odottavat aukeamista päivänä minä hyvänsä.

Todella mukavaa oli löytää nurmitädykettä kasvamasta aivan kiviympyrän laidalla. Siitä on minulla mukava lapsuusmuisto. Isä rakensi lohilammen lapsuudenkotimme lähellä virtaavan joen viereen. Lohia piti käydä ruokkimassa päivittäin ja sain lähteä mukaan. Matkan varrella oli pitkä oja penkat täynnään sinistäkin sinisempää nurmitädykettä. Joka kerta nurmitädykkeen nähdessäni palaa tuo lapsuuskuva mieleen, illan viileys ja ihanat kukat matkalla, kalanruoan ropina kalalammen pintaan.

Parhaillaan on puutarhassa paljon kukassa aho- ja kuukausimansikoita. Pieniä taimia tuntuu tupsahtavan jokaiseen vähänkään hiekkaiseen koloon, mitä tontilta löytyy. Myöhemmin kesällä on luvassa ainakin päivänkakkaroita ja siankärsämöitä sekä pietaryrttiä keltaisine nappeineen.

Kyllä tämä leikkurikin naamaansa välillä näyttää. Onpa se kasvanut jo rusakon mittoihin. Se on jo niin kotiutunut ja minuun tottunut, että sain ottaa muutaman kuvan.

 

Hyvää juhannusta!

 

Kukassa tänään

Kuvasin aamulla kahden päivän tauon jälkeen puutarhaa, ja yllätyin miten moni nuppu olikin kehittynyt jo täyteen kukkaan. Niin vauhdilla, vaan onhan jo kohta juhannus ja kesä hehkeimmillään. Juhannus onkin eräänlainen vedenjakaja alku- ja loppukesälle, sillä kasvuvauhti tasaantuu (onneksi) ja kasvit ikään kuin ottavat rauhallisemmin ja kypsemmin elonsa juhannuksesta eteenpäin.

Käsillä on ruusujen aika, on akileijojen aika ja kurjenmiekkojen aika, ja on unikoiden aika, ja vuorikaunokkien, ja mirrinminttujen, ja syreenien ja lumipalloheisien, ja … On lämmintä ja on kesä! Miten paljon voi tästä vuodenajasta nauttia.

Marsipaaniruusu sitten avasi ensimmäisen kukkansa tällä tontilla. Pieni taimi vielä, mutta versoissa paljon nuppuja aukeamaan. Teresanruusu myös availi kesän ensimmäistä nuppuaan, samoin juhannusruusu. Yleensä juhannusruusu ehtii ennen teresaa, mutta tänä vuonna se oli kaadetun omenapuun oksakasojen välissä hädin tuskin välttäen linttaantumisen. Ei rakoon päivä paistanut, joten tänä vuonna kukitaan sitten yhdessä.

Erona muutamaan edelliseen kesään, tänä vuonna on saatu vettä sopivin annoksin ja väliajoin. Huomennakin on vuorostaan luvassa sadetta. Kosteus näkyy kasvien hyvinvoinnissa, mutta myös korkeudessa. Eipä ole ennen raparperin kukinto ollut niin korkea, etten sen latvaan yletä, tai vaaleanpunaiset akileijat rintaan asti, tai telliman kukinnot kainaloon. Vehmaudesta kumminkin pidän kunhan pysyvät lakoamatta pystyssä.

Sinistä väriä puutarhaani tuo tällä hetkellä runsaana kukkivat mirrinmintut ja tänään myös kukinnan aloittanut vuorikaunokki. Mirrinminttu on selvästi nauttinut saamastaan vesisateesta ja on nyt vehmaampi kuin koskaan ennen. Tämän kesän superyllätys oli tontin länsireunalla syreenirivistössä kasvava 'Charles Joly' -syreeni. On ehkä vaikea uskoa, mutta todellakin kadotin kokonaisen syreenipensaan pihasyreenin juurivesojen ja vähän isompienkin syreenien joukkoon useamman vuoden ajaksi. Ennen kukintaa ne näyttävät mielestäni kaikki samalta. Mutta viimein löytyi ja voi miten ihanat kukinnot siinä on. Kannatti odottaa.

Kosteudesta on nauttinut erityisen paljon tänä kesänä lumipalloheisi. Siinä on somia valkoisia palloja enemmän kuin ennen. Lumipalloheidellä on myös lehdistö pääsääntöisesti vielä tallella, vaikka huomasin sillä jo alkavaa lehtien reikiintymistä. Eikä ihme, sillä lehtien alla luurasi toukkien armeija. Taitaa olla seuraava tehtäväni puutarhassa päästä niistä eroon.

Mainittakoon vielä erikseen akileijat. Ne saavat kasvaa meillä itse valitsemillaan paikoilla. Niitä löytyykin milloin mistäkin. Tämä yksilö sinnittelee omenapuun ja köynnöshortensian luomassa varjossa ilmeisen tyytyväisenä. On asustanut siinä vuositolkulla, vaikka paikka on pimeän puoleinen, mutta ehkä juuri siksi sille riittää kosteutta. Ilman varjostusta aurinko pääsisikin porottamaan kaunottaren niskaan lähes koko päivän.

Tätä on odotettu. Viime kesänä istutetut tarhakurjenmiekat alkoivat kukkia eilen. Olen ihastellut ’Red Zinger’ -iiriksen terälehtien värejä aamulla ja illalla, aurinkoa vasten ja varjossa sekä ottanut kuvia edestä ja takaa. Täytyykin kuvata, sillä kukinta hellepäivänä menee nopeasti ohi. Onneksi näkyy olevan varsissa uusia kukkia luvassa.

Ettei värivoimaa puuttuisi, niin onhan idänunikot jälleen vallanneet pari penkkiä ihan kuin vahingossa ja huomaamattani. Rakastan niitä ja vihaan niitä. Yksi siellä ja täällä on ihan ok, mutta kun ne lisääntyvät, siementävät ja jakaantuvat niin, että ei perässä pysy, on tuota voimaa ja väriä välillä ihan pelottavan paljon. Mutta kuuluvat vakiona kesääni.

Mitä sinulla kukkii tänään?